Käsittelen tässä kaksi kirjaa samassa, molemmat samalta kirjailijalta, Marko Annalalta. Hänet tunnetaan ehkä paremmin metalliyhtye Mokoman laulajana kuin kirjailijana. Kirjailijaksi häntä kuitenkin voidaan kahden romaanin ilmestymisen jälkeen jo sanoa.

Värityskirja, Annalan esikoisromaani, on pitkälti omaelämäkerrallinen romaani. Sen tapahtumat pohjaavat Annalan omiin nuoruusvuosiin, jolloin hän joutui rankan koulukiusaamisen uhriksi. Näitä arpia Annala on joutunut kantamaan koko ikänsä ja vasta aikuisiällä -kuten romaanissakin kerrotaan - hän on edes jollain tapaa päässyt noista traumaattisista muistoista yli ja pystynyt antamaan anteeksi kiusaajilleen. Värityskirja on siis kasvukertomus lapsesta aikuiseksi, haparoivasta nuoresta monien tuntemaksi muusikoksi. Annala ei romaanissaan peittele myöskään masennustaan, joka on ollut seurausta rankoista lapsuus- ja nuoruusvuosista.

Värityskirja on ohut ja nopealukuinen romaani, jonka Annala toivoo itse toimivan lohtuna muille koulukiusaamista kokeneille.

Paasto on Annalan omien sanojen mukaan hänen ensimmäinen varsinainen romaaninsa. Hän perustelee tätä sillä, että se ei pohjaudu hänen elämäänsä, vaan on mielikuvituksen tuotetta. Mutta kyllä tästäkin romaanista löytyy kirjailija rivien välistä, sillä Annala itse on ortodoksi, ja Paasto käsittelee vahvasti ortodoksisuutta.

Paasto kertoo keski-ikää lähestyvästä Matiaksesta, joka on menettänyt uskonsa Jumalaan. Pyristely irti uskon ikeestä ei ole Matiakselle helppoa, sillä hän pelkää, että ollessaan rehellinen ja tunnustaessaan menettäneensä uskonsa hän samalla menettää läheisensä. Vaimo, joka on jonkinlaisella lähetystyöreissulla, onkin aluksi pöyristynyt Matiaksen päätöksestä, eikä miestä helpota sekään, että erinäisten sattumusten kautta hän kohtaa nuoren Tessan, joka on kuin maan päälle laskeutunut enkeli. Matiaksen uskossaan harras mummo tekee kuolemaa ja mies irtisanoutuu vielä työstään, joten syöksykierre vähintäänkin Helvettiin on valmis. Mutta haluaako Matias olla rehellinen ensi sijassa itselleen vai muille?

En ehkä olisi lukenut Paastoa, jos en olisi lukenut Värityskirjaa. Päätin kuitenkin lukea tältä kiinnostavalta kirjailijalta toisenkin teoksen, enkä ole pettynyt. Paasto on sarkastinen kuvaus epäilyksestä, rehellisyydestä, uskonnollisuudesta ja itsensä etsimisestä. Annalan kieli on kuvailevaa, muttei rönsyilevää. Huumoria ja itseironiaa löytyy, mikä pitää lukijan mielenkiintoa yllä itselle vähän vieraammankin aiheen parissa.

Molemmille kirjoille kolme tähteä