4.5 Suunnitelma kurinpitokeinojen käyttämisestä ja niihin liittyvistä menettelyistä

4.5 Mäntän lukion suunnitelma kurinpitokeinojen käyttämisestä

Mäntän lukiossa kurinpitokeinoja ovat lukiolaissa (26§) mainitut toimenpiteet kirjallinen varoitus ja määraikainen erottaminen. Opetusta häiritsevä opiskelija voidaan myös määrätä poistumaan oppitunnilta tai oppilaitoksen järjestämästä tilaisuudesta. Opiskelijalta voidaan evätä osallistuminen opetukseen enintään kolmen työpäivän ajaksi, jos hän vaarantaa henkilökunnan tai opiskelijoiden turvallisuuden. Opiskelijalta voidaan pidättää oikeus opiskeluun, jos hän on rikostutkinnan alaisena.

Lukiolain (26§) mukaan rehtorilla ja opettajalla on oikeus ottaa opiskelijalta haltuun turvallisuutta vaarantavia esineitä tai aineita. Rehtori ja opettaja voivat myös tarvittaessa tarkastaa opiskelijan tavarat sekä päällisin puolin hänen vaatteensa. Tarkastajan tulee olla opiskelijan kanssa samaa sukupuolta. Tarkastuksessa tulee olla läsnä tarkastajan lisäksi toinen oppilaitoksen henkilökuntaan kuuluva.

Lukiolain kurinpitokeinojen lisäksi Mäntän lukiossa noudatetaan voimassa olevia järjestyssääntöjä. Järjestyssäännöt käsitellään lukuvuosittain opiskelijoiden kanssa. Kurinpitokeinoista tiedotetaan tarvittaessa opiskelijoille ja huoltajille.

Kurinpitotoimenpiteissä vastuu on rehtorilla. Rehtori kuulee asianomaista opiskelijaa ja kirjaa käytetyt kurinpitokeinot sekä kuulemisen. Rehtori on myös tarvittaessa yhteydessä viranomaisiin ja opiskelijan huoltajiin. Opiskelijalle tarjotaan mahdollisuutta opiskeluhuollon palveluihin kurinpitokeinojen käyttämisen yhteydessä.

Mäntän lukion henkilökunta perehdytetään lukiolain 26§ mukaisiin kurinpitotoimenpiteisiin ja Mäntän lukion voimassa oleviin järjestyssääntöihin. Suunnitelma kurinpitokeinojen käyttämisestä ja niihin liittyvistä menettelyistä tarkistetaan vuosittain lukuvuosiarvioinnin yhteydessä.

4.5 Suunnitelma kurinpitokeinojen käyttämisestä ja niihin liittyvistä menettelyistä

Lukiolain 21 §:n (629/1998, muutettu lailla 1268/2013) mukaan opiskelijalla on oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön. Lukioyhteisön yhteistyö ja erilaiset pedagogiset ratkaisut luovat edellytyksiä hyvän työrauhan rakentumiselle. Lukiokoulutuksen järjestäjällä on oikeus käyttää myös lukiolain mukaisia kurinpitokeinoja.

Lukiolain 21 §:n mukaan koulutuksen järjestäjän tulee opetussuunnitelman yhteydessä laatia ja ohjeistaa suunnitelma kurinpitokeinojen käyttämisestä ja niihin liittyvistä menettelytavoista. Opetushallitus antaa määräykset suunnitelman laatimisesta opetussuunnitelman perusteissa. Suunnitelman tarkoituksena on varmistaa toimintatapojen laillisuus ja yhdenmukaisuus sekä opiskelijoiden yhdenvertainen kohtelu. Suunnittelu tukee myös oppilaitoksen järjestyssääntöjen toteutumista.

Suunnitelman laadinnassa on otettava huomioon, että kurinpidossa ja työrauhan turvaamisessa voidaan käyttää vain lainmukaisia keinoja ja että näitä keinoja käytettäessä noudatetaan hallinnon yleisiä oikeusturvaperiaatteita. Keinojen käytön tulee perustua asiallisiin, yleisesti hyväksyttäviin ja objektiivisiin syihin. Samanlaisista teoista tulee tekijästä riippumatta määrätä samanlainen seuraamus, kuitenkin siten, että tekojen toistuminen voidaan ottaa huomioon raskauttavana tekijänä. Kurinpitoseuraamusten tulee olla oikeassa suhteessa tekoon, eikä niitä saa käyttää asiaan kuulumattomassa tarkoituksessa, kuten esimerkiksi häpäisemistarkoituksessa.

Koulutuksen järjestäjä laatii suunnitelman kurinpitokeinojen käyttämisestä ja niihin liittyvistä menettelytavoista yhteistyössä oppilaitoksen henkilöstön ja opiskelijoiden kanssa. Ennen suunnitelman hyväksymistä tai sen päivittämistä koulutuksen järjestäjän tulee kuulla opiskelijakuntaa ja oppilaitoksen henkilöstöä sekä varata lukion kaikille opiskelijoille mahdollisuus ilmaista mielipiteensä siitä. Yhteistyö opiskelijoiden huoltajien sekä sosiaali- ja terveydenhuollon ja muiden tarvittavien viranomaistahojen kanssa tukee suunnitelman laatimista ja toteuttamista.

Suunnitelman kurinpitokeinojen käyttämisestä ja niihin liittyvistä menettelytavoista tulee sisältää seuraavat asiakokonaisuudet:

  • menettelytavat rike- ja häiriötilanteissa, asioiden selvittämisvastuut, työnjako sekä kuulemis- ja kirjaamismenettelyt

  • periaatteet hallinnon yleisten oikeusturvaperiaatteiden noudattamiseen kurinpitokeinoja käytettäessä

  • henkilökunnan osaamisen varmistaminen kurinpidollisten toimivaltuuksien käyttämisessä

  • suunnitelmasta, järjestyssäännöistä ja laissa säädetyistä kurinpitokeinoista tiedottaminen eri tahoille

  • yhteistyö eri viranomaistahojen ja huoltajien kanssa

  • menettelytavat suunnitelman seurantaa sekä sen toteutumisen ja vaikuttavuuden arviointia varten.

Suunnitelma voi sisältyä opetussuunnitelmaan, tai se voi olla erillinen.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä