Iltapäivätoiminta

PYÖRÖN KOULUN ILTAPÄIVÄKERHO

Iltapäiväkerhossamme lapset pääsevät osallistumaan monipuoliseen ja ohjattuun vapaa-ajan toimintaan. Kerhossa lapset pääsevät liikkumaan luonnossa, opettelemaan kädentaitoja, pelaamaan, tekemään koulutehtäviä, harrastamaan sekä leikkimään turvallisessa ympäristössä. Päivän aikana lapsille tarjotaan välipalaa, läsnäoloa ja hetkiä rentoutumiseen. Kerhon tavoitteena on edistää lasten kokonaisvaltaista hyvinvointia tukemalla lasten eettistä kasvua sekä kannustamalla lasta monipuoliseen ja aktiiviseen osallistumiseen. Kerhossa toimitaan yhteisten käytäntöjen mukaisesti, jotka ohjaavat lapsia ottamaan vastuuta itsestään sekä huomioimaan muita. Iltapäivätoiminta tukee kodin ja koulun välistä kasvatustyötä aina lapsilähtöisesti.

Iltapäivätoiminta on tarkoitettu ensisijaisesti 1. vuosiluokan oppilaille sekä muiden vuosiluokkien erityisopetuksessa oleville oppilaille. Iltapäivätoimintaa järjestetään jokaisena koulupäivänä klo. 12–16.00 välillä. Ulkoilu ja liikkuminen on osa kerhon jokapäiväistä toimintaa, joten lapsella tulee olla mukana säänmukainen varustus sekä vaihtovaatteita. Kerhoajat ilmoitetaan tekstiviestillä aina edeltävän viikon torstaihin mennessä. Myös mahdolliset muutokset ja poissaolot ilmoitetaan kerhon henkilökunnalle tekstiviestitse.

Lisätietoja perusopetuksen iltapäivätoiminnasta:
https://www.oph.fi/fi/koulutus-ja-tutkinnot/aamu-ja-iltapaivatoiminta
https://www.kuopio.fi/varhaiskasvatus-opetus-ja-nuorisopalvelut/perusopetus/iltapaivatoiminta-ja-koulujen-kerhotoiminta/perusopetuksen-aamu-ja-iltapaivatoiminta/

Yhteystiedot Kerhojen vastuuohjaajat ja henkilökunta 

Puh. 044-7181641 Kirsi Mankinen ja Anne Kareinen

Puh. 044-7184965 Arto, Mervi, Milka ja Marja, Satu

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä