Seinämaalaus Viisuun
Toimeksianto:
Tilaan sopiva seinämaalaus
paikka: Lapinlahden Peruskoulun Viisun musiikin luokkien läheisyydessä olevana seinä. (ks. kuvat)
Valkoinen seinä, (mitat k._____________ l. _________________)
josta osa näkyy käytävälle ja osa vasta kävellessä kulman ohi.
Huomioi koulun käyttäjät ja näkyminen myös kauempaa katsottaessa. Huomioi jo olemassa olevat muodot ja värit.
Kuvan tai kuvituksen tyyli vapaa:
Valkoista seinää saa jäädä paljonkin näkymään, jos niin haluaa
esittävä tai abstrakti
orgaanista muotoa, geometrista muotoa, esittävää kuvaa
kaksiuloitteista tai kolmiuloitteista
staattinen tai liikkeessa jne
tekniikka: Akryylimaalit tai sisämaalit.
Suoraan seinään vesiohenteisillä maaleilla maalattava.
Mahdollista maalta siveltimella, telalla, sabluunan avulla jne
Aikataulu: valmis ennen 5. jakson päättöviikkoa.
inspiraatio:
Inspiraationa maalaukselle ympäröivä tila ja sen muodot ja värit ja/tai Pasi Lyytikäisen musiikki tai musiikki laajemmalla teemalla.
Koulun nimi on viisu ja solun nimi on soite.
Muita koulun solujen nimiä ovat paletti, taival ja siinto. Ne ovat kaikki Pasi Lyytikäisen (s. 1975) sävellyksiä, joihin hän sai inspiraation vaelluksesta ja Tiilikan kansallispuistosto. (ks. moniste)
Pasi Lyytikäinen on lapinlahtelaislähtöinen tunnettu säveltäjä:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Pasi_Lyytik%C3%A4inen
ALOITA
1.Tutustu tilaan paikan päällä (d-ovi on arkisin auki) ja/tai sen kuviin pedanetissa. (kuvataide/projektit 2024-25, avainkoodi opiskelija)
2. Kuuntele Pasi Lyytisen musiikkia, piirtele tai sommittele muilla tavoin avoimin mielin siitä nousevia muotoja tai aiheita sinulle mieluisalta välineellä.
Etsi sävellysnäytteitä netistä esim.
3. Kirjaa ylös seinän ympäröiviä värejä ja muotoja. Pohdi miten otat ne huomioon?
Katsotaan luonnoksia:________________________.