Kansainväliset tapaamiset

Onil, Espanja 23.9.2017 - 30.9.2017

Syyskuun lopussa matkasimme Espanjaan Onilin pikkukaupunkiin kolmanteen kansainväliseen tapaamiseemme. Reissussa olimme pienellä porukalla, vain kaksi opettajaa ja kaksi oppilasta lähti mukaan. Meillä olikin kaikkien yhteistyökoulujen pienin porukka mukana. Tapasimme sekä uusia kasvoja että tuttuja aiemmista tapaamisista. Oli tosi kiva nähdä taas kaikkia!

Aurinko porotti Espanjassa vielä ajankohtaan nähden yllättävän kuumasti, lämpöä oli lähemmäs 30 astetta. Pääsimme kokeilemaan vesiurheilua suppailun, melonnan ja lainelaitailun parissa sekä tutustumaan espanjalaiseen sanomalehteen ja sen toimintaan. Pääsimmepä jopa lehden sivuillekin, kun vierailustamme tehtiin pieni juttu Alicanten paikallislehteen.

Liège, Belgia 12.2.-18.2.2017




Belgian Liègessä vierailimme keväällä 2017. Tällä reissulla mukana olikin isompi porukka kuin ennen, 4 opettajaa ja 4 oppilasta.Oppilaista mukana olivat kasiluokkalaiset Agor, Amelie, Joonas ja Stella. Opettajista taas mukana olivat kielten opettaja Oona ja kaikki äikän opettajat, Satu M., Satu P. ja Liisa.

Viikon pituisen reissun aikana vierailimme yhteistyökoululla, ihailimme Brysselin nähtävyyksiä ja tutustuimme belgialaiseen ruokakulttuuriin, eli suklaaseen ja vohveleihin. ;) Tutustuimme myös oppilaiden reissua varten kirjoittamiin artikkeleihin kera koululla tarjoillun aamupalan. Isännät olivat järjestäneet meille myös vierailun tv-studiolle, jossa kuvataan The Voice Belgique -ohjelmaa.

Marijampole, Liettua 2.10.-7.10.2017




Liettuan Marijampolessa vierailimme syksyllä 2016. Reissuun Pyöröstä lähti kaksi opettajaa, Liisa ja Oona, sekä neljä ysiluokan oppilasta, Ali, Erika, Justus ja Rasmus. Lähdimme reissuun sunnuntaina. Lensimme Kuopiosta Helsingin kautta Vilnaan. Sieltä ajelimme bussilla Marijampoleen. Reissumme kesti perjantaihin saakka. Matkan aikana kävimme esimerkiksi Vilnassa, jossa vierailimme painotalossa. Suunnittelimme myös sanomalehteä, jota tehdään kaikilla kansainvälisillä vierailuilla.

Voit tutustua kansaivälisten tapaamisten sivulla myös oppilaiden tekemään PowerPoint-esitykseen, jossa he kertovat matkastaan.







Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä