Päätin vaihteeksi tarttua genreen, jota vähemmän tulee luettua, dekkariin. Ruotsalaisen Caroline Erikssonin Kadonneet olikin hyvä valinta, luin kirjan päivässä. Romaani kertoo Gretasta, joka lähtee eräänä päivänä veneretkelle saareen miehensä ja lapsensa kanssa. Saaressa Alex ja Smilla-tyttö kuitenkin yllättäen katoavat. Romaani alkaa tästä ja jo siinä vaiheessa, kun Greta istuu veneessä ihmettelemässä kadonnutta miestään ja lastaan, lukija tajuaa, että asetelmassa on jotain outoa. Sekä Greta että Alex kantavat persoonassaan jotain, mitä lukijalle ei kerrota. Vain Smilla on tavallinen pikkutyttö.

Gretan säntäillessä vuoroin saaressa etsimässä kadonneita vuoroin kesämökillään tuskailemassa tilannetta alkaa kertoja vähitellen paljastaa lukijalle yhä enemmän tietoa Gretasta, tämän omasta lapsuudestaan sekä suhteestaan Alexiin. Eikä kaikki todellakaan ole kuten pitäisi. Mikään tässä perhekuvauksessa ei ole normaalia, vaan vyyhdin auetessa paljastuu kerros kerrokselta asioita, jotka selittävät Gretan tasapainottomalta tuntuvaa käytöstä.

Kadonneet ilmaisee mukaansa mutta hetkittäin tuntuu, että kirjailija kiertää asiaansa kuin kissa kuumaa puuroa, ja lukijaa alkaa ärsyttää saari - mökki - saari - metsä - sinkoilu ja tapahtumien junnaaminen näissä miljöissä. Jos tätä kehäleikkiä ei liikaa mieti, löytyy romaanista myös mielenkiintoisia sävyjä, erityisesti Gretan omista perhesuhteista, jotka selittävät erityisen hyvin äiti-tytär -suhteen kiemuroita. Jos psykologinen trilleri voi olla viihdyttävä, niin tämä oli.