Agnes Martin-Lugandin aikuisten romaanilla Onnelliset ihmiset lukevat ja juovat kahvia on typerä nimi. Kirjoista kertovat romaanit kiinnostavat aina minua, mutta tämä romaani linkittyy niihinkin vain väljästi. Minulla oli romaani vain viikon laina-ajalla, mutta se riitti ihan hyvin, sillä tämän kevyen kirjan lukee päivässä parissa.

Romaanin juoni on omalla tavallaan herkullinen, mutta ikävä kyllä kirja kompastelee liian ilmeisiin valintoihin. Päähenkilö on kolmekymppinen Pariisissa asuva Diane, joka on menettänyt auto-onnettomuudessa aviomiehensä ja heidän yhteisen pienen tyttärensä. Diane on luonnollisesti surun murtama ja on piehtaroinut surussa sekä likaisessa, siivoamattomassa kodissaan jo vuoden päivät. Edes paras ystävä ja yhtiökumppani Felix, jonka kanssa Diane omistaa kirjakahvilan, ei saa Dianea nousemaan murheen alhosta.

Eräänä päivänä Diane saa päähänpiston. Hän muistaa, että hänen miehensä Colin olisi halunnut matkustaa Irlantiin. Diane arpoo kartalta itselleen matkakohteen Irlannissa, pienen Mulrannyn kylän, ja päättää muuttaa sinne.

Elämä kylässä ei ole helppoa. Ihmiset ovat liian tuttavallisia, vaikka Diane haluaisi erakoitua, ja naapurissa asuva Edward raivostuttavan rakastettava. Ja tässä tulee romaanin heikkous: oi miksi, miksi päähenkilö aina rakastuu ilkimykseen, joka lopulta osoittautuu herkäksi mutta haavoitetuksi yksinäiseksi sudeksi?

Romaanin nimi on niin pitkä, etten jaksa sitä enää toistaa, mutta kepeää luettavaa tämä on. Salaa lukija saattaa jopa nauttia ennalta arvattavista juonenkäänteistä, mutta vaativampaa kirjallisuutta kaipaavalle romaani on liian heppoinen. Nimen ja ennalta arvattavan rakkauden lisäksi tässä kirjassa ärsytti se, millainen ketjupolttaja ja oluen kiskoja päähenkilö oli. Omassa kaveripiirissäni olisin hienovaraisesti ohjannut tämän naisen vieroitushoitoon molempien paheiden suhteen.