SOPIIKO JOPO MINULLE?

Opiskelun punainen lanka

Jopolla käytetään toiminnallisia opiskelumenetelmiä, joissa opettajajohtoisen opetuksen sijasta korostetaan tutkivaa oppimista, yhteistoiminnallisuutta ja projektiopiskelua. Oppiainekeskeisyydestä pyritään mahdollisimman pitkälle luopumaan. Opiskelussa painotetaan vahvasti opetussuunnitelman laaja-alaisia oppimiskokonaisuuksia ja monialaista oppimista. Perinteisestä oppituntijaosta on luovuttu ja siirrytty tilannekohtaisempaan ja vaihtelevaan ajankäyttöön.

Painotukset JOPOlla ovat perusasioissa. Opetuksessa keskitytään kaikkein keskeisimpiin oppisisältöihin. Oppilaiden opetus kirjataan oppimissuunnitelmaan perustuen. Työtavat ja etenemistahti ovat oppilaskohtaisesti hyvin vaihtelevat. Kaikkien ei tarvitse, eikä ole tarkoituskaan, tehdä samoja asioita.

Koulun lisäksi oppimisympäristöinä toimivat esimerkiksi leirikoulut, luonto, muut koulut ja oppilaitokset, kirjasto liikuntatilat ja eri kulttuurilaitokset ja mielellään koko ympäristö ja kaikki mitä sillä on tarjottavana. Retkiä tehdään koko lukuvuoden aikana, niillä painotetaan omatoimisuutta, yhteisöllisyyttä ja toiminnallisuutta. Retkiä tehdään suunnitellusti ja pienempiä retkiä lähialueille useasti myös spontaanisti.

Pääpaino toiminnassa on oppilaiden vahvuuksista ja kiinnostuksen kohteista lähtevässä opiskelussa, jossa samalla tuetaan oppilaan itsetunnon, itseluottamuksen ja tulevaisuusorientaation kehittymistä. Elämänhallinnan perustaitojen kuten ajanhallinta ja ryhmässä toimiminen sekä käytöstapojen opettelu ovat kaiken aikaa toiminnan keskiössä. Kaikki toiminta lähtee niistä liikkeelle ja palaa aina niihin.

Työssäoppimisjaksot

Lukuvuoden aikana oppilas suorittaa työssäoppimista (TOP) yhteensä n. 40 päivää. Jaksojen pituus vaihtelee viikosta kahteen viikkoon.

Työssäoppimisjaksojen tarkoitus on tarjota oppilaalle mahdollisuus vahvistaa omia tulevaisuuden suunnitelmiaan tai tarvittaessa luoda pohjaa suunnitelman syntymiselle. Liikkeelle lähdetään oppilaan omien haaveiden ja tavoitteiden kartoittamisesta. Niiden perusteella oppilas yhdessä ohjaajan sekä opettajan kanssa miettii vaihtoehtoja työssäoppimispaikoiksi. Tavoitteena on, että jokainen oppilas pystyy hankkimaan työssäoppimispaikkansa itse, mutta tarvittaessa paikka etsitään yhdessä.

Yhteistyö

Tavoitteena on tiivis ja välitön yhteistyö huoltajien kanssa. Yhteydenpito tapahtuu pääsääntöisesti Wilman ja puhelimen välityksellä. Kaikille yhteisiä vanhempainiltoja pidetään lukuvuodessa kaksi. Toinen syksyllä ja toinen ennen kevään yhteishakua. Lisäksi jokaisen oppilaan huoltajat voidaan tavata oppimissuunnitelman laatimisen yhteydessä.

Teemme yhteistyötä nuorisotoimen ja seurakunnan kanssa. Toiminta nivoutuu opetussuunnitelman tavoitteiden mukaisesti ja painottuu ryhmäytymisen ja toiminnalliseen toteutukseen. Toiminta suunnitellaan yhteistyössä eri toimijoiden kanssa.

JOPOn jälkeen

Yhteishakutilanteessa joustavan perusopetuksen oppilas on samalla viivalla kuin jokainen peruskoulunsa päättävä nuori. Tutustuminen toisen asteen oppilaitoksiin pyritään aloittamaan hyvissä ajoin. Tavoitteena on, että jokaisella oppilaalla on mahdollisuus käydä henkilökohtaisesti tutustumassa niihin oppilaitoksiin, joissa hän haaveilee joskus opiskelevansa. Halutessaan joustavan perusopetuksen oppilas voi hakea yhteishaussa harkintaan perustuvan valinnan kautta. Tällöin hakemukseen voidaan liittää mukaan mahdollisia lääkärin ja/tai psykologin lausuntoja. Lisäksi erityisluokanopettaja kirjoittaa oppilaasta lausunnon hakemusta varten. Tilannekohtaisesti arvioidaan, mikä hakumenettely on oppilaan kannalta järkevintä.