PLAN-kummilapsi

PLAN-kummilapsi

Lohjan Yhteislyseon lukion opiskelijakunnan hallitus päätti vuonna 2009 lähteä mukaan PLAN:n kummilapsitoimintaan tukemalla kehittyvässä maassa asuvaa lasta ja tämän yhteisöä. Kummilasta toivottiin espanjaa puhuvasta maasta ja saimmekin kummilapseksi Dominikaanisesta tasavallasta tuolloin 4-vuotiaan Dervinson Terrero Cuevasin Barahonan alueelta.

Opiskelijakunnan hallitus lähetti kummilapselle espanjankielisen tervehdyskirjeen ja kertoi koulustamme.

Vuosien varrella Dervinson on saanut lukioltamme pieniä tervehdyksiä ja me olemme saaneet Plan:n välityksellä kirjetervehdyksen.

Tietoa Dominikaanisesta tasavallasta

Dominikaaninen tasavalta on pinta-alaltaan ja asukasluvultaan Karibianmeren toiseksi suurin valtio. Dominikaaninen tasavalta käsittää pääosin Hispaniolan saaren itäosan, läntistä osaa hallitsee Haitin valtio. Kristoffer Kolumbuksen veli Bartolomeo perusti saarelle Amerikan vanhimman espanjalaiskaupungin Santo Domingon vuonna 1496.

Hispaniolan saaren alkuperäisasukkaita ovat taíno-intiaanit. 1490-luvulta alkaen espanjalaisten mukanaan tuomat taudit, siirtomaapolitiikka ja sodankäynti espanjalaisia vastaan romahduttivat taínojen lukumäärän noin miljoonasta alle tuhanteen muutamassa vuosikymmenessä. Espanjalaiset alkoivat tuottaa sokeriviljelmilleen afrikkalaisia orjia, ja vuoteen 1520 mennessä lähes kaikki maatyöläiset olivat afrikkalaistaustaisia.

Presidentti: Danilo Medina

48 670km2

Väkiluku:10 349 741

Virallinen kieli: espanja

Aikuisista 87 % on lukutaitoisia. Koulunkäynti on pakollista kuuden vuoden ajan, mutta vain 70 % ikäluokasta käy koulua.

Lähde: Wikipedia 

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä