Leppäveden vanhempaintoimikunta

Tervetuloa mukaan vanhempaintoimikunnan toimintaan!

Leppäveden vanhempaintoimikunnan tavoitteena on jalkautua koulun arkeen ja yhteistyössä opettajien ja koulun henkilökunnan kanssa madaltaa kaikkien vanhempien kynnystä olla mukana lapsensa koulunkäynnissä. Vanhempaintoimikunta perustuu vapaaehtoisuuteen, hyväntahtoisuuteen ja avoimeen vuorovaikutukseen. Nykyisen kaltaisessa tietotulvayhteiskunnassa vanhemmuus on osaltaan sarja jatkuvia valintoja. Vanhempaintoimikunnan yksi tärkeimmistä tehtävistä onkin olla vertaistukena vanhemmuuteen, luoda yhteisöllisyyttä oman kylän lasten kasvattamiseen.

Leppäveden kylällä on hyvät puitteet lasten kasvuun. Olemme pieni ja suojaisa paikkakunta isomman kaupungin kupeessa. Meillä on kylällämme päiväkoteja, koulut koko ala-asteen ajalle, leikkipuistoja, kirjasto ja urheilukenttä. Sekä suunnitelmissa vielä upeampi urheilupuisto. Koulu on jokaiselle lapselle tärkeä, mutta myös vaativa työ kaiken oppimisen, vuorovaikutuksen ja vaatimusten keskellä. Koulussa on rajallinen määrä työtään hoitavia ammattilaisia, joita kohden on useimmiten yli kaksikin kymmentä näkemistä kaipaavaa lasta ympärillä. Pelkkä toisen aikuisen, vanhemman läsnäolo koulupäivän aikana voi tukea kaikkien jaksamista oman lapsen luokalla. Aikuinen pystyy kuuntelemaan, auttamaan ymmärtämään ja tarvittaessa myös rauhoittamaan lapsia ympärillään. Aikuinen osaa ottaa tilanteen haltuunsa ja kysyä lapsilta mistä nyt on kyse, jos tilanne sitä vaatii. Vanhempi on koululla vanhemman roolissa, opettaja ohjeistaa tarvittaessa ja yhteistyössä voidaan saada aikaan pieniä ihmeitä koulupäivän aikana. Kokemus koulupäivästä, ja siitä millaisessa koululuokassa oma lapsi päivänsä viettää, miten siellä käyttäytyy, voi olla hyvinkin silmiä avaava ja yhteys omaan lapseen ja siihen, miten kotona pystyy koulupäivän tapahtumia käsittelemään, muuntuukin ihan uudenlaiseksi. 

Vanhempaintoimikunta viestittelee keskenään pääasiassa whatsapp-viestiryhmässä ja tiedottaa tapahtumista luokkien viestiryhmissä sekä  Leppäveden koulujen Facebook-sivuilla että tarvittaessa Wilmassa. 

Vanhemapintoimikunnan puheenjohtajana toimii Anu Pasanen.

Olet lämpimästi tervetullut mukaan toimintaamme!