Kake eli kasvatuskeskustelu

Kake eli kasvatuskeskustelu

Kasvatuskeskustelun tarkoituksenaa on saada lapsi itse miettimään ongelmia tuottavaa toimintaansa ja keinoja toiminnan muuttamiseksi. Kasvatuskeskustelu käydään koulun aikuisen ja lapsen välillä. Kake-aikuinen tukee oppilasta ja ohjaa toimintaa paremmille poluille.

PL 35 a §

Kasvatuskeskustelu

”Oppilas, joka häiritsee opetusta tai muutoin rikkoo koulun järjestystä, menettelee vilpillisesti tai kohtelee muita oppilaita tai koulun henkilökuntaa epäkunnioittavasti tai heidän ihmisarvoaan loukkaavasti, voidaan ensisijaisena toimenpiteenä määrätä osallistumaan yhteensä enintään kaksi tuntia kestävään kasvatuskeskusteluun. Kasvatuskeskustelu voidaan järjestää kerralla tai useammassa osassa koulupäivän aikana tai sen ulkopuolella.

Kasvatuskeskustelussa yksilöidään toimenpiteeseen johtanut teko tai laiminlyönti yhdessä oppilaan kanssa ja tarvittaessa selvitetään laajemmin käyttäytymisen syyt ja seuraukset sekä keinot koulussa käyttäytymisen ja oppilaan hyvinvoinnin parantamiseksi.

Kasvatuskeskusteluun määrää koulun opettaja tai rehtori. Kasvatuskeskustelu tulee kirjata ja siitä tulee ilmoittaa oppilaan huoltajille.”

Kasvatuskeskustelu Ojaniitun koulussa

Kasvatuskeskustelussa edetään seuraavia portaita pitkin.

Luokanopettajan tai tarvittaessa jonkun muun opettajan pitämä kasvatuskeskustelu:

Opettaja pitää kasvatuskeskustelun, jossa selvitetään oppilaan kanssa koulunkäyntiin ongelmaa aiheuttavaa asiaa ja ohjataan oppilasta muuttamaan toimintaansa. Tiedotetaan myös huoltajia asiasta ja seuraavasta portaasta. Käyty keskustelu kirjataan Wilmaan tuntimerkintöihin kohtaan muu merkintä. Tilannetta jäädään seuraamaan ja oppilaalla on mahdollisuus näyttää, että osaa toimia toisin.

KaKe 1:

Jos toiminta ei ole muuttunut lähettävä opettaja täyttää KaKe-tilauksen ja oppilas tapaa KaKe-aikuisen kanssa koulupäivän aikana. Keskustelussa käydään läpi tilanne ja ryhdytään aikuisen tukemana pohtimaan, mitä asialle voitaisiin tehdä. Oppilas miettii itse, kuinka voisi toimia tilanteessa toisin. Sovitaan asiasta.

Oppilas soittaa huoltajalle, ja kertoo mitä on tullut tehtyä. Asia jää seurantaan ja uusi tapaaminen sovitaan esim. viikon päähän. Keskustelu kirjataan Wilmaan kurinpitotoimiin, josta huoltaja kuittaa asian sähköisesti.

KaKe 2:

Keskustelussa on mukana oppilas, huoltaja, luokanopettaja ja Kake-aikuinen. Asiasta keskustellaan ja sovitaan samaan tapaan kuin aikaisemmin, mutta isommalla porukalla.

Asia jää seurantaan ja siitä tehdään uusi kirjaus Wilman kurinpito-kohtaan.

KaKe 3 / vakava neuvottelu:

Mikäli aikaisemmat keskustelu eivät ole tuottaneet tulosta, kutsutaan kokoon monialainen asiantuntijaryhmä (esim. kuraattori, erityisopettaja, terveydenhoitaja ). Keskusteluun osallistujat määritellään tapauskohtaisesti. Tarvittaessa tehdään myös yhteistyötä viranomaisten kanssa. Mietitään ratkaisukeinoja tilanteeseen ja sovitaan niistä. Tilannetta jäädään seuraamaan.

Muut kurinpitotoimet:

  • Jälki-istunto
  • Kirjallinen varoitus
  • Määräaikainen erottaminen koulusta

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä