Arviointi

Arviointi, todistukset ja arvioinnin kriteerit

Opintojen aikaisella arvioinnilla pyritään ohjaamaan ja kannustamaan oppilaan kasvua ja opiskelua sekä hänen työskentelyään. Oppiaineiden arviointi perustuu opetussuunnitelmassa määriteltyihin valtakunnallisiin hyvän osaamisen tavoitteisiin, ks Tämän lisäksi oppilas, oppilaan vanhemmat ja luokanopettaja / - valvoja tapaavat oppimiskeskustelun merkeissä lukuvuoden aikana.

Luokkien 1-5 väliarviointi toteutetaan pelkästään oppimiskeskusteluna. Numeroarviointia käytetään luokilla 6-9 ja luokilla 7-9 oppilaalle annetaan syyslukukauden päätyttyä välitodistus ja kevätlukukauden jälkeen lukuvuositodistus. Peruskoulun päättävät saavat päättötodistuksen. Mikäli oppilas on vaarassa saada hylätyn arvosanan, ollaan yhteydessä huoltajaan. Ns. nelosvaroitukset annetaan syyslukukauden ja kevätlukukauden puolivälissä.

Oppilaan käyttäytymistä arvioidaan yhtenäisillä kriteereillä. Käyttäytymisen arvioinnilla pyritään kuvaamaan oppilaan toimintaa koulussa, suhtautumista oppilastovereihin ja henkilökuntaan.