Vaatteiden lumoa

VAATTEIDEN LUMOA

Tavoitteet:

Syventyä vaateompeluun laajasti, kaavoituksesta ompelun erilaisiin yksityiskohtiin. Valmistaa omaan tyyliin sopivia vaatteita. Oppia työstämään esim. joustavuudeltaan ja liukkaudeltaan erilaisia materiaaleja.

Sisältö:

Kurssin työt tehdään pääosin ompelukoneilla ja saumureilla. Töitä voi halutessaan toteuttaa myös erilaisin lankatekniikoin. Kurssilla syvennetään vaatteen- ja kaavanteon taitoja. Paneudutaan myös väri- ja vartaloanalyysin ideaan – tavoitteena löytää itselle hyviä vaatetusvärejä ja vaatemalleja. 3D-tulostusta, vinyyli- tai laserleikkuiria tai tai elektroniikan yhdistämistä tekstiilimateriaaleihin voidaan hyödyntää omissa töissä. Suunnittelussa ja tiedonhankinnassa käytetään perinteisten kirjojen ja lehtien lisäksi TVT-välineistöä. Tuotteita voi valmistaa myös toiselle.

Työskentelytavat:

Kurssilla valmistetaan vaatteita ja asusteita omien suunnitelmien mukaan. Siksi työskentely on yksilökeskeistä, oman projektin parissa tapahtuvaa omaan tahtiin etenevää työskentelyä, joka edellyttää tekijältään aktiivisuutta ja pitkäjänteistä vastuun ottamista omasta toiminnasta. Töiden ideointia ja osa töistäkin voidaan toteuttaa pari- tai ryhmätöinä. Sosiaaliset vuorovaikutustaidot ja kaverin auttamisen merkitys korostuvat oppitunneilla. Kurssilla tehdään tutustumiskäyntejä lähiseudun käsityöalan yrityksiin.

Arviointi:

Numeroarviointi. Itsearviointia, vertaisarviointia ja opettajan sanallista arviointia läpi käsityöprosessin.

Kenelle kurssia suositellaan:

Vaate- ja koneompelusta pitäville.

Kuvia oppilaiden töistä