Vk 41 10.-14.10.2022
Maanantaina A. Kiven ja kirjallisuuden päivänä tutkimme kirjailijan muotokuvaa ja seitsemän veljestä tarinaa ( lasten kirjallisuuden ja Mauri Kunnaan versiolla). Aiheen innoittamana tarina jatkui ulkona pihaleikin parissa.
Seikkailujen eskari tarinassa satoi ensilumi. Miten se vaikutti metsän eläimiiin tai miten sää vaikuttaa pukeutumiseen, sitä pohdittiin eskarissakin. Askartelimme lämpömittarit. Mittareiden toimintaan tutustutaan vielä lisää eskarivuoden aikana. Arvailimme myös ensilumen ajankohtaa.
Tiistaina lähdimme linja-autolla Laurentius-talon kuvataidekouluun. Kuvataidekoulussa muovattiin punasavesta merihevosia.
Keskiviikkona jatkoimme kädentöitä siili-askartelujen ja keräilypurkkien parissa. Laveerasimme vahaliiduilla tehdyt purkit vesiväreillä. Ennen maalausta puhuimme tunteista ja väreistä sekä kuuntelimme mielikuvia herättävää musiikkia. Esim. Miltä jännittävä musiikki kuulostaa? Mikä tunne siitä voi tulla? Minkä väri sinusta sopii tähän tunnelmaan? Keskiviikon ohjelmaan kuului myös pienryhmän kanssa itsenäistä lukemista ”omassa kuplassa”.
Keskiviikkona salivuoromme peruuntui harmittavasti. Päätimme kuitenkin pitää liikunnan vaihtoehtoisesti ulkona uudella kentällä. Alun harmitus muuttui nopeasti riemuksi ja tekemisen iloksi. Ensin lämmiteltiin nimi leikillä ja sen jälkeen liikuttiin laukaten sivuttain. Viimeiseksi harjoiteltiin uusi leikki nimeltä peikko ja hyönteiset. Leikki oli jokaisesta niin mukava ja sitä leikittiinkin monta kertaa. Hauskaa oli kun saimme yhdessä nauraa mukavalle asialle kentällä.
Loppuviikolla kokeilimme ensimmäistä kertaa pajatyöskentelyä. Pajatyöskentelyssä lapset kiertävät pisteeltä pisteelle ja tekevät itsenäisesti tehtäviä. Tehtävinä oli tähän mennessä käsiteltyjä asioita.
Äidinkielenpaja: kirjaimien tunnistus ja nimeäminen, riimit, alkukirjaimet, A I N O U S, kirjoitussuunnat.
Matematiikanpaja: lukujonot 1-10, yhtäläisyydet-eroavaisuudet, sarjoittaminen, ryhmittely, lukumäärä-numerovastaavuus, hahmottaminen ja saksilla leikkaaminen.