Kannustuksen teemaviikko 15.5.-21.5.2017

Aamunavaus ma 15.5.2017

100-vuotiaassa Suomessa pidämme kaikki mukana. Kannustetaan toisiamme!

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö avasi
#kannustusryhmä-kampanjan maaliskuussa.
T
avoitteena on toimia kiusaamista vastaan ideoimalla tapoja tukea ja kannustaa syrjittyjä.

Lue presidentin viesti ja katso video, jossa hän kertoo Robinin ja Diandran kanssa, mistä on kyse:

Yksikin kannustus voi kantaa kauas!

Haluan Suomen olevan maa, jossa kaikki pidetään mukana. Haluan, että puutumme ja välitämme, kun jotakuta työnnetään syrjään. Haluan, ettei Suomessa kiusata ketään.

Jokaisella meistä on mahdollisuus vaikuttaa. Jos jotakuta työnnetään syrjään, niin vedämme hänet takaisin mukaan. Jos jotakuta kiusataan, niin otamme hänet osaksi porukkaa ja kannustamme eteenpäin. Yksikin kannustus voi kantaa kauas!

Aion oman kannustusryhmäni, eli Diandran ja Robinin kanssa, viedä näitä ajatuksia eteenpäin. Meidän viestimme on: 100-vuotiaassa Suomessa pidämme kaikki mukana.

Tiedän, että Suomi on jo nyt täynnä esimerkkejä kannustamisen voimasta. Haluamme kuulla ja jakaa ne tarinat! Virka-apupyyntöni koskee kaikkia: Sinua jota on kannustettu, sinua joka olet ollut mukana kannustamassa ja kaikkia jotka kiusaamista näkevät ja haluavat olla auttamassa. Voit myös perustaa oman #kannustusryhmäsi. Tavoite on saattaa hyvät käytännöt mahdollisimman monen tietoon. Sinä voit hyvin, jos kukaan ei voi pahoin – tuetaan ja kannustetaan siis toinen toisiamme.

Tule mukaan. Laitetaan hyvä kiertämään!

Sauli Niinistö
Tasavallan presidentti

Video löytyy tästä linkistä:

https://kannustusryhma.fi/#tule

Kannustuksen teemaviikko 15.5.-21.5.2017 ja Pink Shirt Day ti 16.5.

Miten voit kannustaa ja tukea, jos jotakuta kiusataan tai syrjitään?

Tiedätkö, mikä on Pink Shirt Day?

Katso video siitä, miten kaksi kanadalaista poikaa auttoi kiusattua ja mitä siitä seurasi:
(video on englanninkielinen, mukana tekstitys; sanastoapu: bully = kiusata, kiusaaja)



Kiusaamisen vastaista Pink Shirt -päivää vietetään nykyään ympäri maailmaa ja tällä viikolla myös meidän koulussamme!

Laita tiistaina (tai miksei myös muina päivinä) yllesi jotain pinkkiä: paita, huivi, koru tms. Se voi olla ihan mitä vaan, vaikka pinkki nauha ranteessa. Lainaa kaverilta tai perheenjäseneltä, jos sinulla ei ole.

Se on helppoa, ja se merkitsee, että välität ja haluat toimia kiusaamista vastaan!

Tukioppilaat laskevat, kuinka moni luokasta on laittanut ylleen jotain pinkkiä.

Onko sinun luokkasi koulun reiluin ja kannustavin?








Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä