Erasmus+ projektin etäseminaari pidettiin 11.-12.-5.2021 Live-meeting with the partnerschools was held on 11.-12.5.2021.

Kokosimme kevään aikana 7.- ja 8.-luokkien oppilaista uuden innokkaan 20 henkisen kansainvälisyysryhmän, viime keväänä poislähteneiden oppilaiden tilalle. Uusi kansainvälisyysryhmä valmisteli ja toteutti toukokuun 11. ja 12. päivä videoyhteyksin etäseminaarin, jossa oli mukana lähes sata osallistujaa kumppanikouluistamme Romaniasta, Espanjasta, Luxembourgista ja Pohjois-Makedoniasta. Oppilaat tekivät yhdessä huhtikuun aikana seminaaria varten kolme englanninkielistä esitystä: koulun esittelyn, turvallisen nettikäyttäymisen 10 käskyä ja turvallisen sometilin luomisen ja ylläpitämisen perusohjeet. Oppilaat myös esittelivät seminaarissa työnsä englanniksi. Seminaarit pidettiin siis 11.-12.5. ja aikaeron vuoksi ilta-aikaan eli oppilaat olivat kumpanakin päivänä seminaarissa klo 18-21. Ryhmäläiset osallistuivat seminaariin todella innokkaasti ja puhuivat rohkeasti englantia. Viimeisellä kouluviikolla kansainvälisyysryhmälle jaettiin todistukseksi seminaariin osallistumisesta diplomit, otettiin yhdessä ryhmäkuva ja syötiin jäätelöt. Tästä on hyvä jatkaa ensi syksynä!

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä