Vk 56 14.-18.11.2022
Lastenoikeuksien viikko aloitettiin maanantaina liikuntasalissa. Saliin oli rakennettu Hupsis metsä,erinlaisin tehtäväpistein. Loppurentoutuminen liikunnan jälkeen oli satuhieronta siilin rentoutumispisteessä. Ensimmäinen Tiukun tarina kirje alkoi Hupsismetsästä. Se kertoi Tiukusta ja hänen ystävistään. Mitä tapahtuu, kun metsään ilmestyy yllättäen uusi hahmo. Ulkoilulla kävelimme koulun lähellä olevalle kukkulanpuistolle.
Tiistaina lastenoikeuksien tarina jatkui Tiukun avulla; hän kertoi lisää lasten oikeuksista ja mielipiteen kertomisesta. Harjoittelimme oman mielipiteen kertomista kuvien ja mielipide merkkien avulla. Mielipidemerkit askarreltiin itse.
Keskiviikkona Tiukun kolmannessa tarina kirjeessä kerrottiin miten Fike pääsi turvaan Hupsis metsään, kun Laavakallio purkautui. Lapset piirsivät tulivuoria. Piirtäessään lapset kuuntelivat musiikkia. Keskustelimme miltä musiikki lasten mielestä kuullosti ja millaisia tunteita se nostatti; jännittäviä, surullisia tai ehkä toisille rauhallisia ajatuksia. Pohdimme miltä Fikestä mahtoi aluksi tuntua ja miltä sitten kun Fike pääsi turvaan ystävien luokse. Loppuleikki/tehtävä oli päästä huoneen toiselle puolelle koskematta lattiaan. Aikuisilta sai pyytää apua esim.tuolien siirtelyssä. Leikkihetkellä lapset keksivät, donitsi myymälän kauppa,kotileikkiin.
Torstaina Tiukun tarinakirjeessä puhuttiin tärkeistä asioista;turvasta,tunteista ja turvataidoista. Lapset saivat tuoda ryhmään oman pehmolelun. Iltapäivällä jumpattiinkin ryhmässä pehmolelu/nallejoogaa.
Perjantaina lastenoikeuksien viikon päätöspäivä; Kuuntelimme Tiukun viimeisen kirjeen ja palautimme mieleemme mihin asioihin lapsilla on oikeus. -Olla turvassa. Vastasi heti joku. Kuuntelimme kaksi laulua ja väritimme värityskuvia. Värityskuvista askarreltiin viirit.