En ole aikoihin lukenut hyvää kirjaa. Vika ei varmaankaan ole ollut kirjoissa, vaan lukijassa. Tämä korona-aika vain on aikaansaanut mielentilan, jossa lukemiselle ei ole ollut tilaa. Onneksi löysin Joel Haahtelan pienoisromaanin Adelen kysymys, ja pääsin pois epämukavasta lukemattomuuden tilasta.

Adelen kysymys on kuin kaunis taideteos. Siinä on kaikki, mitä voi toivoa ja sen äärellä voi istua vaikka kuinka pitkään. Lyhyesti tämä pienoisromaani (188-sivua) kertoo miehestä, joka lähtee eteläranskalaiseen luostariin selvittämään jo aikaa sitten kuolleen naisen (myöhemmin pyhimykseksi julistetun) elämää, mutta tuleekin samalla selvittäneeksi myös omaa elämäänsä. Simppeli juoni, mutta niin taitavasti kirjoitettu! Kirjassa ei ole montakaan henkilöä eikä siinä tapahdu paljoa, eli juonivetoiseksi sitä ei voi sanoa. Dialogikin on vähäistä, mutta mitäpä siitä, jos ilmankin pärjää ja kirjoittaa niin kauniisti kuin Haahtela tekee. Tässä kirjassa on 188 sivussa kaikki: elämä, kuolema, kipu, rakkaus, pelko, erpävarmuus ja toivo.