Englanti 5

Omavalintainen kappale, toukokuun työskentely

Valitse Unit 5 kappaleista yksi (13, 14 tai 15) oman mielenkiintosi mukaan.
- tee kappaleeseen liittyvät tehtävät omaan tahtiisi poislukien kuuntelut.
- jaksosta ei ole läksyä. Tässä arvioidaan työskentelyä. Kykenetkö jo jossain määrin itse löytämään omasta kirjastasi tietoa (esim. kappale ja siihen liittyvät tehtävät), etenevätkö tehtävät oma-aloiteisesti ohjeiden mukaan.
- halutessasi saat lisätehtäviä kappaleen asioista.

Etsi tekstistä -tehtävä, kpl 12 (18.4.)

  1. neljäs huhtikuuta
  2. Se on Etelä-Englannissa.
  3. noin 50 mailia länteen
  4. kylmä pohjoistuuli
  5. kahdeksas huhtikuuta
  6. patikointi oli hienoa
  7. meillä oli jopa aikaa tanssia
  8. kuudes huhtikuuta

Etsi tekstistä -tehtävä to 4.4.

  1. Hän viettää viikon siellä.
  2. He etsivät sammakoita.
  3. Nukkuuko hän yhä?
  4. Mitä hän tekee?
  5. Luulen, että se pyydystää kärpäsiä.
  6. Me emme tee mitään.
  7. Leiriläiset kertovat tarinoita ja laulavat lauluja.
  8. Yksi ryhmän johtajista soittaa kitaraa.

Etsi tekstistä -tehtävä 14.3. (kpl 10)

1. Paljonko persikat maksavat, Alice?
2. Ne ovat hieman kalliita.
3. Kuinka voin auttaa?
4. Paljonko nuo appelsiinit maksavat?
5, Paljonko tämä jalkapallo maksaa?
6. Se maksaa 2,99 puntaa.
7. Minä etsin lenkkareita ja uimahousuja.
8. Myyvätkö he neuleita ja huivejakin?
?

Palauta paritehtävä 7 tänne

Lue tehtävän 7 vuoropuhelu parin kanssa ääneen ja palauta tallenne tänne. Nimeä tiedosto omalla ja parisi nimellä.
  • Palauta linkki
  • Palauta äänitallenne

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.

Etsi tekstistä -tehtävä, kpl 9 (15.2.)

Etsi seuraavat ilmaisut tekstistä ja kirjoita ne englanniksi vihkoosi:

  1. Bridgewaterissa on paljon mukavia pikkukauppoja.
  2. Onko täällä pankkiautomaattia?
  3. Nyt se on elokuvateatterin vastapäätä.
  4. Se on tietokoneliikkeen ja postitoimiston välissä.

****

  1. Siellä oli kuuluisa taistelu 1863.
  2. Asuuko täällä paljon ihmisiä?
  3. Ja vasemmalla puolellanne on kuuluisa teatteri.
  4. Gettysburgissa on kymmenittäin pikkuhotelleja.

Etsi tekstistä -tehtävä, kpl 8

etsi tekstistä ja kirjoita vihkoosi englanniksi:

  1. He matkustavat autolla.
  2. Se on isompi ja aurinkoisempi kuin Pittsburgh.
  3. Katuvalot ovat kirkkaammat kuin New Yorkissa.
  4. Ja se on pienempi ja vanhempi tietysti.
  5. Nämä puut ovat korkeampia kuin pilvenpiirtäjät.
  6. Ne ovat maailman vanhimpia.
  7. Se on kylmin paikka tähän asti matkallamme.

suullisen tehtävän ääneen lukuharjoituksen palautus (ma 15.1.)

Kuten viime viikolla harjoiteltiin, lue parin kanssa valitsemanne lauseet ääneen toisen koneelle ja palauttakaa työnne otsikoituna omilla nimillänne.
  • Palauta kuva tai muu tiedosto
  • Palauta merkintä
  • Palauta linkki
  • Palauta äänitallenne

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.

Palauta tänne puhetehtävä

  • Palauta kuva tai muu tiedosto
  • Palauta merkintä
  • Palauta linkki
  • Palauta äänitallenne

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.

Etsi tekstistä -tehtävä, kpl 7

1. Siellä on metsiä, peltoja, lampaita ja lehmiä.
2. Mitä ihmiset tekevät täällä?
3. Mitä sinä tarkoitat?
4. Mitä sinä haluat tehdä?
**************
5. Milloin koulusi alkaa huomenna?
6. Miten kuljet kouluun?
7. Mistä bussisi lähtee?
8. Miksi sinä kysyt?

Etsi tekstistä to 30.11.

etsi seuraavat lauseet ja kirjouita vihkoosi englanniksi:

  1. He käyvät näytelmäkerhossa kolmesti viikossa.
  2. Haluaako hän lisää ruokaa?
  3. oliver haluaa lisää vihaa.
  4. Hannah kuluu moneen koulun kerhoon.
  5. Hän maalaa, piirtää ja rakentaa pienoismalleja.
  6. Hän pitää myös urheilusta.
  7. Tytöt pelaavat usein viikonloppuisin.
  8. Hän on kolmetoista ja hän laulaa kuorossa.

Etsi tekstistä -tehtävä 9.11.

Etsi tekstistä ja kirjoita vihkoosi englanniksi:

  1. Tiedätkö sinä?
  2. Onko hänellä ongelmia (hampaidensa kanssa)?
  3. Minä en pidä englannista tai biologiasta.
  4. Minä en pidä historiasta tai käsitöistä.
  5. Kuuluuko se EU:hun?
  6. tiedätko jotain muuta?
  7. Uskotko todella siihen, Millie?

Etsi tekstistä -tehtävä, kpl 4, to 26.10.

Etsi seuraavat ilmaisut tekstistä 4 ja kirjoita vihkoosi englanniksi:
1. Tom pitää sämpylöistä.
2. Millie pitää voileivistä ja perunalastuista.
3. Mutta hän ei syö suolaisia perunalastuja.
4. Saisinko vähän perunalastuja, kiitos?
5. En pidä tomaattimehusta.
---
6. Lapset eivät aina tykkää siitä.
7. En pidä tästä kanahampurilaisesta.
8. Sinä et pidä mistään!
9. Minä pidän makkaroista, pastasta, porsaanlihasta, perunoista, kananmunista, riisistä...
10. Hän ei nauti terveellisestä ruuasta.

Etsi tekstistä, kpl 3

1. Popkornia, sipsejä, karkkia ja keksiä. 
2. Saanko veitsen, kiitos? 
3. Ojenna minulle pippuri ja suola, kiitos. 
4. Tässä, ole hyvä. (2 tapaa) 
5. Ota vaan. 
6. Saanko limsaa kiitos?
 
7. Se on iskenyt silmänsä popkorneihin ja sipseihin. 
8. Ja tässä on sinun kakkusi. 
9. Puhalla kynttilät sammuksiin. 
10. Toivo jotain. 

Kirjoitelmaohjeet 21.9.

Kirjoita englanninkielinen kirjoitelma annetulle paperille.  

Kerro englanniksi kuvitteellisesta parhaasta ystävästäsi Jordanista/Bethanysta(/keksi itse nimi), joka asuu äitinsä, isäpuolensa, pikkusiskonsa ja koiransa/kissansa/kultakalansa kanssa Lontoossa. 

  • Ainakin yksi lause/viikonpäivä, mitä hän tekee jokaisena viikonpäivänä johonkin kellonaikaan. Esim. On Mondays my best friend ____________ wakes up at seven o’clock. 
  • Seitsemän lausetta on minimi, jolla saat tehtävän suoritettua. Parempiin arvosanoihin vaaditaan väh. 2 lausetta/viikonpäivä. 
  • Tarkasta viikonpäivät työkirjan kannesta. Muista myös prepositiot päivien kanssa: maanantaisin = on Mondays. Muista myös iso alkukirjain viikonpäiviin. 
  • Muista kellonajat lauseiden loppuun. Muista prepositio, esim.  at half past eight. 
  • Muista myös verbien s-pääte, kun kerrot yhdestä ystävästäsi! 

Kappaleesta 2 ei ole sanakoetta, tällä työllä näytät osaamisesi! 

Älä käytä kääntäjää, sillä tehdyt lauseet erottaa omistasi heti ja ope jättää arvioimatta ne. Siten arvosanasi voi laskea, jos oikea lausemäärä jää minimiin. Saat käyttää kirjaa ja opea apunasi, lisäksi nettisanakirjojen käyttö on sallittua ja jopa suotavaa. 

Etsi tekstistä -tehtävä, kpl 2

Etsi tekstistä ja kirjoita vihkoosi englanniksi:

  1. Kello on 20 yli neljä iltapäivällä.
  2. Herään puoli kahdeksalta.
  3. Syön aamiaista puoli yhdeksältä.
  4. Menen kouluun pyörällä varttia vaille yhdeksän.
  5. Hannah herää seitsemältä koulupäivinä.
  6. Hän syö aamiasta varttia vaille kahdeksan.
  7. Hän menee kouluun autolla kello 8.30.
  8. Kello on 25 yli 11 aamupäivällä Pittsburghissa.

Kirjoita vihkoosi englanniksi

Kirjoita seuraavat lauseet englanniksi vihkoosi:

  1. Minä olen taiteilija.
  2. Sinä et ole jääkiekkoilija.
  3. Onko hän lentäjä?
  4. Me olemme mekaanikkoja.
  5. Te ette ole partureita.
  6. Ovatko he muusikkoja?

Etsi tekstistä kpl 1, to 24.8.

Etsi seuraavat ilmaisut tekstistä Happy Families ja kirjoita englanniksi vihkoosi.

1. Hänellä on kaksi siskoa. 
2. Äitini on sairaanhoitaja. 
3. Millien isä on lentäjä. 
4. Hänellä on kolme moottoripyörää. 
5. Meillä on iso talo. 

--- 

6. Hänellä on isoveli. 
7. Hänellä on paljon harrastuksia 
8. Minun isäni on palomies. 
9. Meillä on sukulaisia Euroopassa 
10. Haluan olla jääkiekkoammattilainen. 

Työhjeet toukokuun tunneille

  • Valitse oman mielenkiintosi mukaan jokin kappaleista (13 Computer freaks, 14 Movie freaks, 15 Music freaks)
  • Aloita opiskelemalla Start!-sivun sanat ja tekemällä tehtävät työkirjasta.
  • Harjoittele kappaleen sanastoa työkirjasta ja kirjoita sanat vihkoon. Lue teksti ja tee siihen liittyvät tehtävät. Harjoittele tekstin ääneenlukua ja lue teksti ääneen tänne (toisen sivun lukeminen riittää äänitteelle)
  • perehdy kappaleen rakenneasiaan Grammar Gadget -laatikon avulla, tarvittaessa pyydä opelta apua ja tee kielioppitehtävät.
  • Tee loput kappaleen tehtävistä, myös mahdollisesti Eye on Culture -sivu ja sen tehtävät.
  • Tehtäviä tehtyäsi, näytä opelle ja tarkasta omaa tahtiasi.
  • Varmista, että olet oppinut kappaleen Grammar Gadget asian, ja valmista aiheesta oma esitys, joko posterille tai esim. Powerpointtina.

Etsi tekstistä -tehtävä, Kappale 10 (4.4.2023)

Etsi tekstistä seuraavat ilmaukset ja kirjoita vihkoosi englanniksi:

  1. He etsivät sammakoita.
  2. Vieläkö hän nukkuu?
  3. Hän purjehtii järvellä.
  4. Se pyydystää kärpäsiä.
  5. minä otan valokuvaa.
  6. Me emme tee mitään.
  7. Hannah on uimassa.
  8. Leiriläiset kertovat tarinoita.

Etsi tekstistä -tehtävä, text 5

Etsi tekstistä ja kirjoita vihkoosi 

  1. He ovat viidennellä luokalla.
  2. Heidän opettajansa nimi on rouva Smith. 
  3. Kaikenlaisia nykyaikaisia vempaimia 
  4. Hän on hammaslääkärillä. 
  5. Luulen niin. 
  6. Biologia on todella mielenkiintoista. 
  7. Mikä on Suomen pääkaupunki? 
  8. Suomi on Pohjoismaa. 
  9. Joulupukki on suomalainen ja puhuu suomea. 
  10. Voisitteko lopettaa? 

Etsi tekstistä, teksti 2, The Birthday party

1. Popkornia, sipsejä, karkkia ja keksiä.
2. Saanko veitsen, kiitos?
3. Ojenna minulle pippuri ja suola, kiitos.
4. Tässä, ole hyvä. (2 tapaa)
5. Ota vaan.
6. Saanko limsaa kiitos?
7. Se on iskenyt silmänsä popkorneihin ja sipseihin.
8. Ja tässä on sinun kakkusi.
9. Puhalla kynttilät sammuksiin.
10. Toivo jotain.

Tehtävä

Kirjoita lauseita vihkoosi/tee padilla video, johon esim. piirrät tapahtumia tai etsit sopivia kuvia netistä ja äänität puhettasi päälle.  

Kerro englanniksi kuvitteellisesta parhaasta ystävästäsi Jordanista/Bethanysta, joka asuu äitinsä, isäpuolensa, pikkusiskonsa ja koiransa/kissansa/kultakalansa kanssa Lontoossa. 

  • Ainakin yksi lause/viikonpäivä, mitä hän tekee jokaisena viikonpäivänä johonkin kellonaikaan. Esim. On mondays my best friend ____________ wakes up at seven o’clock. 
  • Seitsemän lausetta on minimi, jolla saat tehtävän suoritettua. Parempiin arvosanoihin vaaditaan väh. 2 lausetta/viikonpäivä. 
  • tekemisiä löydät kuvasanastosta R: s. 15. Kiitettävään arvosanaan täytyy keksiä omiakin. Mieti, esim. mitä Lontoossa asuva voisi vapaa-ajallaan tehdä!
  • Tarkasta viikonpäivät työkirjan kannesta. Muista myös prepositiot päivien kanssa: maanantaisin = on Mondays. Muista myös iso alkukirjain viikonpäiviin. 
  • Muista kellonajat lauseiden loppuun. Muista prepositio, esim.  at half past eight. 
  • Muista myös verbien s-pääte, kun kerrot yhdestä ystävästäsi! 

Kappaleesta 2 ei ole sanakoetta, tällä työllä näytät osaamisesi! 

Viikko 22

Tarkistetaan viime viikon tehtävät: kysymykset kappaleesta, t. 4 ja 5 s. 164-165.
Kuunnellaan t. 6 s. 165 (alla äänitiedosto)
Käydään Grammar Gadget -imperfekti s. 166.
Kuunnellaan ja toistetaan t. 8 (alla äänitiedosto)
Tehdään t. 9 s. 166: kerro kaverille. Huom! Kiinnitä huomiota lausumiseen.
Tehdään t. 10-12 s. 167.

Liitteet:

t. 6 kuuntele ja laula
t. 8 Kuuntele ja toista

Keskiviikko 20.5.

Tarkistetaan t. 1-2 s. 163 (laitan ratkaisut tunnin jälkeen)
What did you do yesterday? Mitä näistä (tekstikirjan s. 93 asioista) teit eilen? Kirjoita vihkoon.
Kuunnellaan ja toistetaan sanalistan sanat s. 164. (ääniraita alla liitteenä)
Kuunnellaan teksti s. 94-95 (ääniraita alla liitteenä)
Lue teksti ääneen.

Tutki tekstiä ja tee oikein/väärin -tehtävä vihkoon. Korjaa väärät väittämät:

Hannah ja Julia olivat rock-konsertissa maaliskuun alussa.
Tytöistä konsertti oli mahtava.
Justin soittaa bändissä kitaraa ja laulaa.
Justinilla on tummat, suorat hiukset.
Justin hymyili molemmille tytöille.
Hannah itki konsertissa.
Julia halusi pussata Justinia.
Justin suuteli omaa kitaraansa.
Justin kiitti aluksi kaikkia faneja.
Tytöille tulee kiire poistua metrosta.

Tee t. 4 ja 5 s. 164-165 + kukkatehtävä.

Liitteet:

Kuuntele ja toista sanalistan sanat s.164
Teksti 15 s. 94-94

Maanantai 18.5.

Kertaa was/were ja had tehtäväkirjan s. 159.
Tee monisteen tehtävät, moniste tässä alla.
Lue start-sivu 93 tekstikirjasta. Miten saat kerrottua, että joku teki jotakin pelasi, auttoi, käveli...?
Tee s. 163 t. 1 ja 2.

Liitteet:

Moniste ma 18.5.

Etsi tekstistä ja kirjoita

Etsi ilmaisut tekstistä ja kirjoita englanniksi!

1. maaseudulla
2. On kylmä pohjoistuuli
3. Ensin heidän täytyy pystyttää telttansa.
4. Heidän toinen tehtävänsä
5. Huhtikuun kahdeksas
6. Meillä oli jopa aikaa tanssimiselle.
7. Olimme siellä huhtikuun neljännestä päivästä huhtikuun kuudenteen.

Viikko 12

Maanantai, yhteiset tunnit

-tarkistetaan tehtävät yhdessä (kysymykset kappaleesta + etsi tekstistä -tehtävät, ja t. 6, 12, 13, 14 & 1 ja 2)

-15 ääntämistehtävä yhdessä

-digilisätehtäviä SanomaProssa: Kestopreesens. Rakenna lauseita & Kestopreesens: Kirjoita lauseita.

Läksy: moniste

 

Keskiviikko, yhteiset tunnit

Läksyn tarkistus

kuuntele ja toista sanat s. 133, kuunnellaan teksti yhdesssä

s. 133: t. 4 + etsi tekstistä
s. 134: t. 6 + kirjoita lauseita s. 134

 

Keskiviikko/torstai, jakotunnit:

Järjestysluvut

  1. 7 kuuntelu, t. 12 kuuntelu
  2. 136 t. 9, 10 , 11

Kysymyksiä kappaleesta + etsi tekstistä (vihkoon)

Vastaa suomeksi.

Missä Hannah on parhaillaan ja kauanko hän on siellä?
Mitä Hannah ja Mora ovat etsimässä joesta?
Miksi Hannahilla on puhelin kädessä?
Mistä tytöt tietävät, että sammakko on elossa?
Mitä Steve ja Zach ovat tekemässä?
Mitä yksi ohjaajista tekee leirinuotiolla?


Etsi tekstistä:

On aamu.
Nukkuuko hän vielä?
Onneksi hänellä on kypärä.
Mitä hän on tekemässä?
Se ei tee mitään.
Mitä sinä teet puhelimellasi Hannah?
Me emme tee mitään!
Hannah on uimassa ja leikkimässä lautalla.

Viikko 11

Keskiviikko, yhteiset tunnit

-kuunnellaan teksti 11 s. 70-71

tarkistetaan t. 4 ja 5

kysymyksiä kappaleesta (vastaa vihkoon)

etsi tekstistä -tehtävä (kirjoita vihkoon)

t. 6 s. 125

 

keskiviikko/torstai jakotunnit

-käydään yhdessä ing-muotoa s. 126

t. 9 s. 126 suullisesti, t. 10 kuuntelu

tehdään tehtävät s. 128-129: 12-14

Läksy: s. 132: t. 1 ja 2 (huom! tekstikirjan s. 75)

Viikko 9

Keskiviikko:
läksy: työkirja s. 124: 4 ja 5

Viikko 8

Maanantai 17.2.
- tehtävien tarkastus yhdessä
- luetaan teksti ääneen parin kanssa. Toinen pari arvioi erilliselle paperille. Arvotaan parit.
- aloitetaan monikkomuotojen kertaus.
Kotiläksy:s. 117 - 118: 11 ja 12

Keskiviikko, yhteiset tunnit
- monikkotehtäviä; käydään yhdessä läpi monikkomuotoja, tehdään tehtävät; tarkasta s. 118 - 119
- Digilisätehtäviä TAI moniste

Keskiviikko/torstai, jakotunnit
- sanastokertaustehtäviä; muistipeli, työkirja s. 141 - 142

Etsi tekstistä -tehtävä vihkoon

Etsi tekstistä:
1. menevät kauppahalliin
2. menevät ostoskadulle
3. Kuinka paljon persikat maksavat?
4. Ne ovat vähän kalliita.
5. Kuinka voin auttaa?
6. Kuinka paljon nuo appelsiinit maksavat?
7. Kuinka paljon tämä jalkapallo maksaa?
8. Se maksaa 2,99 puntaa.
9. Erikoistarjous!
10. Etsin lenkkareita ja uimahousuja.

viikko 7

maanantai 10.2.
- kappaleen 10 aloitus; vaatesanasto s. 63 + tehtävät s. 112
- s. 114 t. 5 + t. 6 yhdessä
- t. 7 s. 115
- t. 8 s. 116

Keskiviikko, yhteiset tunnit
- läksyn tarkastus, tehtävän 8 vertaisarviointi (OK, +, ++)
- teksti 10 läpikäynti + tehtäviä, suomennetaan, t. 4, etsi tekstistä -tehtävä vihkoon + luetaan englanniksi.
Läksy: etsi tekstistä -tehtävä ja kappaleen 10 ääneen lukeminen

Keskiviikko/torstai, jakotunnit
- Valentine's day
- sanastokertaus

Viikko 6

Maanantai 3.2.
- läksyn tarkastus, tehtävät 9 ja 10
- aloitetaan tehtävät 11 ja 12. Palautettava ja arvioitava tehtävä --> tehdään erilliselle paperille/koneella word-tiedostoksi. Tehtävä 11: 3 lausetta --> OK (5-6-taso), 5 lausetta --> + (7-8-taso), 7lausetta tai enemmän --> ++ (9-10-taso)

Keskiviikko, torstai, yhteiset ja jakotunnit
- jatketaan palautustehtäviä
- kertaustehtävät s. 110 - 111
- oppilaan digilisätehtäviä sanomapro.fi:ssä

Viikko 5

Maanantai 27.1.
- kokeen palautus
- etsi tekstistä -tehtävä, kirjoita vihkoon (katso tehtävä alta)
- s. 98
keskiviikko/torstai, jakotunnit
- läksyntarkastus
- kotiläksy maanantaiksi: s. 100 - 101: 9 ja 10

Kotiläksy maanantailta 27.1.

Etsi tekstistä ja kirjoita vihkoosi englanniksi:

  1. Bridgewaterissa on paljon kivoja pieniä kauppoja.
  2. Anteeksi, voitteko auttaa minua?
  3. Onko täällä pankkiautomaatteja?
  4. Pankin edessä on yksi.
  5. Se on tietokonekaupan ja postin välissä.
  6. Vuonna 1863 siellä käytiin kuuluisa taistelu.
  7. Ja vasemmalla on kuuluisa teatteri.
  8. Gettysburgissa on paljon pieniä hotelleja.
  9. Ei voi olla.
  10. Hän on vain näyttelijä.

Tehtävät s. 98

Viikko 4

Keskiviikko, yhteiset tunnit
- koe
- R: p. 57 ja W: p. 96 1 ja 2 (+ p. 98: 5 ja 6)

Keskiviikko/torstai, jakotunnit
- tehtävien tarkastus + yhteisiä tehtäviä
- läksy: suomenna ja lue teksti 9 loppuun + kirjoita sanat (tehtävä 3) vihkoon

Koe, kappale 8, keskiviikkona 22.1.

- start s. 51 tekstikirjasta
- kappale 8 tekstikirjasta ja sanasto s. 88 työkirjasta
- adjektiivien vertailu, työkirja s. 90 + monisteet

Viikko 3

Maanantai 13.1.
- yhteisiä tehtäviä aluksi (kuunteluita ja puheharjoitus)
- Läksyn tarkastus samalla, kun joko
a)pelaat peliä s. 95 parin kanssa tai kolmen hengen ryhmässä tai
b) tee itsenäisesti tehtävät 13 - 15
Kotiläksy: lue teksti 8 ja opettele sanastoa s. 88

Keskiviikko, yhteiset tunnit
- monistetehtävä + itsenäinen tarkastus, kun olet näyttänyt opelle
- aukkosuomennos tekstistä 8, kirjoita puuttuvat kohdat vihkoosi
- tee lauseita annetuista kuvista open ohjeiden mukaan

Keskiviikko/torstai, jakotunnit
- kirjallinen paritehtävä
- kirjan kertaustehtäviä / digilisätehtäviä kappaleesta 8

Viikko 2

Keskiviikko 8.1. Yhteinen tunti
- opiskele adjektiivin taivutus seuraamalla tekstikirjasta s. 51 ja kuuntelemalla sanomapro.fi:ssä oppilaan äänitiedoston raita 24. Tee työkirjan tehtävät s. 87 ja käy tarkastamassa open luona.
- kuuntele ja toista parin kanssa s. 88 sanasto oppilaan ääniraidan 25 avulla. Kuunnelkaa sitten kappale 8 (ääniraita 26) ja tehkää tehtävä 4. Käy tarkastamassa open luona.
- Kirjoita kappaleen sanat vihkoosi.

Keskiviikko/torstai, jakotunnit
- tehtävä 5 s. 89. Käytä apunasi esim. redfox-nettisanakirjaa.
- adjektiivien vertailu yhdessä s. 90 + monistetehtävä pareittain.
- vertailuristinollaa parin kanssa open ohjeiden mukaan.
- Kotiläksy: tehtävä 10 s. 92

Viikko 50

Maanantai 9.12.
- tehtävämoniste samalla kun tarkistetaan edellisen viikon tehtäväsuoritukset.
- suullisiin kokeisiin kertausta. Kuuntele tekstejä ym. tehtäviä sanomapro.fi:ssä (avain: kielsi3)

Keskiviikko 11.12. Yhteiset tunnit
- suullisten kokeiden aloitus. Sillä aikaa, kun toiset tekevät suullista koetta, toiset tekevät open antamia tehtäviä.

Keskiviikko/torstai, jakotunnit
- suulliset kokeet. Toisten tehdessä koetta, toiset tekevät quizlet-kertaustehtäviä kappaleesta 7

Viikko 49

Maanantai 2.12.

- kappale 7; start tekstikirjasta s. 45 +  s. 78 tehtävät työkirjasta
- kuuntele sanasto (työkirjan s. 79) ja teksti 7 sanomapro.fi:ssä (oppilaan avain kielsi3)
- kirjoita sanasto vihkoon ja tee tehtävä 4 s. 79.
- Nopeille: s. 80 työkirjasta 

Keskiviikko 4.12. yhteiset tunnit
- kokeen palautus ja edellisen viikon arviointi
- kysymyslauseet, s: 82: 10, s. 83: 12, 13, 14

Keskiviikko/torstai, jakotunnit
- kysymyslausetehtäviä s. 82 - 83 + kertaustehtäviä opelta
- Läksy:
- Kirjoita s. 82 tehtävän 9 lauseet vihkoon, vähintään kuusi kysymyslausetta; käytä kysymyssanoja ja "do you"-rakennetta kaikissa. Kirjoita myös vastaukset. 
- s. 106: 2 ja 107: 3a

48Viikko

Maanantai 25.11.
- sanakoe
- tekstikirja s. 39 + työkirja s. 68
- Teksti 6, tekstikirja s. 40 - 41 + työkirja s. 69, tehtävä 4

Keskiviikko, yhteiset tunnit
- viime kerran tehtävien tarkastus
- kuunnellaan ja toistetaan sanasto s. 69 ja kuunnellaan kappale 6, luetaan parin kanssa ääneen.
- kirjoita kappalesanaston (tummat) sanat vihkoon
- tehtävät 9 ja 10 s. 71
- sivu 72

Keskiviikko/torstai, jakotunnit
- kertaustehtäviä s. 74 - 77

Viikko 47

Viikko 47

Maanantai 18.11. yhteiset tunnit

- muistipeli n. 4 hengen ryhmissä kouluainesanoista. Kirjoita pelin jälkeen kaksi lausetta vihkoosi; I like … & I don’t like…

- kuunnellaan laulu s. 60 ja tehdään kuuntelutehtävä 9 s. 61.

- Sanakoeinfo kappaleen 5 sanakokeesta. Maanantai 25.11.; kuvasanasto kouluaineista tekstikirjan s. 33 + kysymyslauseet työkirjan s. 61

- Tee kertausnettitehtäviä sanomapro.fi:ssä (muista oppilaanavain: kielsi3) ja käy tarkastamassa  toissa viikon kotitehtävät open luona.
Toissa viikon kotiläksyt: tummennetut sanat vihkoon, etsi tekstistä -tehtävä vihkoon, tehtävä 4, tehtävät 8, 10 ja 11

 

Keskiviikko, yhteiset tunnit

- vieraita kieliä, työkirja s. 63 – 64 + kertaustehtävät opelta

Keskiviikko/torstai, jakotunnit

- tietokilpailu kappaleen asioista

- kertaustehtäviä

Viikko 45

Keskiviikko, yhteiset tunnit
- kuuntele kappale 5 sanomapro:n sivuilla : käytä oppilaanavainta kielsi3 kirjautuaksesi sisään. Valitse englannin kirja ja oppilaan äänitiedostoista raita 17 5 Finland? Where's that?
- tee alapuolella oleva etsi tekstistä -tehtävä vihkoosi. Käytä apunasi kappalesanastoa työkirjan sivulta 59. Tee lisäksi sivun 59 tehtävä 4. Voit myös jo aloittaa kirjoittamaan tummennettuja sanoja vihkoosi.
- Käy tarkastamassa tunnin aikana kotiläksy opettajan pöydällä olevasta monisteesta.

Keskiviikko/torstai, jakotunnit
- Kuunnellaan ja toistetaan kappalesanaston sanat ja nauhoitetaan teksti 5 noin 3-4 hengen ryhmissä padeillä.
- Käydään yhdessä kysymyslauseet sivulta 61

Läksy: työkirja s. 61 - 62, tehtävät 8, 10 ja 11

Etsi tekstistä:

  1. He ovat viidennellä luokalla.
  2. nykyaikaisia laitteita
  3. minä en pidä englannista
  4. Biologia on todella mielenkiintoista.
  5. Tiedätkö sinä?
  6. Tukholma on Ruotsissa.
  7. Kuuluuko se EU:hun?
  8. Tiedätkö jotain muuta?
  9. Uskotko todella siihen?
  10. Voisitteko lopettaa?

Kotitehtävä 2

Etsi tekstistä ja kirjoita vihkoosi englanniksi: 

  1. lapset tuovat pakatut eväät 
  1. yleensä syövät terveellistä ruokaa 
  1. todella maukkaita sämpylöitä 
  1. juo hedelmämehua 
  1. Saisinko sipsejä? 
  1. Ne maistuvat hyvälle. 
  1. En pidä tomaattimehusta. 

 

  1. Koulu tekee hyvää ruokaa. 
  1. En tykkää tästä kanahampurilaisesta. 
  1. liian nirso 
  1. tykkään makkaroistapastasta,.. 
  1. Ranskalaisista perunoista 
  1. Hän ei nauti terveellisestä ruuasta. 

Viikko 44

maanantai 28.10.
- tee ristikkomonistetta kun ope kiertää tarkastamassa läksyjä
- tarkastetaan yhdessä kappaleen tehtävät
- käydään läpi koealue
- etsi tekstistä -tehtävä loppuun
- kirjoita vihkoon lauseita taululla näkyvästä kuvasta.

keskiviikko 30.10. Yhteiset tunnit
- sanelutehtävä. Kirjoita vihkoon.
- tehtävien tarkastus; don't/doesn't -moniste ja tehtävät 11, 13 ja 14 + ristikkomoniste. kotiläksyn tarkastus; etsi tekstistä -tehtävä ja lauseet vihkosta.
- nettitehtäviä kappaleesta

keskiviikko/torstai jakotunnit
- koekertausta open ohjeiden mukaan

Koe kpl 4 maanantaina 4.10.

kappale 4:
- kuvasanasto Reader sivu 27
- teksti 4 Reader sivu 28 - 29 + sanasto Writer sivu 50
- don't ja doesn't: moniste + työkirja s. 52 - 54

Viikko 43

Maanantai 21.10.
- kuunnellaan kpl 4 ja tarkastetaan läksytehtävä 4 s. 50
- äännetään sanaston sanat ja luetaan tekstiä ääneen parille, pari kommentoi ja korjaa tarvittaessa. Ope kiertää kuuntelemassa kaikkien puhetta.
- etsi tekstistä -tehtävä vihkoon
Läksy: Kirjoita tummennetut sanat vihkoon (plus-tehtävä kirjoita kaikki sanat)

Keskiviikko (yhteinen tunti)
- opiskellaan don't/doesn't yhdessä sivuilta 52 - 55

Keksiviikko/torstai (jakotunnit)
- kommentoidaan toisten ruokaprojekteja
- kerrataan don't/ doesn't-asiaa ja opiskellaan sanakokeeseen

Läksyt viikolta:
- kirjoita sanaston sanat vihkoon s. 50
- tehtävä 11 s. 53
- moniste don't/doesn't
- tehtävät 13 ja 14. s. 54

Viikko 40

Koe maanantaina 30.9.
- kokeen palautus maanantaina 7.10. Arvosanat wilmaan viikonloppuna.

Keskiviikko yhteinen osuus:
- aloitellaan ryhmätöitä aiheesta Britain's/America's favo(u)rite food

- muodostakaa n. kolmen hengen ryhmiä.
- jokainen ryhmä valitsee yhden ruokalajin tekstikirjan aukeamalta ja tekee siitä pienimuotoisen esitelmän. Esitelmän saa kasata joko tietokoneella tai esim. käsin posteriksi. Myös tietokoneella tehdyt esitelmät tulostetaan. Liittäkää mielellään esitelmään kuvia laillisista lähteistä. Kertokaa ainakin seuraavista asioita:
- ruokalajin alkuperä, mistä se on saanut alkunsa ja missä sitä erityisesti tänä päivänä syödään ja missä tilanteissa (esim. juhlaruokaa vai nopea välipala) (käyttäkää esim. wikipediaa ja googlea lähteenä)
- mahdollisia muita käytettyjä nimiä
- ainakin yksi resepti
- muita perinteitä ruokalakiin liittyen
Esitelmän kieli on vapaavalintainen; suomi tai englanti. Resepti liittäkää mukaan englanniksi.

Keskiviikon/torstain jakotunnit jatketaan aiheesta. Esitelmät valmiiksi viimeistään maanantaiksi.

Englannin koe maanantaina 30.9.

Sisällöt tavoitetason mukaan: arvosanaan 5 - 6: alleviivatut kohdat; arvosanaan 7 - 8: kaikki paitsi sulkeissa olevat; arvosanaan 9 - 10: kaikki luetellut

Kappaleet 1 - 3

Kappale 1:
- Start-kuvasanasto ammateista Reader s. 9
(- Teksti 1 + sanasto Writer s. 13)
- sukulaisuussanoja Writer s. 15
- Olla-verbin taivutus (I am, you are, he/she is...) + kieltolauseet (ja kysymyslauseet) ja have/has-verbit; Writer s. 17 + vihkomuistiinpanot ja työkirjan tehtävät

Kappale 2
- Start-kuvasanasto vapaa-ajanvietteistä Reader s. 15
(- Teksti 2 + sanasto Writer s. 23)
- kellonajat Writer s. 24 - 25
- verbejä ja verbin s-pääte Writer s. 26 - 27 + vihkomuistiinpanot

Kappale 3
- Start-kuvasanasto ruokasanoista Reader s. 21
(- Teksti 3 + sanasto Writer s. 34)
- artikkelit a, an ja the Writer s. 35 - 36
- omistuspronominit (my, your, his, her, its, our, your, their) Writer s. 36

Viikko 39 ohjelma

Maanantai 23.9. 
- Koealueinfo
- tehtävien tarkastus yhdessä
- s. 36 kirjoita vihkoosi lauseita värittämistäsi kakuista, esim. My cake is blue. Your cake is red.
- s. 38 - 39: tehtävät 14 ja 17

Keskiviikko 25.9. yhteiset tunnit
- kotiläksyn tarkastus
- s. 40, tehtävä 18
- aloita Reminder-tehtävät s. 42 - 48

Keskiviikko/torstai; jakotunnit
- kertaustehtäviä koetta varten

Viikko 38 ohjelma

Maanantai 16.9.
- tehtävien tarkastus pareittain (arvotut parit!), jokaisella värikynä, korjaa omasta mielestäsi virheelliset kohdat (tehtävät 14 ja 17). Näytä tarkastettuasi korjaukset opelle, ope kuittaa suorituksesi.
- Tee open antama ristikkotehtävä ilman kirjaa, montako sait sanaa sait kirjoitettua? Anna taas tarkastettavaksi parille. Muistakaa kirjoittaa nimet paperiin, ristikko palautetaan opelle!
- Kertaustehtävämoniste, saa käyttää kirjaa. Palautetaan opelle!

Keskiviikko 17.9. Yhteiset tunnit
- Start-sivu tekstikirjasta; kuunnellaan ja toistetaan + tehtävät työkirjan s. 33
- kuuntele ja toista sanasto s. 34
- kuunnellaan teksti 3 + tehtävä 4 s. 34
Läksy: kirjoita sanat tehtävästä 3 vihkoon!

Keskiviikko/torstai (jakotunnit)
- artikkelit a/an ja the. Lukekaa s. 35 ja lisätkää muistiinpanot. Tee tehtävä artikkeleista alapuolelta + tehtävät 7, 8 ja 9 s. 36
- tehtävä 12 s. 37 + tehtävä 10 s. 36 (muista värittää kakut!)

Artikkelit a ja an

Kirjaudu sisään lähettääksesi tämän lomakkeen

Lisää artikkeli a tai an tai -
1. cake
2. owl
3. horse
4. hour
5. crazy cat
6. brown dog
7. yellow goldfish
8. houses
9. snow
10. old dog

Kirjaudu sisään lähettääksesi tämän lomakkeen

Viikko 37 ohjelma

Maanantai 9.9. koko ryhmä
- R: p. 15 yhdessä, puunnellaan ja toistetaan.
- W: p. 22, t. 1 ja 2.
- W: p. 24, t. 5 ja 5 yhdessä, tehtävät 7 ja 8 itsenäisesti
- läksy: kirjoita tehtävän 3 sanat vihkoon

Keskiviikko 11.9. koko ryhmä
- W: p. 23, t. 3, kuuntele ja toista.
- R: p, 16 ja 17, kuuntele ja tee W: tehtävä 4 sivu 23.
- W: p. 25, tehtävä 9
- W: p. 28, tehtävä 14
Läksy: tehtävä 13 ja 14 loppuun

Keskiviikko/torstai, jakotunnit
- Kirjoita vihkoon preesens-muistiinpanot
- W: p. 26 ja 27, tehtävät 11, 12
- tehtävä s. 29, tehtävä 17
Loput viikon urakasta kotona, tarkasta listasta, että olet tehnyt kaikki tehtävät!

Welcome!

My name is Sari and I'm your new teacher.

Tervetuloa takaisin opiskelemaan englantia! Täältä sivuilta löytyy enkun materiaalia ja tehtäviä, joskus myös tehtävänpalautuksia ja testejä. Kasaan tänne myös hyödyllisiä linkkejä ja tarvittaessa myös kotiläksyjä ja tärkeitä aikatauluja.

Stay tuned and have fun learning English!

Viikko 36 ohjelma

Maanantai 2.9. (koko ryhmä)
- have/has-verbi W: p. 16 ja vihkomuistiinpanot
- be-verbi p. 17 ja vihkomuistiinpanot
Läksy: kertaa ja opettele ammattisanat tekstikirja s. 9 + työkirja s. 17, tehtävä 13

Keskiviikko 4.9. (koko ryhmä)
- sanastokuulustelu, ammattisanat
- loput verbitehtävät, s. 18: 15 ja 16
- Eye on Culture W: p. 20, tekstikirja s. 12 - 13

Keskiviikko/torstai (jakotunnit)
- kappale 1 kertausmoniste
- kellonaikojen kertaus

Viikko 35 ohjelma

Maanantai  

  • Läksyn tarkastus ja kuvasanaston kertaustehtäviä + teksti 1 kuuntelu ja tehtävä 4 
  • Läksy: tehtävä 7 ja tekstin 1 “Happy families” lukeminen ja ensimmäisen sivun suomentaminen  

Keskiviikko (yhteinen) 

  • Läksyn tarkastus + kuuntelutehtävä 5
  • Happy families –tekstin kuuntelu ja lukeminen parin kanssa + tehtävä 4
  • Läksy: piirrä oma sukupuusi 
  • Lukuläksy (teksti + sanat) 

Keskiviikko/torstai (jakotunnit) 

  • Tekstin omin sanoin kertominen englanniksi, palauta tehtävä!
  • Have-verbi + tehtävä 10 

Nopeille viikkoekstra: s. 20 ja/tai 21 

Kalenteri

Uuden tapahtuman luominen

Sulje

Olet luomassa tapahtumaa menneisyyteen.

Täytä vaaditut kentät.

Varoitus

Menetät kaikki syöttämäsi tiedot, jos suljet ikkunan

Viikko 27

1 July 2024 Thursday
2 July 2024 Thursday
3 July 2024 Thursday
4 July 2024 Thursday
5 July 2024 Thursday
6 July 2024 Thursday
7 July 2024 Thursday

Viikko 28

8 July 2024 Thursday
9 July 2024 Thursday
10 July 2024 Thursday
11 July 2024 Thursday
12 July 2024 Thursday
13 July 2024 Thursday
14 July 2024 Thursday

Viikko 29

15 July 2024 Thursday
16 July 2024 Thursday
17 July 2024 Thursday
18 July 2024 Thursday
19 July 2024 Thursday
20 July 2024 Thursday
21 July 2024 Thursday

Viikko 30

22 July 2024 Thursday
23 July 2024 Thursday
24 July 2024 Thursday
25 July 2024 Thursday
26 July 2024 Thursday
27 July 2024 Thursday
28 July 2024 Thursday

Viikko 31

29 July 2024 Thursday
30 July 2024 Thursday
31 July 2024 Thursday
1 August 2024 Thursday
2 August 2024 Thursday
3 August 2024 Thursday
4 August 2024 Thursday
Ilmoittautuminen avoinna
Ilmoittautuminen alkaa myöhemmin
Ilmoittautuminen tehty
Ilmoittautuminen ei ole avoinna

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä