Novellianalyysin kirjoittamisen ohjeet

.

ALUKSI:

Seuraa novellianalyysin ohjeita. Kirjoita aina kokonaisin lausein ja huolehdi, että käsittelet pyydettyjä asioita. Pohdi asioita monipuolisesti. HUOM! Kaikkia numeroituja kohtia ei välttämättä tarvitse käsitellä, vaan keskity oman tekstisi kannalta tärkeimpiin kohtiin.

Aloita aina uusi kappale uuden tehtävänannon kohdalla. Näin tekstistäsi muodostuu yksi kokonaisuus, jossa jokainen kappale muodostaa oman käsittelyosan. Aloita uusi kappale aina painamalla kaksi kertaa ”enter”.

Halutessasi voit liittää analyysiisi lyhyen tekstinäytteen novellista. Se voi olla pätkä dialogista, henkilökuvauksesta tai kirjan juonellisesta huippukohdasta. Se voi olla novellin paras virke, joka jäi mieleesi. Mikä vain! Muista tällöin laittaa lainausmerkit!


ETENE NÄIN:

1. Esittele lukemasi novellin kirjoittaja (kirjailija), novellin nimi, kokoelma, ilmestymisvuosi  ja aihe (= lyhyesti mistä novelli kertoo). Kenestä novelli kertoo eli ketkä ovat novellin keskeiset henkilöt? Kenen kautta tapahtumia tarkastellaan? Esittele tässä vaiheessa keskeiset henkilöt aivan lyhyesti. Esittele myös novellin juoni lyhyesti.

2. Esittele novellin miljöötä eli tapahtumaympäristöä, johon tapahtumat sijoittuvat. Kuvaile tärkeimpiä tapahtumapaikkoja. Mihin aikaan/aikakauteen tapahtumat sijoittuvat? Miten ajankuva näkyy kirjassa? (Onko se kovin erilainen kuin nykymaailma?)

3. Millaisia novellin henkilöt ovat? Aivan alussa kerroit heistä ehkä vain nimet, mutta nyt on tarkemman kuvauksen vuoro: Millainen päähenkilö on luonteeltaan, millaisia valintoja hän tekee elämässään, millaisten ongelmien parissa hän kamppailee? Ketkä ovat hänelle tärkeimmät ihmiset ja miksi? Millaisia ihmissuhteita novelli kuvaa? Kuinka päähenkilö/päähenkilöt kehittyvät ja muuttuvat teoksen kuluessa? (Älä vastaile suoraan kysymyksiin, vaan valitse oleellisimmat!)

4. Millainen novellin juoni on, eli millaisen tapahtumasarjan se kuvaa? Millaisia huippukohtia tai käännekohtia novellissa oli? Miten ne vaikuttivat tarinaan? Onko novellissa takaumia tai ennakointeja, vai mennäänkö tapahtumia kronologisesti eteenpäin? Onko juoni selkeä ja helppo hahmottaa vai epäselvä, poukkoileva, jopa merkityksetön (siten, että jokin muu asia, esim. henkilösuhteet nousevat keskiöön)? Jos juoni ei olekaan pääasia, pohdi, miksi henkilöiden sisäisen maailman kuvaus on tärkeämpää. 

5. Pohdi novellin kertojaa ja näkökulmaa. Onko kirjassa minäkertoja, hänkertoja vai kaikkitietävä kertoja? Onko kerronassa muuta mielenkiintoista, esim. vaihtuva näkökulma tai muu kiinnostava seikka?

6. Kuvaile novellin kieltä. Millaista dialogi eli vuoropuhelu on? (humoristista, puhekielistä, alatyylistä, vanhahtavaa, murteellista…) Rakentuuko novelli paljon dialogien varaan? Entä novellin kieli yleensä? Oliko novellia helppo lukea, jaksoiko novelli nokkeluuden, sanavalintojen tms. puolesta kiinnostaa?

7. Mitä novelli kokonaisuutena haluaa kertoa lukijalle elämästä, ihmisistä jne? Pohdi siis teoksen teemaa. Ota esimerkkejä novellin tapahtumista ja ihmisistä kertoessasi teemasta. Peilaa novellia omaan elämääsi tai elämään yleensä ja mieti tätä kautta, mitä novelli haluaa lukijoilleen opettaa? Novellin nimeä voi pohtia tässä kohtaa, sillä se usein saattaa kuvastaa teemaa tai on muuten tärkeässä osassa.

--------------------------------

Onnittelut! Olet tehnyt ison työn ja sinulla on käsissäsi hieno ja melkein valmis novellianalyysi. Tarkista vielä lopuksi oikeinkirjoitus (alkukirjaimet, pisteet, pilkut, yhdyssanat, kappalejako).

 

Palauta valmis novellianalyysi opettajalle sovittuun määräpäivään mennessä Classroomin kautta!
Novellianalyysi arvioidaan asteikolla 4-10. Jos olet erehtynyt kopioimaan tekstiä netistä, saat arvosanan 4.

 

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä