Piki pääsee majalle 19.9.2017
Tänään luimme seuraavan aukeaman sadusta. Siinä Piki menee majalle, jossa muut lapset jo ovat. Lapset arvostelevat Pikin vaatetusta ja haukkuvat sitä tyhmäksi, yksi lapsi oli eri mieltä. Keskustelimme mm seuraavaa:
- Saako kavereista sanoa jotain ikävää? Miltä se tuntuu?
- Millaisista asioista tulee kaverin kanssa riitaa?
- Kuka päättää leikin säännöistä?
- Saako määräillä? Voidaanko asioista päättää yhdessä?
- Onko määräilemistä, jos joku haluaa kertoa hyvän idean?
Lapset keskustelivat asioista melko hyvin. Keskustelua voi hyvin jatkaa kotona. Voi myös keskustella, millainen kiva kaveri on ja miten itse osaa olla kiva kaveri. Nämä asiat ovat olleet pinnalla ryhmässämme viime aikoina, joten kaveritaitoja on hyvä vahvistaa myös kotona. Kehumalla ja kannustamalla hyvää käytöstä pääsee pitkälle!
Sadun ja keskustelun jälkeen leikimme värileikkiä. Valitsimme yhden värin kerrallaan ja katsoimme, kenen vaatteista se löytyy ja kaikki koskettivat tätä lasta nätisti. Leikimme myös halaus-leikkiä. Laitoimme musiikin soimaan ja aloimme tanssimaan. Kun musiikki taukosi, sai halata nätisti vieressä olevaa kaveria. Lapsillanne oli huikeita tanssiliikkeitä!!