Oppilaan tuki

Oppilashuolto - Oppimisen ja koulunkäynnin tuki

KOULUKURAATTORIT

YHTEYSTIEDOT

Salla Tuomikanta 0403580492
salla.tuomikanta@varha.fi




KOULUKURAATTORIN PALVELUT

Koulukuraattori on peruskoulun sosiaalityöntekijä. Työn tavoitteena on tukea ja auttaa oppilasta koulunkäynnissä sekä muussa hänen ikäänsä liittyvässä kokonaiskehityksessä. Koulukuraattori toimii yhteistyössä vanhempien, koulun henkilökunnan sekä tarvittavien yhteistyötahojen kanssa. Koulukuraattori toimii osana koulun oppilashuoltoryhmää.

Koulukuraattorille ohjaudutaan mm. yksinäisyyden, kiusaamisen, koulupelon, pinnauksen sekä ihmissuhdeongelmien vuoksi. Oppilaalla on mahdollisuus keskustella luottamuksellisesti asioistaan ulkopuolisen aikuisen kanssa.


Koulupsykologin ja koulukuraattorin työskentelyalueet ovat osittain päällekkäisiä ja vanhemmat voivat ottaa kumpaan tahansa yhteyttä. Karkeasti eroteltuna koulupsykologille ohjautuvat oppilaat, joilla epäillään oppimisen tai tunne-elämän häiriöitä. Koulukuraattorille taas ohjautuvat usein oppilaat, joilla on sosiaalisia/tunne-elämän pulmia tai perheen tilanteessa tarvitaan sosiaalityön ammattiosaamista. Erityistyöntekijät arvioivat yhteistyössä kenen osaamisalueeseen pulmat pääosin liittyvät.

KOULUMATKAT ja -KULJETUKSET

TIEDOTE KOULUKULJETUKSIIN LIITTYEN 

Jos oppilas ei tarvitse kuljetusta aamulla tai iltapäivällä, on siitä ilmoitettava liikennöitsijälle ensisijaisesti sähköpostilla. Kiireellisessä tapauksessa (esim. sairastuminen) puhelimitse.

Laitilan taksi Oy

Jyrki Heinonen 040 746 6069

laitilantaksi@lailanet.fi

Tilausajot M. Raittinen Ky 

Matti Raittinen 0400 795 546

tilausajot.raittinen@gmail.com

Linja-autoliikenne J. Salminen 

Jyrki Salminen 0400 743 527

info@jsalminen.fi

 

Koulukuljetusopas on opas esi- ja perusopetuksen oppilaiden kuljetuksiin. Se on luettavissa Laitilan kaupungin kotisivuilta.

 

KOULUN KEHITTÄMISTOIMINTA KELPO

KOULUN KEHITTÄMISTOIMINTA KELPO:

KE = KEHITTÄMINEN
L = LAATU
PO = PERUSOPETUS

Koulun kehittämistyö elää ja hengittää. Tarkoituksena on sekä säilyttää koulussa perinteistä, hyväksi havaittua että samalla uudistaa koulua.

Koulutyön kehittämisen tavoitteita:

- Järjestetään koulun tukimuodot niin, että oppilas saa tukea silloin, niin paljon ja siten, kuin sitä kulloinkin kaipaa.
- Hyödynnetään moniammatillisuus.

Vanhempien kasvatuskumppanuus on koululle ensisijaisen tärkeä. Koulussa tai koulun kanssa luokanopettajien kanssa yhteistyössä toimii myös merkittävä määrä henkilöitä, joilla on taustanaan erilainen ammatillinen koulutus ja työkokemus, esim. erityisopettajia, erityisluokanopettajia, koulunkäynnin ohjaajia, kouluterveydenhoitaja, koululääkäri, koulukuraattori, koulu- ja perheneuvolapsykologi, mielenterveyshoitajia, puhe-, toiminta- ja fysioterapeutteja, sosiaalitoimi, seurakunta ja liikuntatoimi. Onpa joka koululle nimetty oma koulupoliisinsakin.

Oppilaan tukemisen tapoja:
Kodin ja koulun yhteistyö
Jaettu opettajuus
Samanaikaisopettajuus
Tukiopetus
Opetuksen eriyttäminen
Joustavat ryhmittelyt
Koulunkäynninohjaajat
Oppilashuolto
Yksilöllinen oppimissuunnitelma
Teemapäivät ja toimintapajat
Aamu- ja iltapäivätoiminta
Kerhotoiminta
Apuvälineet

KOULUPOLIISI

Tällä hetkellä Kappelimäen koululla ei ole nimettyä koulupoliisia.

Yhteyshenkilönä toimii Terhi Melos
Varsinais-Suomen poliisilaitos Uudenkaupungin poliisiasema
terhi.melos[a]poliisi.fi

KOULUPSYKOLOGI

YHTEYSTIEDOT

Liisa Saarinen
liisa.saarinen@varha.fi
044 435 7703


Koulupsykologi on tavattavissa ajanvarauksella.

KOULUPSYKOLOGI

Koulupsykologi toimii yhteistyössä oppilaiden, kodin, opettajien ja koulun muun henkilökunnan kanssa. Työn tavoitteena on edistää oppilaiden suotuisaa oppimista ja sosioemotionaalista kehitystä. Koulupsykologi kuuluu koulun oppilashuoltoryhmään. Muu oppilashuollon työntekijä, esim. opettaja, terveydenhoitaja tai kuraattori, voi ohjata oppilasta koulupsykologille. Huoltajat voivat myös ottaa koulupsykologiin suoraan yhteyttä puhelimitse tai sähköpostin kautta.

Koulupsykologin kanssa oppilas voi keskustella luottamuksellisesti ongelmista, jotka liittyvät esim. kasvamiseen, perhetilanteeseen, mielialaan, oppimiseen, tai keskittymiseen. Lisäksi koulupsykologi tekee tutkimuksia oppimis- tai keskittymisvaikeuksien selvittämiseksi. Tutkimusten pohjalta koulupsykologi arvioi erityisopetuksen tai muiden tukitoimenpiteiden tarpeellisuutta, ja opastaa sekä oppilasta että opettajaa opiskelun suunnittelussa. Koulupsykologi voi myös kartoittaa alustavasti mahdollisia mielenterveysongelmia. Tarvittaessa koulupsykologi ohjaa oppilaita ja perheitä koulun ulkopuolisten palveluiden piiriin.

Koulupsykologitoiminnan ajatuksena on edistää oppilaiden hyvää oppimista, psyykkistä ja fyysistä terveyttä sekä sosiaalista hyvinvointia lasten ja nuorten arkiympäristössä. Lisäksi toiminnalla pyritään ennaltaehkäisemään lasten ja nuorten kehitykseen liittyvien vaikeuksien syntyä ja pahenemista. Koulupsykologi neuvoo ja konsultoi kouluyhteisön jäseniä, kotia ja muita yhteistyötahoja. Lisäksi koulupsykologi toimii erilaisissa suunnittelu- ja kehittämistehtävissä.

 

 

KOULUTERVEYDENHOITAJA


Sari Hyytiä
p. 050-3102993

Terveydenhoitajan soitto- ja vastaanottoajat
Terveydenhoitaja vastaa vanhempien puheluihin päivittäin klo 8.00 - 8.30 ja 14.30 -15.00. Oppilaiden vastaanottoaika on klo 10.30 - 11.30. Vastaanotto sijaitsee Kappelimäen koulussa ent. Myllymäen koulurakennuksen vanhan opettajanhuoneen tiloissa.

Terveystarkastukset

1 lk kutsutaan kesällä yhdessä äidin ja/tai isän kanssa pituus, paino, näkö, ryhti, kuulo, verenpaine LAAJA tarkastus
2 lk pituus, paino, näkö
3 lk pituus, paino, näkö, ryhti
4 lk pituus, paino, näkö, kuulo
5 lk pituus, paino, näkö, verenpaine, ryhti terveydenhoitaja ja lääkäri LAAJA tarkastus
6 lk pituus, paino, näkö, verenpaine, ryhti

LAAJA terveystarkastus

Laaja terveydenhoitajan ja lääkärin suorittama tarkastus on 1. ja 5 .luokalla.

Asetus kouluterveydenhuollosta edellyttää vanhempien läsnäoloa em. terveystarkastuksissa. Terveydenhoitajan tarkastuksen jälkeen oppilas tulee lääkärille. Terveydenhoitaja on yhteydessä huoltajiin puhelimitse, jolloin sovitaan aika. Kutsuminen ei tapahdu missään tietyssä järjestyksessä.

Ekaluokkalaiset tulevat lääkärille kevätlukukaudella ja viidesluokkalaiset syyslukukaudella. Laajaan terveystarkastukseen kuuluu myös opettajan arviointi oppilaan selviytymisestä vain niiltä osin, kuin se on välttämätöntä oppilaan hoidon ja tuen järjestämisessä. Arvioinnin antamiseen on oltava huoltajien kirjallinen suostumus. Suostumuslomake jaetaan terveyskysely vanhemmille –lomakkeen yhteydessä.

Liitteet:

Kouluterveydenhoitajan tiedote syyhystä
Kouluterveydenhoitajan tiedote kihomadoista
Kouluterveydenhoitajan tiedote täitartunnoista

LÄKSYKERHO

Kappelimäen koulussa järjestetään läksykerhoja maanantaisin, tiistaisin ja torstaisin 5. ja 6. tunnilla sekä keskiviikkoisin ja perjantaisin 5. tunnilla.

Läksykerhoihin voivat osallistua kaikki koulun oppilaat.

Kerhoissa tehdään läksyjä omatoimisesti ja paikalla oleva koulunkäyntiohjaaja ohjaa niiden tekemistä sen mukaan kuin ehtii.

Läksyjä ei tarkisteta kerhossa.

Kun läksyt on tehty, kerhosta lähdetään kotiin. Läksykerhoon ei jäädä pelaamaan tietokoneilla tai viettämään aikaa sen jälkeen, kun tehtävät on tehty.

Turvallisuus liikenteessä ja koulun pihalla

Toivomme, että mahdollisimman moni kulkisi koulumatkan omatoimisesti jalan tai pyöräillen. Kappelimäen koulu on mukana Liikkuva koulu-ohjelmassa. Liikkuvassa koulussa lisätään liikettä koulupäivään ja sen välittömään yhteyteen. Tavoitteena on saada koululaiset liikkumaan fyysisen aktiivisuuden suosituksen mukaisesti – vähintään tunnin päivässä.

Autolla kyyditsevien huoltajien suositellaan teknisen valiokunnan päätöksen mukaan käyttävän jättöpaikkana jäähallin pihaa, josta oppilaat kulkevat Eurantien viereistä kevyen liikenteen väylää Hankkijan ja koulun väliselle alikululle ja siitä väylää pitkin koulun pihalle. 

Eurantien pysäkillä on teknisen valiokunnan asettama käyttökielto muulla kuin julkisella liikenteellä klo 8.00- 9.00 ja 14.00- 15.00. Koulun edustan kääntöpaikalle ajo on sallittu vain takseille. Myllymäentien ap-/ip-kerhon pihaa ei myöskään saa käyttää oppilaiden jättö- ja hakupaikkana.

Pyöräilijöiden suositellaan käyttävän kypärää. Koulun pyöräretkillä kypärä on pakollinen.

Polkupyörät viedään telineisiin, eskarit ja 1.-3. -luokkalaiset laittavat pyörät punaisiin telineisiin ja 4.-6. lk. sinisiin telineisiin. Pyörässä on hyvä olla lukko ikävien yllätysten estämiseksi! Pyörätelineillä tai niiden edustalla ei oleskella, vaan sieltä siirrytään reippaasti koulun piha-alueelle.