Ei enää Eddy on ollut tämän syksyn varmaan yksi puhutuimmista ja kohutuimmista uutuuskirjoista. Sen on kirjoittanut nuori ranskalaiskirjailija Edouard Louis vain 21-vuotiaana vuonna 2014 ja tänä syksynä (2019) se käännettiin suomeksi. Romaani on ollut menestys niin kotimaassaan kuin meillä Suomessa.

Ei enää Eddy on autofiktiota, eli kertoo kirjailijan omasta elämästä. Aluksi teosta paheksuttiin Ranskassa, sillä siellä oltiin sitä mieltä, ettei Ranskassa ole ollut kirjailijan kuvaamaa äärimmäistä köyhyyttä enää sataan vuoteen. Mutta Edouard väittää toisin ja tuo lukijan luettavaksi köyhälistön kuvauksen Ranskan maaseudulta. Täällä elää nuori Eddy elämäänsä kurjissa ja likaisissa oloissa yhdessä vanhempiensa ja sisarustensa kanssa. Elämä on jatkuvaa kamppailua, erityisesti Eddylle, jotka kiusataan hänen tyttömäisestä olemuksestaan. Kotikasvatukseen ja koko naapuruston kulttuuriin kuuluu, että miehistä kasvatetaan miehiä isolla M:llä ja naisten paikka on kotona. Eddy elää hyvin syereotyyppisten käsitysten vaivaamassa kulttuurissa, jossa alkoholin suurkulutus, terveyden vievä tehdastyö ja yksipuolinen ruokavalio ovat arkipäivää. Eddyä kiusataan koulussa fyysisesti ja henkisesti, mutta kotona hän saa olla rauhassa väkivallalta, sillä vaikka Eddyn isä jatkuvasti vähätteleekin poikaansa, ei hän kuitenkaan lyö tätä.

Ei enää Eddy on nopealukuinen romaani ja karu kuvaus elämästä, jossa syntymälahjana saaduista kurjista olosuhteista on lähes mahdoton ponnistaa parempaan elmämään. Onneksi Eddy on sisukas.

Romaani kannattaa lukea nykyajan yhtenä ajankuvana. Itselleni se ei noussut miksikään erityisen merkittäväksi lukukokemukseksi, mutta ei jättänyt kylmäksikään.