Koulun toimenpiteet

Oppilaiden osallisuus ja oppilaskuntatoiminta

Oppilaskuntatoiminnan tavoitteena on, että oppilaat pääsevät vaikuttamaan ja kantamaan vastuuta yhteisten asioiden hoidosta. Koulun oppilaskuntatoiminnan kuuluvat kaikki Pirtin koulun oppilaat. Oppilaskunta valitsee vuosittain oppilaskunnan hallituksen. Hallitukseen kuuluu edustaja ja varaedustaja jokaiselta luokalta. Oppilaskunnan hallitus kokoontuu säännöllisesti, suunnittelee oppilaskunnan toimintaa ja käsittelee oppilaiden esille tuomia asioita. Toiminta on oppilaslähtöistä. Oppilaskunnan edustajat tuovat oppilaiden ehdotuksia ja ajatuksia oppilaskunnan hallitukselle. Luokkien edustajat tiedottavat oppilaskunnan hallituksen päätökset omissa luokissaan. Päätöksistä tiedotetaan koko koulun henkilökuntaa.

Osallistumista ja päätöksentekoa harjoitellaan osana koulun arkea ja juhlaa erilaisissa tilanteissa. Oppilaat saavat kokemuksia tavoitteiden asettamisesta, suunnittelusta, toteutuksesta ja arvioinnista osana osallistumista ja vastuunkantoa jo oman luokan tasolla. Luokan edustaja oppilaskunnan hallituksessa on tärkeä linkki luokan ja koko koulun välillä. 
 
Oppilaat otetaan mukaan jo suunnitteluvaiheeseen mietittäessä oppilaskunnan lukuvuoden toimintaa. Yhdessä suunniteltu ja päätetty toteutetaan resurssien puitteissa. 

Opettajien rooli on toimia tukena ja ohjaajina. Oppilaskunnan ohjaavina opettajina toimivat Mirja Klemetti ja Kirsi Nivala. 


Opetussuunnitelma

Pirtin koulussa noudatetaan Kuopion perusopetuksen opetussuunnitelmaa. Lukuvuoden 2018-2019 aikana henkilöstö jatkaa Pirtin koulun opetussuunnitelmatyötä ja työstää koulun omaa uuden opetussuunnitelman mukaista opetussuunnitelmaa. Suunnitteluryhmä vastaa opetussuunnitelmaan liittyvien asioiden suunnittelusta, kirjaamisesta ja dokumentoinnista. Koko henkilökunta osallistuu opetussuunnitelman kehittämiseen pitkin lukuvuotta.

Koulun pedagogiikka ja y
hteisöllisyys

Suunnitellaan, toteutetaan ja arvioidaan yhteisiä tekemisiä oppilaslähtöisesti niin, että jokainen pääsee ääneen, tulee kuulluksi ja pääsee osallistumaan erilaisiin kouluelämää koskeviin päätöksiin (oman luokan, luokka-asteen ja koko koulun tasolla). Kannustetaan ja ohjataan oppilaita hyvään kaveruuteen oman luokan, luokka-asteen ja koko koulun tasolla. Järjestetään mahdollisuuksia uusien kaverisuhteiden syntymiselle erilaisten toimintatapojen avulla (esimerkiksi liikuntavälitunnit tai erilaiset pari- ja ryhmäjaot). Pari- ja ryhmätyötaitoihin kiinnitetään huomiota: asetetaan tavoitteita, ohjataan, harjoitellaan ja arvioidaan onnistumista. 

Jokaiselle oppilaalle pyritään takaamaan mahdollisuus omatasoiseen oppimiseen sekä rauhallinen oppimisympäristö. Tehokas oppiminen saavutetaan hyvään työrauhaan panostamalla sekä käyttämällä ajanmukaisia opetusmenetelmiä. Toiminnallisuutta ja sen kokeilemista eri muodoissaan suositaan. Oppimismyönteistä ilmapiiriä edistetään pitämällä kiinni yhteisesti sovituista säännöistä, jolloin kenellekään ei ole epäselvää, kuinka erilaisissa tilanteissa tulee toimia.

Oppilaiden poissaoloja seuraa luokanopettaja, joka merkitsee poissaolot Wilmaan. Toistuviin ja epäselviin poissaoloihin puututaan välittömästi yhteistyössä huoltajien kanssa. Tarvittaessa poissaolot käsitellään oppilashuoltoryhmässä. Kurinpitomenettelyä toteutetaan perusopetuslain mukaisesti.

Opettaja arvioi yksittäisen oppilaan tukiopetuksen tarpeen ja antaa sen mukaisesti tukiopetusta tarvittaessa. Osa-aikaista eli laaja-alaista erityisopetusta antaa koulun laaja-alainen erityisopettaja sekä jossain määrin erityisluokanopettajat.

Oppiaineissa on otettu käyttöön kirjojen rinnalle tai asemesta sähköistä materiaalia oppiaineen luonteen mukaisesti. Oppilaita ohjataan hyödyntämään sähköisiä materiaaleja myös kotikäytössä.

Arviointi

Pirtin koulussa arviointi perustuu opetussuunnitelman pohjalta laadittuihin oppilaskohtaisiin tavoitteisiin, jotka kirjataan syksyllä täytettäviin oppimiskeskustelulomakkeisiin. Oppilas kirjaa itse omat tavoitteensa lomakkeeseen yhdessä opettajan kanssa. Luokilla 1-4 käytetään oppimiskeskustelujen pohjana koulun omaa oppimiskeskustelulomaketta, joka poikkeaa hieman kaupungin yhteisestä lomakkeesta. Ylemmillä luokilla käytetään kaupungin lomaketta. Huoltaja tutustuu oppilaan kirjaamiin tavoitteisiin. Tavoitteiden saavuttamista tarkastellaan oppilaan itsearvioinnin perusteella oppimiskeskustelussa marras-tammikuussa, jossa on läsnä opettajan lisäksi oppilas huoltajineen. Luokanopettaja tiedottaa keskusteluaikataulusta huoltajia. Ennen oppimiskeskusteluja kerrataan yhteiset sopimukset ja menettelytavat.

Väliarviointi toteutetaan kaikilla luokka-asteilla oppimiskeskusteluna. Kuudensilla luokilla oppilaat saavat oppimiskeskusteluarvioinnin lisäksi välitodistuksen, johon on kirjattu arviointi numeroina.

Lukuvuoden lopussa kaikki oppilaat saavat lukuvuositodistuksen. Ennen kevään arviointeja, oppilasarvioinnin käyttäytymisen kriteerit avataan yhtenäisyyden turvaamiseksi.

Uuden opetussuunnitelman mukaisesti oppiasarvioinnin tulee olla läpinäkyvää, interaktiivista ja oppilaan vahvuudet huomioivaa. Opettajan suorittaman arvioinnin lisäksi myös oppilaiden tulee arvioida omaa työskentelyään ja oppimistaan itsearvioinnin kautta. Oppilaan arvioinnilla tuetaan tavoitteiden toteutumista ja oppilaiden tulee tietää, millä perusteella heidän suorituksiaan arvioidaan. Oppilaiden kanssa käydään läpi koulun alkaessa, miten oppiaineen jatkuvaa arviointia toteutetaan ja kuinka kyseistä ainetta opiskellaan. Arvioinnin tulee olla monipuolista, tasapuolista sekä yhtenäistä perustuen jatkuvaan näyttöön. Monipuolinen, jatkuva arviointi myös vähentää kokeiden painoarvoa. Luotettava arviointi on mahdollista myös ilman koetta. Huoltajalle arviointi antaa tietoa arviointiperusteista ja oppilaan edistymisestä. Arviointi myös auttaa huoltajaa tukemaan lasta opiskelussa ja opintoihin liittyvissä valinnoissa sekä kasvussa ja kehittymisessä.

Monialaiset oppimiskokonaisuudet

Uuden opetussuunnitelman mukaan oppilaiden opintoihin sisältyy vähintään yksi monialainen oppimiskokonaisuus lukuvuodessa, jotta voidaan turvata kaikkien oppilaiden mahdollisuus kokonaisuuksien tarkasteluun ja oppilaita kiinnostavaan tutkivaan työskentelyyn.

Pirtin koulussa syksyn 2018 monialainen oppimiskokokonaisuus rakennetaan Pirtin koulu 20 vuotta-teeman ympärille. Pirtin koulu 20 vuotta -kokonaisuus huipentuu yhdessä järjestettävään MOK-viikkoon, jolloin koko koulu työskentelee yhdessä ja koulu viettää 20-vuotis juhlaa. Yhtenä painopisteenä työskentelyssä on Pirtin koulun lähiyhteisön mukaan ottaminen. 

Keväällä 2019 toteutuu kuntakohtainen monialainen oppimiskokonaisuus, Maailma2030. Yhtenä painopisteenä työskentelyssä on lähiyhteisön mukaan ottaminen. 

Toiminnallinen matematiikan opetus


Toiminnallista matematiikanopetusta kehitetään edelleen. Rohkaistaan ja koulutetaan opettajia käyttämään koululle hankittuja uusia matematiikkavälineitä mm. Matematiikka-kahvilassa. Yhteistyö Matikkakukon kanssa jatkuu edelleen. Kevätlukukaudella järjestetään matematiikkaviikko toiminnallisen matematiikan merkeissä.

Painotusopetus

Pirtin koulussa alkoi kuvataiteen painotusopetus lukuvuonna 2017-2018. Painotusopetuksesta voi lukea tarkemmin täältä.

Valinnaiset aineet

Pirtin koulussa 5. ja 6. luokan oppilaat saavat valita tarjolla olevista valinnaisaineesta kolme itselleen mieluisinta. Valintojen perusteella toteutetaan eniten valintoja saaneet kurssit ja kukin oppilas pääsee yhdelle valitsemistaan kursseista.
5. luokan oppilailla on valinnaisainetta 2 vuosiviikkotuntia ja 6. luokan oppilailla yksi vuosiviikkotunti.

Valinnaisaineiden arviointi on hyväksytty/hylätty. Valinnaisaineen voi vaikuttaa korottavasti oppiaineen arviointiin.