Maahanmuuttajatapaaminen lukiolla 8.4.
Lukiollamme järjestettiin tänään 8.4. maahanmuuttajatapaaminen. Tilaisuuden meille ideoi Tero Huvi Leppävirran seurakunnan nuorisotyöstä. Savonlinnan kristilliseltä kansanopistolta saapui viisi maahanmuuttajaa kolmen opettajansa kera kertomaan taustastaan ja sopeutumisestaan Suomeen. Monella vieraista oli alussa totuttelemista nukkumisen kanssa sillä sopeutumisvaikeuksia tuottivat erityisesti Suomen valoisat kesäyöt. Monelle maahanmuuttjista mieluisin kuukausi onkin joulukuu, koska silloin on pimeää ja on helpompi nukkua.
Tilaisuuden aikana pääsimme toteamaan myös, että meitä yhdistävät monet asiat. Niin suomalaiset kuin ulkomaiset nuoret saavat iloiseksi hyvin samankaltaiset asiat kuten esimerkiksi ystävät ja kivat ihmiset. Kysyttäessä millainen mielikuva vieraille oli muodostunut Leppävirrasta, he vastasivat että täällä on iloisia nuoria. Maahanmuuttajat toivovat että me suomalaiset juttelisimme heille mahdollisimman paljon suomeksi sillä he haluavat oppia suomen kielen hyvin voidakseen jatkaa opintojaan ammattikoulussa tai lukiossa. Kaikki toivovat myös että puhuisimme riittävän hitaasti ja olisimme heitä kohtaan ymmärtäväisiä. Vaikka olemme erilaisia, olemme kuitenkin useissa asioissa myös aika samanlaisia. Kohdatkaamme siis avoimin mielin.

Tero Huvi Leppävirran seurakunnasta avasi tilaisuuden

Lukion esittelivät Siiri Lintunen ja Sirkku Rouvinen

Vieraamme Hassan Syyriasta, Hamdi Somaliasta, Nimo Somaliasta, Nemri Jemenistä sekä Jaakko Afganistanista.

Pääsimme myös harjoittelemaan hieman uusia kieliä.

Kommentit
Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin