Formatiivinen arviointi
9. LUOKKA
OPPIAINEEN JA TYÖSKENTELYN ARVIOINTIKOHTEET
Vuorovaikutustilanteissa toimiminen
- kuuntelen ja osallistun keskusteluun eri aiheista
- keskustelen syntyperäisen henkilön kanssa
Tekstien tulkitseminen
- tunnistan ja luen eri tekstilajeja
- ymmärrän tuttua aihetta käsittelevän tekstin pääasiat
- osaan tiivistää tekstin omin sanoin
Tekstien tuottaminen
- kirjoitan yhtenäisiä tekstejä (faktaa ja fiktiota) itsenäisesti ja ryhmässä
- käytän vaihtelevasti pää- ja sivulauseita sekä osaan erottaa lauseet välimerkeillä
Kielen, kirjallisuuden ja kulttuurin ymmärtäminen
- osallistun suomalaisiin kulttuuritapahtumiin
- käytän kirjastoa ja mediaa, käyn elokuvissa ja paikallisessa teatterissa
Kielen käyttö kaiken oppimisen tukena
- vahvistan taitoani kielen käyttäjänä ja tuottajana yksin ja ryhmässä
- käytän oppimaani kieltä eri aineiden opiskelun tukena
Arviointikeskustelu, opettajan ja oppilaan välillä, syyskuun ja marraskuun lopussa sekä helmikuussa ja huhtikuussa.
- Jos oppilas tulee Suomeen esim. 9. luokalle, tavoitteiden ja arvioinnin soveltaminen pitää aloittaa 7. luokan mukaisesti
- Eteneminen ei välttämättä toteudu vuosiluokittain. Koskee myös 7. ja 8. -luokkalaisia
8. LUOKKA
OPPIAINEEN JA TYÖSKENTELYN ARVIOINTIKOHTEET
Vuorovaikutustilanteissa toimiminen
Kielen, kirjallisuuden ja kulttuurin ymmärtäminen
Vuorovaikutustilanteissa toimiminen
- kuuntelen ja pyrin osallistumaan keskusteluun eri aiheista
- uskalla keskustella syntyperäisen henkilön kanssa
- tunnistan ja luen eri tekstilajeja
- ymmärrän melko tuttua aihetta käsittelevän lyhyehkön tekstin pääasiat
- osaan tiivistää käyttämällä tekstin ilmauksia apuna
- kirjoitan melko selkeän tekstin itsenäisesti ja ryhmässä
- käytän monipuolisesti eri lausetyyppejä
Kielen, kirjallisuuden ja kulttuurin ymmärtäminen
- tunnistan suomalaisen kulttuurin ominaispiirteitä
- ymmärrän viestinnän kulttuurisen sopivuuden
- käytän kirjastoa,tutustun elokuvaan, paikalliseen teateriin ja mediaan
- vahvistan taitoani kielen käyttäjänä ja tuottajana yksin ja ryhmässä
- osaan käyttää oppimaani kieltä eri aineiden opiskelun tukena
7.LUOKKA
OPPIAINEEN JA TYÖSKENTELYN ARVIOINTIKOHTEET
Vuorovaikutustilanteissa toimiminen
Kokemuksia formatiivisesta arvioinnista:
- Kuinka oppilas ymmärtää, mitä arvioidaan (kielitaidon riittäminen)?
- Onko skaalan vaihtoehdoissa vielä miettimistä (erit. 4 - 5 kohdalla)?
- Kulttuuriset erot omien taitojen ja tietojen arvioinnin taustalla.
+ Arviointiskaala pitää säilyä vähintään 5-kohtaisena.
+ Myönteinen palaute joltakin osa-alueelta nostaa itsetuntoa ja lisää opiskelumotivaatiota.
Vuorovaikutustilanteissa toimiminen
- kuuntelen ja yritän ymmärtää
- kerron itselleni tutusta aiheesta
- yritän tunnistaa eri tekstilajeja
- luen monipuolisesti eri tekstilajeja
- kirjoitan erilaisia tekstejä
- harjoittelen valitsemaan tekstiin sopivia ilmaisutapoja
- osaan tuottaa ja muokata tekstiä
- yritän verrata omaa kulttuuriani suomalaiseen kulttuuriin
- osaan valita ikäkaudelleni sopivaa luettavaa
- käytän kirjastoa
- osaan etsiä tietoa eri lähteistä
- laajennan sanavarastoani
- käytän uutta kieltä eri tilanteissa ja eri oppiaineissa