Leppäveden koulun ohjeet huoltajalle oppilaan omista poissaoloista

 

Koulun opetussuunnitelman mukainen opetus ja oppiminen rakentuvat läsnäoloon, johdonmukaiseen työskentelyyn ja jatkuvuuteen. Tämän vuoksi koulumme ei suosi useita lomamatkoja saman oppilaan kohdalla lukuvuoden aikana. Toivomme, että perheet suunnittelevat matkansa ensisijaisesti koulujen loma-ajoille.

Mikäli oppilas on poissa koulusta esimerkiksi perheen loman vuoksi, opettaja merkkaa oppimistehtävät ja läksyt päivittäin Wilmaan tai Peda.netiin. Opettaja ei anna tehtäviä etukäteen, vaan huoltajan on seurattava läksymerkintöjä säännöllisesti.  Osa tehtävistä voidaan antaa myös lomamatkan jälkeen. Poissaolon ajalle osuvat kokeet tehdään välittömästi lomamatkan jälkeen tai ennen matkaa.

Poissaolojen aikana oppiminen on huoltajien vastuulla. On hyvä tiedostaa, että koulussa tapahtuu paljon muutakin oppimista, kuin vain tehtävien tekeminen. Näitä oppimistavoitteita saattaa olla vaikea saavuttaa muualla kuin koulussa.

Oppilas suorittaa annetut tehtävät itsenäisesti tai huoltajan tuella poissaolon aikana, jotta opinnoissa pysytään mukana. Myös tehtävien tarkistaminen on vanhempien vastuulla.  

Vapautusta koulutyöstä haetaan 1-5 päivää luokanopettajalta ja yli 5 päivän poissaoloja rehtorilta. Hakulomake löytyy Wilmassa. Muista hakea vapautusta vähintään viikkoa ennen poissaoloa. Opettaja ja rehtori seuraavat oppilaan kokonaispoissaoloja ja hakemus voidaan myös evätä, jos oppiminen saattaa mahdollisen poissaolon takia vaarantua.