Vk 39 26.-30.9.2022

Maanantai aloitettiin siili kädentaidoilla. 1/2 ryhmää keräsi syksyn lehtiä ja maalasi siilejä. Maalareiden kanssa mietimme: Mitä sinisestä, punaisesta ja keltaisesta voi sekoittaa? Mitkä asiat ovat aina keltaisia tai aina punaisia? (Esim. maissi ja mansikka) 1/2 ryhmää suunnitteli ja toteutti askartelulla siileille talvipesän syksyisin värein. Askarteluissa käytimme luonnon -sekä kierrätysmateriaaleja. Lapset innostuivat tekemään pesän ympäristöön myös mm.puita.

Tiistaina metsässä äidin/suomenkieltä: Topi-siiliä oli polttanut nokkonen. Opimme uuden kirjaimen, N niinkuin nokkonen. Lahokallion metsän puissa roikkui paljon A, I ja N-kirjaimia sekä näillä kirjaimilla alkavia kuvia. Lasten tehtävänä oli lajitella kirjaimet ja kuvat oikeisiin pusseihin. Tehtävien lomassa söimme myös eväitä ja rakensimme majoja. Näimme myös ihan oikean sammakon.

Keskiviikon jumppahetki oli ensimmäistä kertaa koulun liikuntasalissa. Ryhmä oli riemuissaan asiasta. Harjoiteltava asiat olivat nopea juokseminen, pyöriminen, väistäminen, pysähtyminen ja suunnan muutokset. Näitä asioita harjoiteltiinkin yhdessä polttopallon, hirvenmetsästys pallopelin ja maa-meri-ilma leikin avulla. Lasten aloitteesta maa-meri-ilma leikkiin saatiin lisää liikkumistapoja. Myös kiinnostus puolapuille huomattiin ja tämä huomioitiin toiminnan toteutuksessa. Puolapuilla kokeiltiin kiipeämistä, venyttelyä, roikkumista/pitoa. Kun yhdessä suunnitellaan ja tehdään on tärkeää muistaa yhteiset pelisäännöt. Vähitellen kehittyvää taitoa harjoittelemme vielä usein. Tässä tuokiossa oli lasten arjen osallisuus ja oppimisen into parhaimmillaan.

Tällä viikolla Vahvuusvaris kertoi meille tarinan itsesäätelystä. Tarinassa Indi ilves oli hukannut palapelin palan ja hermostunut kovasti asiasta. Varis auttoi Indi ilvestä rauhoittumaan hengittämisen ja pysähtymisen avulla. Lasten kanssa pohdimme millaisissa tilanteissa itsehillintää tarvitaan. Teemme esikoulussa joka päivä hengitysharjoituksia. Nyt lapset saivat valita oman lempi hengityksensä ja tehdä oman hengityskortin, jonka avulla myös kotona voi harjoitella rauhoittumista ja pysähtymistä.

Torstaina matematiikassa järjesteltiin jonoja ja etsittiin toistuvia sarjoja. Teimme sarjoja muotojen ja magneettinen avulla (esim. ympyrä, ympyrä, kolmio, ympyrä, ympyrä, kolmio) Luimme sarjoja ääneen. Soitimme myös toistuvia sarjoja rytmisoittimilla (rytmikapulat, marakassit ja rytmimunat).
Perjantain aamupiirissä tutustuimme muuttolintu kiurun ja kiurun lauluun. Seikkailujen eskarissa käsiteltiin tunteita suru, ikävä ja pelko. Tarinassa tieto muuttolintu Kaisa Kiurun lähdöstä sai aikaan näitä tunteita. Tutuksi tulleen musiikin kaverukset avulla esitimme itse näitä tunteita. Katsoimme videon eskari lasten peloista. Lopuksi piirrustustehtävän avulla lapsi kertoi asioista jotka pelottavat häntä. Lapsen oma työ tulee näkyville myös lapsen omaan kasvunkansioon.