Olen lukenut kevään ja kesän aikana useita Alice Munron novellikokoelmia ja Munrosta onkin tullut jonkinlainen innoittaja minulle omalla kirjoittamisen saralla. Munron novellit ovat hyvin puhuttelevia, vaikka kaikki tämän tuotteliaan kirjailijan teoksista eivät olekaan yhtä onnistuneita. Kokoelma Julkisia salaisuuksia tuotti minulle pettymyksen ja jätänkin siitä tekemättä tänne vinkkauksen.

Nyt sain luettua loppuun tähän mennessä mielestäni parhaan novellikokoelman Alice Munrolta, nimeltä Liian paljon onnea. Sen kaikki kymmenen novellia hätkähdyttävät lukijaa tavalla tai toisella. Tyypilliseen tapaansa jokainen novelli muuttaa jollain lailla novellin päähenkilön elämää.

Pidin erityisesti novellista Lasten leikkiä ja Vapaat radikaalit. Ensimmäisessä novellissa kaksi tyttöä päätyy kesäleirillä tekoon, jonka seurauksia he kantavat mukanaan koko elämänsä. Vapaat radikaalit -novellissa hiljattain miehensä menettänyt nainen joutuu keskelle pelottavaa tilannetta, jossa hänen täytyy säilyttää hermonsa, vaikka kuolema on juuri koskettanut häntä.

Munro käsittelee novelleissaan usein naisen ja miehen tai lapsen ja vanhemman välisiä suhteita. Novelleissa tapahtuu myös asioita, jotka voisivat tapahtua kenelle tahansa, mutta useimmiten ne tapahtuvat jollekin toiselle kuin itselle.

Liian paljon onnea jättää jälkeensä monia kysymyksiä mutta myös ajatuksen siitä, että elämä on kovin hauras ja usein moni asia tapahtuu sattumalta. Toki myös omilla valinnoilla on merkitys elämässä, mutta toisinaan myös kohtalo puuttuu peliin, joskus julmallakin tavalla.