Vk 43 24.-28.10.2022

Maanantaina liikuntasali vuoromme peruuntui harmittavasti ja siirtyi keskiviikkoon. Teimme sitten mukavia liikkumisleikkejä omassa ryhmässä; Ensin puhuimme yöstä ja päivästä. Mistä yö ja mistä päivä johtuu? Hienosti eskarista löytyi tietoa, siitä, että maapallo pyörii ympäri hitaasti koko ajan. Asiaa havainnoitiin taskulamppua apuna käyttäen. Leikimme yöeläin-lepakko leikkiä. Siitä lapset innostuivat kovasti. Leikin sääntö oli, että auringon valon osuessa piti lentävän lepakon jähmettyä paikoilleen. Tässä leikissä tarvittiin siis tarkkaa havainnointi kykyä ja nopeaa reagointia ja pysähtymisen taitoa. Lasten toive painista, otettiin huomioon toiminnassa. Tänään harjoittelimme paritehtävänä koppakuoriaisen kääntämistä. Loppurentoutumisessa kuunneltiin aluksi erilaisten pöllöjen huhuilua öisessä metsässä. Tämän jälkeen lyhyt ja hieman jännittäväkin tarina Pomerianian metsästä. Tarinasta opittiin, että nauru on välillä mitä parhainta rohkeuslientä. Naurun taitoa harjoiteltiinkin yhdessä pienien naurujooga harjoitteiden avulla. Seikkailujen eskarien tarinassa syvennyttiin myös yö-ja päiväeläinten elämään. Tutuiksi tulivat meille talvilintuinakin tutut talitintti ja pöllö.

Tiistaina tutustuimme U-kirjaimeen ja harjoittelimme kirjoittamalla oikean kirjoitussuunnan. Kupla-huoneeseen oli ilmestynyt paljon isoja ja pieniä kummituksia, joihin oli kirjoitettu A, I, N, O, U ja S kirjaimia. Etsimme taskulampun valossa kummituksia ja lopuksi lajittelimme ja nimesimme kirjaimet. Luimme taskulampun valossa Purkista nimisen kirjan. Kirja kertoi tunteista.

Keskiviikon vahvuusvaris aiheena sinnikkyys. Vahvuusvariksen tavoin teimme paperilennokit, joihin kirjoitettiin ryhmästä tulleesta ideasta viestit. Mukavat viestit lensivät ilmaan, kun testasimme lennokkien toimivuutta. Kaikki onnistuivat tehtävässä. Lopuksi, pienen tarinan avulla mieliin jäi ajatus siitä, että asioita voi ja kannattaa opetella pienin askelin.

Salissa liikuimme kuvitteellisella autoradalla. Harjoittelimme eri tempoista liikkumista esim. Pomppimista, pikajuoksua, juoksua ja kävelemistä. Teimme nopeita pysähtymisiä ja suunnanvaihdoksia. Tässä leikissä harjoiteltiin myös takaperin kulkemista sekä turvallista ohittamista. Limaklöntti-leikissä harjoiteltiin väistämistä, ryömimistä ja pyörimistä. Lasten toiveina toteutimme Peili-leikin sekä temppuradan.

Torstaina matematiikassa kerrattiin ryhmän lasten nimiä sekä ylä-ja alakäsitteitä hämähäkki-leikin avulla. Hyönteiset: leppäkerttu, muurahainen jne. Pelasimme myös jättimäistä lautapeliä, jonka pelikorttien avulla harjoiteltiin lukumäärien nopeaa tunnistamista.

Perjantaina vietimme eskareiden yhteistä halloween/naamiaisjuhlaa. Juhlaan lapset ja aikuiset olivat pukeutuneet eri tavoin. Ensin hieman tanssittiin Kikattavan kakkiaisen,zombie Zumban ja baby sharkin tahtiin. Kuplahuoneesta löytyi hämärä huone josta etsittiin taskulamppujen avulla noidan kadonneita tavaroita.