Leirikoulun rahankeruuperiaatteita
Koulujen retkien osalta noudatetaan toistaiseksi seuraavaa linjausta:
- Koulujen opetussuunnitelmaan kuuluvat retket toteutetaan edullisimmilla mahdollisilla toteutustavoilla. (esim uimaopetus, jopojen monimuoto-opiskelu retkineen, K12, yrityskylä 6.lk vielä tämän lukuvuoden)
- Retket ja leirikoulut, joiden suunnittelu (ja vanhempien tai opiskelijoiden toimesta toteutettava varojen keruu) on aloitettu jo aiempina lukuvuosina toteutetaan kustannukset minimoiden.
- Uusia retkiä, leirikouluja tms. joista tulee sijaiskuluja, päivärahoja, matkakuluja ei suunnitella eikä toteuteta toistaiseksi. MUTTA : Retket, jotka pystytään toteuttamaan ilman erityiskuluja kunnalle (sijaiskulut, päivärahat, henkilökunnan matkakulut) voidaan toteuttaa, kun niille on opetussuunnitelmallinen peruste ja rahat esim. oppilaiden kuljetusten järjestämiseen mahtuvat budjettiin tai ne kustannetaan jonkun muun kuin kunnan toimesta.
Eli tiivistettynä: Rahankeruuta ja retkiä sinänsä ei ole kielletty. Linjaus perustuu kunnan tavoitteeseen minimoida kaikki työnantajalle syntyvät, ei-pakolliset kulut, ja arvioitu kustannus ei-pakollisten retkien kustannuksista työnantajalle vaihtelee välillä 8.000-10.000 €/vuosi kun huomioidaan päivärahat, sijaiskustannukset ja erilaiset matkakulut. Laskenta on tehty varovaisuusperiaatteella, jossa sijaiskuluja syntyisi hyvin maltillisesti. Tosiasia kuitenkin on, että riittävä henkilöstöresurssi esim tilanteessa jossa retkellä on mukana henkilökohtaista ohjausta/valvontaa tarvitsevia lapsia, on osalla retkistä merkittävästikin isompi.
Jos huoltajat ovat sitä mieltä, että haluavat varainkeruulla kattaa kaikki kustannukset, tai toteuttaa retken koulun ulkopuolisena toimintana ja haluavat tällaisen hankkeen käynnistää, niin sitä ei kielletä.
1. Jos luokkaretkiä ja leirikouluja tehdään, vanhemmat vastaavat varainhankinnasta. Koulu ei kuitenkaan odota vanhempien lähtevän laajoihin rahankeräyksiin. Kyse on vapaaehtoisesta toiminnasta, johon vanhemmat yhdessä joko päättävät lähteä mukaan tai sitten eivät lähde. Mikäli vanhemmat sopivat rahankeräyksistä ja kukin siihen lupaa lähteä, sopimuksista on pidettävä kiinni. Tulee kuitenkin huomioida, että perheiden elämäntilanteet saattavat vaihtua nopeastikin ja siksi joustavuus on tarpeen. Leirikoulu tai luokkaretki toteutetaan ainoastaan vanhempien keräämän rahoituksen puitteissa. Koulun opintoretket ovat eri asia.
2. Jos varoja päätetään kerätä, ne kerätään yhteishengessä koko luokalle. Jokainen oppilas on oikeutettu retkeen riippumatta siitä, onko hänen vanhemmillaan mahdollisuus tai halukkuus osallistua rahoittamiseen.
3. Luokissa voi tehdä vanhemmille kirjallisesti kyselyn sopivasta rahankeräystavasta sekä mahdollisesta omarahoitusosuudesta sekä selvittää kiinnostus talkoisiin. Tämä kannattaa tehdä ennen kuin leirikoulusta tai retkistä yhteisesti päätetään.
4. Talkootyötä ei voi hinnoitella, joten oppilaan muuttaessa koulua ei hänen perheelleen voida maksaa rahoja takaisin jo tehdyistä talkoista. Luokalle tulevan oppilaan ei myöskään tarvitse maksaa itseään sisään jo tehtyjen talkoiden osalta.
5. Mahdollinen oma rahoitusosuus: Luokan vanhempien mahdollisesti sopima rahana maksettava omarahoitusosuus palautetaan perheelle, mikäli oppilas muuttaa. Uuden oppilaan tullessa luokkaan, hänen toivotaan suorittavan omarahoitusosuuden. Asia käsitellään tapauskohtaisesti. Maksuun ei kuitenkaan voida ketään velvoittaa.
6. Luokan vanhempainillassa on tärkeää keskustella avoimesti ja kunnioittavasti leirikouluun liittyvistä asioista. Kaikkien huoltajien mielipiteet tulee ottaa huomioon leirikoulun järjestämisen ja rahoituksen osalta. On pohdittava kohtuulliset tavoitteet ja mihin sitoudutaan.
a. Mietittävä on mm. matkakohteen kohtuullinen etäisyys, jotta se on mahdollista huoltajien saatavuuden vuoksi, leirin pituus, riittävä kesto on kokemusten mukaan jo 3-4 päivää. (max 5 pv) Huoltajien riittävän määrän löytyminen mukaan leirikouluun saattaa riippua myös kestosta.
b. Huoltajien riittävä määrä koulun kokemuksen mukaan on 1 vanhempi/ 5 oppilasta.
c. Rahoitus ja rahoituksen periaatteet on mietittävä tarkkaan. Vanhempainneuvosto suosittaa enimmäissummaksi rahana etukäteen kerättävälle osalle enintään 30e/lukukausi.
d. Osa perheistä ja lapsista osallistuu talkoisiin, mutta osalle se voi olla mahdotonta. Silloin on hyvä olla olemassa mahdollisuus tukea luokkaa rahallisesti. Talkoiden sijaan on mahdollista suorittaa vapaaehtoinen tukimaksu. Tukimaksu tulee koko luokalle samalla tavoin kuin talkoiden tuotto.
e. Rahankeruun suunnittelussa ja käytössä on huomioitava myös pienemmät mahdolliset vuosittaiset retket ja halukkuus niihin. On päätettävä mm. maksetaanko vuosittain mahdolliset pienempien retkien kulut yhteisestä kassasta vai kerätäänkö raha aina retkikohtaisesti.
7. Suunnitelmat tehdään yhteistyössä koulun kanssa ja opettajan halukkuus/ suostumus leirikouluun selvitetään aivan ensimmäisenä.
8. Tämä ohjeistus koskee vain rahoitusta, ei muuta leirikouluihin liittyvää. Muut asiat tulevat osin laista, Opetushallituksen ja OAJ:n ohjeista sekä koulun turvallisuusmääräyksistä.
Ohjeistus on tehty yhteistyössä Leppäveden koulun vanhempainneuvoston ja opettajien kanssa.