Koulun toimenpiteet

Talous

Rehtori budjetoi opetusryhmittäin resurssit kullekin vastuussa olevalle luokanopettajalle ryhmän oppilasmäärän mukaan. Rehtorin tehtävänä on valvoa ja seurata koulun kokonaisbudjettia taloudellisten tunnuslukujen avulla ja tiedottaa henkilökuntaa käytössä olevista resursseista. Jokainen vastuuopettaja huolehtii opetusryhmänsä oppimateriaalista (ajanmukaisuudesta) ja omassa budjetissa pysymisestä. Koko koulua koskevat, luokkatasot ylittävät hankinnat jaetaan koko koulun budjetista.

Fyysinen oppimisympäristö

Koulun tilojen huolto- ja ylläpitokorjaukset ovat ulkoistetut, mikä vaikeuttaa palvelujen saantia ja toimivuutta.
Muuruveden koululla on suoritettu viimeisimmäksi terveydellisten olosuhteiden tarkistus 12.3.2019.
Koko työyhteisössä on tehty Riskien arviointi työpaikalla -kartoitus toukokuussa 2016. Koulun tiloissa suoritettiin rakenteiden kuntotutkimuksia ja olosuhdemittauksia vuonna 2020.

Koulun tiloja (liikuntasalia) käyttävät myös ympäröivät yhteisöt lasten/aikuisten harrastetoimintaan mm. kansalaisopisto, seurakunta ja 4H. Tilakeskus jakaa salivuorot ja hoitaa laskutuksen. Myös yksityiset henkilöt voivat vuokrata liikuntasalia iltaharrastetoimintaan. Koulun tilojen käyttöön voi lukuvuoden aikana tulla muutoksia koronatilanteesta riippuen.

Tieto- ja viestintätekniikka

Opettajilla on henkilökohtaiset kannettavat tietokoneet.  Jokaisella opettajalla on henkilökohtainen työpuhelin. 5.-6.-luokkalaiset pääsevät mukaan Chromebook 1:1 -pilottihankkeeseen ja saavat käyttöönsä henkilökohtaiset laitteet. Koululla on myös iPadejä ja kannettavia tietokoneita yhteiskäyttöön. Koululla on oma tutor-opettaja tukemassa opettajia TVT-taidoissa ja oppilaille asetettujen TVT-taitotasojen saavuttamisessa.

Koulujen laitteet ovat jatkuvasti toimintakunnossa ja helposti saatavilla. Koko henkilökunta ja oppilaat tietävät, missä laitteita säilytetään. Opettajanhuoneessa on lista, josta opettaja voi varata luokalleen laitteita. Laitteiden kaikki osat (läppärit/iPadit, virtajohdot ja iPadien näppäimistöt) on numeroitu, jotta oppilas voi käyttää samaa laitetta jakson ajan. Opettajan tulee huolehtia laite lataukseen käytön jälkeen.

Tällä erin verkko- ja laiteasennukset ovat hoidetut kuntoon. Kukin vastuuopettaja huolehtii oppilaiden TVT -oppimisesta ikätason mukaisesti. Oppilaiden osaamisen tasoa seurataan säännöllisesti.

Koulun opetushenkilöstön digipedagogista osaamista kehitetään a) omaehtoisella osallistumisella koulutuksiin (rehtori välittää koko henkilöstölle sähköpostitse tietoa tarjolla olevista koulutuksista) b) digimentorin vierailuilla koululla ja luokissa opettajien tukena ja c) koulun oman digitutorin antamalla tuella.

Koulun seinällä ja Peda.netissä on luokkakohtaiset TVT-tavoitteet näkyvillä. Jokainen luokanopettaja käy tunneillaan läpi/opettaa vaadittavat asiat ja tarvittaessa pyytää apua TVT-tutorilta tai muilta opettajilta. Jokainen luokanopettaja huolehtii kaupungin opetussuunnitelman mukaisten TVT-taitotasojen toteutumisesta luokissaan. Tutor auttaa tuntien suunnittelussa ja mahdollisuuksien mukaan on mukana tukemassa oppitunnilla. Atk-vastaava huolehtii siitä, että laitteet ja tekniikka on toimintakunnossa. Oppilaita aktivoidaan ottamalla opetukseen mukaan oppimispelejä ja oppimisohjelmia (SanomaPron Bingel ja Saari yms.) sekä netissä olevia ilmaisohjelmia (Kahoot, Quizlet jne.). Oppilaita kannustetaan rohkeasti TVT–taitojen opetteluun (esim. O365) myös vapaa-ajalla.

Tutoropettajan resurssin käyttösuunnitelma Muuruveden koulussa 2021-2022

Luokanopettajat voivat pyytää tutoropettajalta henkilökohtaista opastusta ja tukea laitteiden ja ohjelmien käyttöön. Oppitunteja voidaan järjestää yhteisopettajuusperiaatteella, jolloin tutoropettaja voi olla mukana luokassa luokanopettajan työparina. Digitaitojen opettelussa käytössä ovat myös digiagentit. Tutoropettaja voi myös pitää henkilökunnalle yhteistä koulutusta oppituntien ulkopuolella.

TVT-tavoitteet:
  • Toimiva oppimisympäristö ja laitteiden toimintavarmuus ja riittävyys
  • Hyvä perusopetus uutta opetusteknologiaa hyödyntäen
  • Henkilökunnan TVT-taitojen jatkuva kehitys
  • Kannustavan, oppimismyönteisen ilmapiirin edistäminen oppilaiden osallisuutta lisäten
  • TVT-suunnitelman toteuttaminen
  • Chromebook 1:1 -pilottihankkeen osaamisen ja kokemusten tuominen myös muille luokka-asteille


 

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä