Kun alkusyksystä törmäsin Helsingin Sanomissa Antti Röngän esikoisromaanista Jalat ilmassa tehtyyn kirja-arvosteluun nappasin jutusta kuvankaappauksen ja varasin kirjan kirjastosta. Varauduin pitkään odotukseen, sillä olin jonossa sijalla 25.

Tänään sain kirjan käsiini ja luin sen muutamassa tunnissa. Suosittelen kirjaa kaikille, erityisesti koulukiusaajille. Romaani kertoo parikymppisestä Aarosta, joka on juuri muuttanut Lahden seudulta Jyväskylään kirjallisuutta opiskelemaan. Itsenäistymisen luulisi olevan ihanaa, mutta Aaro on kauhuissaan. Pitäisi tutustua uusiin opiskelukavereihin, olla sosiaalinen ja luonteva. Mutta Aaro ei ole, ei voi. Menneisyys ja koko alakoulun kestänyt rankka kiusaaminen ovat jättäneet nuorukaiseen jäljet, jotka estävät tätä tekemästä asioita, jotka muista tuntuvat normaaleilta.

Röngän romaani ei kosiskele eikä kikkaile kielellä, vaan kirjailija luottaa konstailemattomaan arkikieleen. Se kuljettajakin tarinaa sujuvasti eteenpäin kuitenkin niin, että lähes jokainen lause ja virke kertovat Aaron valtavasta pahoinvoinnista. Hetkittäin elämä näyttää Aarollekin valoisampaa puoltaan syöstäkseen nuoren miehen kuitenkin pian entistä synkempiin vesiin.

Romaani oli luettava yhdeltä istumalta. Jalat ilmassa saa yhtä aikaa surulliseksi ja vihaiseksi. Surulliseksi, koska koulukiusaaminen jää niin monelta huomaamatta ja sen kokenut kantaa sisällään valtavaa häpeää ja syyllisyyttä, huojuu jatkuvasti kuilun partaalla, ihan konkreettisestikin. Vihaiseksi romaani saa, koska vaikka koulukiusaamisesta on puhuttu iät ajat, sitä on silti varmasti jokaisessa koulussa. Mikä saa jonkun kiusaamaan, niin, että toisen ihmisen elämä nyrjähtää sijoiltaan jopa lopullisesti? Mielestäni tämän romaanin lukeminen on lähes kansalaisvelvollisuus.