Opiskeluhuolto
Opiskeluhuolto
Opiskeluhuollon tavoitteena on oppimisen, psyykkisen ja fyysisen terveyden sekä sosiaalisen hyvinvoinnin edistäminen ja niiden edellytyksiä vahvistava toiminta.
Opiskeluhuolto on kaikkien kouluyhteisössä työskentelevien ja opiskeluhuoltopalveluista vastaavien työntekijöiden tehtävä. Opiskeluhuoltoa toteutetaan yhteistyössä oppilaan ja hänen huoltajansa kanssa ottaen huomioon oppilaan ikä ja edellytykset. Tarvittaessa yhteistyötä tehdään myös muiden toimijoiden kanssa.
Opiskeluhuoltoa toteutetaan ensisijaisesti ennaltaehkäisevänä ja koko kouluyhteisöä tukevana yhteisöllisenä opiskeluhuoltona. Tämän lisäksi oppilailla on lakisääteinen oikeus yksilökohtaiseen opiskeluhuoltoon. Monialainen yhteistyö on opiskeluhuollossa keskeistä. Opiskeluhuollon toteuttamista ohjaa lapsen edun ensisijaisuus, luottamuksellisuus ja osallisuus.
Kuopion kaupungin opetussuunnitelma - opiskeluhuolto
Yhteisöllinen opiskeluhuolto
Monialaiseen yhteisölliseen opiskeluhuoltoryhmään kuuluvat koulun rehtori (*tai virka-apulaisrehtori, apulaisjohtaja tai muu koulutuksen järjestäjän nimeämä työntekijä), erityisopettaja, psykologi, kuraattori, terveydenhoitaja, lääkäri, opetushenkilöstön ja huoltajien sekä oppilaiden edustajat (ryhmien kokoonpano voi hieman vaihdelle koulukohtaisesti). Opiskeluhuoltoryhmä voi tarvittaessa konsultoida asiantuntijoita ja kutsua kokoukseen mukaan myös muita asiantuntijoita. Yhteisöllisessä opiskeluhuoltoryhmässä asioita käsitellään yleisellä ja yhteisöllisellä tasolla, eikä ryhmä koskaan käsittele yksittäistä oppilasta tai opiskelijaa koskevaa asiaa. Perusopetuksen koulukohtaisten opiskeluhuoltoryhmien puheenjohtajana toimii rehtori.
Koulukohtaiset opiskeluhuollon työryhmät kokoontuvat säännöllisesti lukuvuoden aikana suunnitellen, kehittäen ja arvioiden yhteisöllistä opiskeluhuoltotyötä. Yhteisöllisen opiskeluhuollon toteutus rakentuu koulukohtaisten tarpeiden mukaan soveltaen opiskeluhuollon vuosikelloa.
Koulun yhteisöllisen opiskeluhuoltotyöryhmän kokoonpano
Oppilaiden edustajat | Oppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja |
Huoltajien edustajat | Vanhempainyhdistyksen edustaja |
Rehtori * | Sanna Serguskin , vs. rehtori |
Opettajien edustajat (ml. erityisopettaja ja opinto-ohjaaja) | Henriikka Iivarinen-Seppänen, apulaisjohtaja |
Kuraattori | Lotta Turunen |
Psykologi | Ei vielä tiedossa. Huoltajia ja oppilaita ohjeistetaan olemaan opiskeluhuollollisissa asioissa yhteydessä kuraattoriin (tai terveydenhoitajaan) ja oppimisen tuen kysymyksissä erityisopettajaan, jotka tarvittaessa kääntyvät konsultoivan psykologin puoleen. |
Terveydenhoitaja | Vuokko Kinnunen |
Koululääkäri | Annukka Autti |
Koulun muut ammattilaiset | Ella Hakkarainen, laaja-alainen erityisopettaja |
Ulkopuoliset yhteistyökumppanit | Anna-Maija Raukola (esiopetus päiväkodin puolella) |
Koulun yhteisöllinen opiskeluhuolto
-
Arvio opiskeluhuollon kokonaistarpeesta ja käytettävissä olevat opiskeluhuoltopalvelut
Kuopion kaupungin kokonaisarvio opiskeluhuollon kokonaistarpeesta ja käytettävissä olevat opiskeluhuoltopalvelut on kuvattuna ja luettavissa Kuopion kaupungin esi- ja perusopetuksen opiskeluhuoltosuunnitelmasta.
Yksilökohtaisessa ja yhteisöllisessä opiskeluhuoltotyössä sekä opiskeluhuollon yhteistyössä tarvittavat resurssit
Terveydenhoitaja Vuokko Kinnunen (puh. 044 7488 688) koululla parillisen viikon perjantaina
Koululääkäri Annukka Autti koululla ennalta ilmoitettuina päivinä n. kolme kertaa /lukuvuodessa.
Koulupsykologi, konsultoiva
Koulukuraattori Lotta Turunen (puh. 044 7401 362)
Laaja-alainen erityisopettaja Ella Hakkarainen (puh. 044 7488 330) koululla ma ja ti (klo 8.30-13.30)
Vanhempainyhdistyksen edustaja
Oppilaskunnanhallituksen puheenjohtaja
Huoltajia ja oppilaita ohjeistetaan olemaan opiskeluhuollollisissa asioissa yhteydessä kuraattoriin tai terveydenhoitajaan ja oppimisen tuen kysymyksissä laaja-alaiseen erityisopettajaan, joka tarvittaessa kääntyy konsultoivan psykologin puoleen.
Koulun oppilasmäärä
Käärmelahden koulussa on 80 oppilasta.
Koulun 1.-6.luokissa on tehostettuja oppilaita 10 % ja erityistä tukea tarvitsevia oppilaita on 2,5 %.
Toimintaympäristön erityispiirteet
Käärmelahden koulussa on neljä opetusryhmää (1.lk, 2.lk, 3.-4.lk:n yhdysluokka ja 5.-6.lk:n yhdysluokka).
Koulua käydään kahdessa erillisessä rakennuksessa. Luokkien opetustilat toimivat uudessa koulurakennuksessa (2016), ja IP-toiminta/tekninen työ toimivat vanhassa ja suojellussa rakennuksessa (1902).
-
Kouluyhteisön toimenpiteet yhteisöllisen opiskeluhuollon edistämiseksi
Käärmelahden koulussa opiskeluhuollolla pyritään edistämään välittämisen, huolenpidon ja
myönteisen vuorovaikutuksen toimintakulttuuria. Opiskeluhuoltotyöhön osallistuu koko koulun henkilökunta turvallisina aikuisina. Ennaltaehkäisevää opiskeluhuoltoa tehdään kouluyhteisössä huomioimalla oppilaiden yksilöllisyyttä, eriyttämällä opetusta sekä tekemällä yhteistyötä opettajien kesken.
Yhteisöllistä opiskeluhuoltotyötä tehdään yhteistyössä koulun henkilökunnan, oppilaskunnan, vanhempainyhdistyksen, huoltajien ja sidosryhmätoimijoiden kesken.
Käärmelahden koulun yhteisöllisen opiskeluhuollon suunnitelmalliseksi toteuttamiseksi koululle on tehty opiskeluhuollon vuosikello. Yhteisöllinen opiskeluhuoltoryhmä kokoontuu kolme kertaa vuodessa.
-
Toimenpiteet tarvittavien tukitoimien järjestämiseksi (yksilökohtainen opiskeluhuolto)
Koulun tunne- ja turvataitovastaavat sekä luokanopettajat seuraavat oppilaiden hyvinvointia (psyykkinen, fyysinen ja sosiaalinen).
ArkiORH järjestetään opiskeluhuollon vuosikellon suunnitelman mukaisesti.
Koulukuraaattori auttaa tarvittaessa oppilaita tunnesäätelyn ja sosiaalisten taitojen harjoittelussa.
Luokanopettajan/ELA:n järjestämää tukiopetusta tarjotaan oppilaille oppimisen tukemiseen.
Laaja-alainen erityisopettaja tukee oppimista osittaisen erityisopetuksen puitteissa (maaanantaisin ja tiistaisin).
Yksilökohtaista opiskeluhuoltoa järjestävät kouluterveydenhoitaja, koulukuraattori, lääkäri (tarvittaessa) ja koulupsykologi (kolsultoiva).
Yksilökohtaisia opiskeluhuollon palavereita pidetään tilannekohtaisesti ja niihin kutsutaan tarvittaessa kouluterveydenhoitaja, koulukuraattori, lääkäri ja koulupsykologi (konsultoivana).
-
Yhteistyön järjestäminen oppilaiden ja heidän perheidensä sekä koulussa työskentelevien ja muiden oppilaiden hyvinvointia tukevien tahojen kanssa
Koulussa toimiva Käärmelahden koulun vanhempainyhdistys valitsee vuosittain keskuudestaan yhteisölliseen opiskeluhuoltoryhmään osallistujan. Vanhempainyhdistys mahdollistaa varojen keruullaan koulun oppilaille mm. välituntivälineistöä, retkiä, ksylitolipastilleja, stipendejä. Vanhempainyhdistys järjestää yhdessä kuudesluokkalaisten kanssa useita kouludiskoja lukuvuoden aikana. Yhdistys on myös mukana tarvittaessa koulun tapahtumien mahdollistamisessa.
Opiskeluhuoltotyöstä tiedotetaan sekä edustajien että koulun Pedanet -sivujen kautta, Wilman kautta, vanhempainillassa sekä opetushenkilöstön kautta.
Kallaveden seurakunta järjestää oppilaille aamunavauksia sekä välituntitoimintaa että kirkkovuoden tapahtumiin liittyviä kirkkotilaisuuksia (ev.lut sekä ort.).
Suomen harrastamisen malli järjestää oppilaiden toiveiden mukaista kerhotoimintaa.
Koulun Liikkuva koulu -vastuuopettaja järjestää oppilaille liikuntavälitunteja (ke-pe.)
Savonia ammattikorkeakoulun opiskelijat järjestävät oppitunteja hyvinvointiteemoilla.
MLL järjestää Digitutkijat -somekoulutusta
Liikuntaseurat pitävät esittelytunteja erilaisista liikuntaharrastuksista.
Metsästysseurat/Martat/Kyläyhdistys järjestävät koulun kanssa yhteistyötä tilannekohtaisesti.
-
Suunnitelmat oppilaiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä sekä kriisisuunnitelma kuvattuna ja luettavissa Kuopion kaupungin esi- ja perusopetuksen opiskeluhuoltosuunnitelmassa.
Yksilökohtainen opiskeluhuolto
Yksilökohtaisen opiskeluhuollon tavoitteena on seurata ja edistää lapsen/oppilaan kokonaisvaltaista kehitystä, terveyttä, hyvinvointia ja oppimista. Tärkeä on varhaisen tuen turvaaminen ja ongelmien ehkäisy. Oppilaiden yksilölliset edellytykset, voimavarat ja tarpeet otetaan huomioon sekä opiskeluhuollon tuen rakentamisessa että koulun arjessa.
Yksilökohtainen opiskeluhuolto perustuu oppilaan suostumukseen. Yksittäisen oppilaan tueksi voidaan koota myös yksilökohtainen opiskeluhuoltoryhmä ja ryhmän kokoonpano perustuu oppilaan tai tarvittaessa huoltajan suostumukseen. Oppilaan ja/tai huoltajan yksilöidyllä kirjallisella suostumuksella asian käsittelyyn voi osallistua tarvittavia opiskeluhuollon yhteistyötahoja tai oppilaan läheisiä. Ryhmän jäsenillä on lisäksi oikeus pyytää neuvoa oppilaan asiassa tarpeellisiksi katsomiltaan asiantuntijoilta.
Yksilökohtainen opiskeluhuolto (peda.net)