Marraskuu Jaa Pe 29.11 meillä oli palo-autoja alaparkkipaikalla. Innolla odotettiin vuoroanne. Katselutila Pienryhmässä pikkulin tuokiolla pohdittiin kiukkua sekä surua, harmittaa ja vihaa. kuunneltiin satu; pikkuli sanoo EI! Revimme lehdistä paperia ja rypisteltiin kiukku-palloja ja pohdittiin kiukun väriä ja väritettiin niitä paperille. Lopuksi vielä hyppelimme irrotellen kiukun pois.. Katselutila Kaveri taitoja pienryhmissä. Juttelimme eläinten avulla kuinka hyvä kaveri toimii. IMG_0895.jpeg 1.4 Mt 0 kommenttia Vuorovaikutusleikkejä pienryhmissä Katselutila Marraskuun oman lelunpäivää Katselutila Lasten oikeuksien viikko. Perjantai oli lasten toivoma leikkipuisto päivä. Katselutila Lasten oikeuksien viikko. Torstai oli metsäpäivä. Metsässä syötiin eväät ja leikittiin. Meillä oli liukurit mukana, niillä mentiin mäkeä alas. Katselutila Pienryhmissä kuunneltiin satu leppoisasti selällään, sen jälkeen piirrettiin sadusta paperille Katselutila Lasten oikeuksien viikko. Keskiviikkona oli lasten toivoma sadun kuunteleminen ja siitä piirtäminen Katselutila Lasten oikeuksien viikko. Tiistaina meillä oli askartelua. Lapset saivat itse suunnitella ja toteuttaa oman taideteoksensa Katselutila Lainattiin joulukirjoja kirjastosta 3D8EE608-9D56-4801-B0D4-04F0F9D2CE88.jpeg 443.4 kt Lasten oikeuksien viikko alkoi leikkipäivällä. Lapset ovat saanneet toivoa tekemiset koko viikoksi. Katselutila Metsäretki 15.11 Meillä oli dinosauruksia ja muita eläimiä mukana leikkimässä metsässä. Luupeilla tutkittiin puita. Katselutila Pienryhmän jumppatuokiolla oli temppurata Katselutila Sisäjumpassa liikuttiin temppuradalla, lämmiteltiin pää,olkapää laulun tahdissa. Hypittiin trampoliinillä, kiivettiin tuolin yli, heitettiin renkaita, vedettiin narulla itseä ja tehtiin kuperkeikkoja. Katselutila Pienryhmässä meillä oli musiikkimaalausta. Kuunneltiin lasten toivelauluja ”Sutsi satsi” , ”Ihah haa” ja ”Bussilaulu” Katselutila Pienryhmissä pöytäteatteri Retkireppu ja liian jännittävä salaisuus ( Ystävyys, anteeksianto, anteeksipyyntö, sovinto, malttamattomuus ja rehellisyys) Katselutila 0 kommenttia Maanantai leikkipäivä Katselutila Metsäretki 8.11 Katselutila Pienryhmässä leikittiin vuorovaikutus leikkejä. Hypittiin taitoradalla, leikittiin Herää, herää vahtikoira leikkiä. Katselutila 0 kommenttia Pienryhmässä kaveritaitoja, kuunneltiin laulu ystävyydestä, leikittiin pehmoleluilla; näin tervehdin ystävää kauniisti. Leikittiin hyvä ystävä-leikkiä hernepussilla, kerro millainen on hyvä ystävä. Tutustuttiin kaveritaitokortteihin, miltä sinusta tuntuisi, millaisia tunteita herättäisi Katselutila Pikkuli-tuokio, tunnetaito tuokio Katselutila ILO - SURU - PELKO - INNOSTUS Maanantai leikkipäivä Katselutila Sarin kerhossa Katselutila
Pienryhmässä pikkulin tuokiolla pohdittiin kiukkua sekä surua, harmittaa ja vihaa. kuunneltiin satu; pikkuli sanoo EI! Revimme lehdistä paperia ja rypisteltiin kiukku-palloja ja pohdittiin kiukun väriä ja väritettiin niitä paperille. Lopuksi vielä hyppelimme irrotellen kiukun pois.. Katselutila
Kaveri taitoja pienryhmissä. Juttelimme eläinten avulla kuinka hyvä kaveri toimii. IMG_0895.jpeg 1.4 Mt 0 kommenttia
Lasten oikeuksien viikko. Torstai oli metsäpäivä. Metsässä syötiin eväät ja leikittiin. Meillä oli liukurit mukana, niillä mentiin mäkeä alas. Katselutila
Pienryhmissä kuunneltiin satu leppoisasti selällään, sen jälkeen piirrettiin sadusta paperille Katselutila
Lasten oikeuksien viikko. Keskiviikkona oli lasten toivoma sadun kuunteleminen ja siitä piirtäminen Katselutila
Lasten oikeuksien viikko. Tiistaina meillä oli askartelua. Lapset saivat itse suunnitella ja toteuttaa oman taideteoksensa Katselutila
Lasten oikeuksien viikko alkoi leikkipäivällä. Lapset ovat saanneet toivoa tekemiset koko viikoksi. Katselutila
Metsäretki 15.11 Meillä oli dinosauruksia ja muita eläimiä mukana leikkimässä metsässä. Luupeilla tutkittiin puita. Katselutila
Sisäjumpassa liikuttiin temppuradalla, lämmiteltiin pää,olkapää laulun tahdissa. Hypittiin trampoliinillä, kiivettiin tuolin yli, heitettiin renkaita, vedettiin narulla itseä ja tehtiin kuperkeikkoja. Katselutila
Pienryhmässä meillä oli musiikkimaalausta. Kuunneltiin lasten toivelauluja ”Sutsi satsi” , ”Ihah haa” ja ”Bussilaulu” Katselutila
Pienryhmissä pöytäteatteri Retkireppu ja liian jännittävä salaisuus ( Ystävyys, anteeksianto, anteeksipyyntö, sovinto, malttamattomuus ja rehellisyys) Katselutila 0 kommenttia
Pienryhmässä leikittiin vuorovaikutus leikkejä. Hypittiin taitoradalla, leikittiin Herää, herää vahtikoira leikkiä. Katselutila 0 kommenttia
Pienryhmässä kaveritaitoja, kuunneltiin laulu ystävyydestä, leikittiin pehmoleluilla; näin tervehdin ystävää kauniisti. Leikittiin hyvä ystävä-leikkiä hernepussilla, kerro millainen on hyvä ystävä. Tutustuttiin kaveritaitokortteihin, miltä sinusta tuntuisi, millaisia tunteita herättäisi Katselutila