9. luokka
SISÄLLÖT JA ARVIOINTI
SISÄLLÖT
- Valinnaisessa teknisessä työssä opetuksen tavoitteena on oppia soveltamaan ja harjaannuttamaan aiemmin opittuja kädentaitoja, koneiden käyttöä, suunnittelua sekä innovointia.
- Valinnaisessa teknisessä työssä oppilaalla on suuri vapaus oppiaineksen valintaan. Opetusta eriytetään oppilaan tietojen, taitojen ja toiveiden mukaan mahdollisimman pitkälle. Valinnaisen teknisen työn lähestymistapa on hyvin oppilaskeskeinen, valinnan vapaus on suuri ja oppilaan oma panos opiskelussa merkittävä.
ARVIOINTI
Teknistä työtä arvioitaessa hyödynnetään vahvasti oppilaan harjoitustöissä osoittamaansa taitojen kehittymistä. Näinollen arviointi on jatkuvaa. Painoarvoa annetaan tuotteiden taloudelliselle ja ekologiselle suunnittelulle sekä työskentelyn dokumentoinnille. Dokumentointi tapahtuu koulussamme pedanet -sivuston palautuskansioihin valokuvien tai videoiden muodossa.

4. LOPPUTYÖ
Kevään 2022 jokainen 9-luokan oppilas tekee yhden vapaavalintaisen työn. Työssä arvioitavia osa-alueita ovat:
Työssä voit opetella myös jonkin sinulle uuden tekniikan, kuten sorvaus, tig -hitsaus, nahan muokkaus jne. Käytetty vähimmäisaika on 10 tuntia.
- suunnittelu (1/3)
- työn toteutus käyttäen monipuolisesti aiemmin hankittuja taitoja, (1/3) sekä
- työn raportointi (työpäiväkirja, kuvat, työn esittely opettajalle jne. 1/3)
Työssä voit opetella myös jonkin sinulle uuden tekniikan, kuten sorvaus, tig -hitsaus, nahan muokkaus jne. Käytetty vähimmäisaika on 10 tuntia.
3. Puukko ja tuppi
3. Puukko ja tuppi
Valmistetaan puukko valmiista terästä.
Kahva koivu/kovapuu, työvaiheet:
- Kahvan muoto ja design, mitoitus
-Kahva-aihion valmistus
-Kahvaosien liimaus epoksilla
-CNC. jyrsimellä kahvan poskien koristelu
-Kahvan lopullinen muotoilu, mahdollinen värjäys ja lakkaus
TAI:
Epoksivalukahva:
Tupen valmistaminen:
-Lestan valmistus vanerista
-Kaava paperista
-Nahan leikkaus kaavan avulla
-Nahan kostutus ja muotoilu
-Nahan koristelu punsseleilla
-Reunan ompelu ja niittaus
-Värjäys ja rasvaus
2. Vapaavalintainen työ
Valitse mieleisesi teknologian osa-alue ja suunnittele sekä valmista siihen liittyvä harjoitustyö.
Teknologia voi olla sinulle entuudestaan vierasta, kuten CNC- jyrsintä tai 3D-tulostus.
Kuva valmiista työstä palautuskansioon.
Teknologia voi olla sinulle entuudestaan vierasta, kuten CNC- jyrsintä tai 3D-tulostus.
Kuva valmiista työstä palautuskansioon.
1. SÄILYTÄN TAI KULJETAN
Tavoitteena on suunnitella ja valmistaa pienryhmässä tuote, joka soveltuu kuljettamiseen tai säilyttämiseen. Tuotteen tulee olla ennennäkemätön, eli kaupallista versiota tuotteesta ei saa kopioida.
Valmistusmenetelmät: Tuote pitää valmistaa osin metallista ja siihen pitää sisältyä MAG/MIG- hitsausta. Muut materiaalit vapaita
Ajankäyttö: Valmista tulisi olla viikolla 42, eli noin 20h/hlö
Dokumentointi: Palauta kuvat ja suunnitelmat valmiista työstä palautuskansioon