5.4.8 Opetus erityisissä tilanteissa
Opetus erityisissä tilanteissa
Luumäen kunta järjestää perusopetuslain mukaista sairaalaopetusta Lappeenrannassa EKHVA:N lasten- ja nuorisopsykiatrian osastojen ja poliklinikoiden hoitosuhteessa oleville perusopetuksen oppilaille Saimaan koulun sairaalaopetuksen yksikössä.
Sairaalaopetuksessa korostuvat kasvatuksen ja opetuksen lisäksi pedagoginen kuntoutus ja kaikkien oppilasta opettavien, kasvattavien tai hoitavien tahojen keskinäinen yhteistyö, yksikkö- ja koulukonsultaatiot ja ohjaustoiminta. Opetuksessa painottuu opetuksen osana pedagoginen kuntoutus, ja koulunkäyntiä ylläpitävä opetus sekä oppimis- ja koulunkäyntitaitojen arviointi.Sairaalaopetuksen yksikössä on sekä osastopaikkoja, että avopaikkoja. Oppilas säilyy oman koulun oppilaana myös sairaalaopetuksen ajan. Hänen opetuksessaan noudatetaan oman koulun opetussuunnitelmaa ja näin ollen yhteistyö omaan kouluun on vahvaa. Omasta yksiköstä nimetään vastuuhenkilö yhteistyöhön ja yhteistyön käytänteistä. Näin varmistetaan parhaiten paluu omaan ryhmään ja kouluun sairaalaopetuksen jälkeen.
Mikäli oppilas on kykenemätön opiskelemaan omassa kouluympäristössä, hänen opetuksensa voidaan järjestää joko osittain tai kokonaan erityisin opetusjärjestelyin muussa ympäristössä ja sellaisin toimintamallein, joiden avulla oppilas pystyy edistymään opinnoissaan. Opetuksesta on vastuussa oppilaan oma koulu. Hänelle tehdään päätös erityisistä opetusjärjestelyistä ja hänelle nimetään vastuuhenkilö koululta.
Perusopetuksen järjestäminen
Oppilaan opetuksen järjestäminen ja oppilaan tarvitsema tuki edellyttävät erityistä pohdintaa esimerkiksi oppilaan sairastuessa vakavasti tai vaikeassa elämäntilanteessa. Perusopetusta voidaan tällöin järjestää muun muassa koulukodissa, vastaanottokodissa tai -keskuksessa taikka vankilassa tai muussa rangaistuslaitoksessa. Monialainen yhteistyö opiskeluhuoltopalveluiden ammattilaisten kanssa korostuu opetuksen erityisissä tilanteissa.
Kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten opetuksesta vastaa se kunta, johon lapsi on sijoitettu. Lastensuojelulaitokseen sijoitetun oppilaan opetuksesta vastaa laitoksessa toimiva koulu, jos laitoksella on perusopetuksen järjestämislupa. Lastensuojelulain perusteella sijoitettujen oppilaiden kotikunnalle on säädetty velvollisuus maksaa kotikuntakorvaus. Oppivelvollisuusikäisten vankilaopetuksesta vastaa se kunta, jossa vankila sijaitsee.
Kunta voi osoittaa oppilaan lähikouluksi sopimuksen mukaisesti oman kunnan koulun sijasta myös toisen kunnan koulun, sellaisen yksityisen yhteisön tai säätiön ylläpitämän koulun, jolla on opetuksen järjestämislupa, tai valtion koulun.