Oli sitten pakko lukea Joel Haahtelalta heti toinen kirja perään, kun Adelen helmi oli niin hyvä. No Elena oli vielä parempi. Myös Elena on pienoisromaani, jossa on sivuja vain 126 ja joka tyyliltään on tuttua Haahtelaa: kieli on hiottua ja kaunista, teksti ja kerronta vähäeleistä, henkilöitä vähän ja juonikin on yksinkertainen ja verkkainen, muttei missään tapauksessa tylsä.

Päähenkilö on mies, mutta hänen nimeään ei kerrota. Hän menee joka päivä samaan puistoon nähdäkseen edes vilaukselta tummahiuksisen ja kauniin naisen, josta mies tietää vain nimen, Elena. Lukija huomaa nopeasti, että naisesta on tullut pakkomielle miehelle. Eräänä päivänä Elena ei saavukaan puistoon. Mies alkaa selvitellä naisen katoamista ja samalla lukijalle aletaan vähitellen valottamaan miehestä enemmän asioita. Pienen romaanin loppu yllätyksineen on täydellinen.

Ihana romaani. Voi kun osaisi itsekin kirjoittaa jotain tämän kaltaista.