Pöytäkirja 8.2.2016

HILTULANLAHDEN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYS RY:N KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

Aika Maanantai 8.2.2016 kello 18.00 alkaen

Paikka Hiltulanlahden koulu, päärakennus, Merjan luokka

Läsnä Minna Kujanpää puheenjohtaja

Hanna-Maria Antikainen sihteeri

Kirsi Kokkonen

Sari Hiltunen

Sari Nikula

Antti Junnila poistui klo 18.56

Satu Salminkoski

Matti Laitinen poistui klo 19.38

Poissa Annukka Yletyinen

  1. Kokouksen avaus

Puheenjohtaja avasi kokouksen klo: 18.01.

  1. Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Kokous todettiin laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

  1. 3. Toimihenkilöiden valinta

Puheenjohtajana toimi Minna Kujanpää ja sihteerinä Hanna-Maria Antikainen. Pöytäkirjan tarkastajina toimivat Kirsi Kokkonen ja Sari Hiltunen. Pöytäkirjan tarkastajat toimivat myös ääntenlaskijoina tarvittaessa.


  1. Esityslistan hyväksyminen

Esityslista hyväksyttiin kokouksen työjärjestykseksi.

  1. Edellisen kokouksen pöytäkirja

- On kiertänyt sähköpostilla johtokunnan jäsenten kesken. Käytiin pöytäkirja nopeasti läpi ja siihen ei muutoksia tehty. Kiersi allekirjoitettavana.

  1. Koulun kuulumiset

- Merja kertoi, että koulun kaappeja tyhjennetty kunnan sisäilmatyöryhmän jäsenen kehotuksesta à uudet kaapit saapuneet koululle

- Sisäilma-asioissa työryhmän kokous koululla helmikuussa

- uimaopetusta 3.luokkalaisilla

- mediaopetusta tulossa koululle helmikuun aikana

- koululla uusi koulupsykologi

- Merja esitteli oppilaskunnan hallituksen kokouksessa kerättyä listaa, missä oppilaat olivat saaneet esittää toiveita koululle hankittavista asioista; toiveissa pulkkia, liukureita, lapioita ja mm. mäkihyppääjäukkeleita. Samassa listassa kouluviihtyvyyteen liittyviä asioita; pallonpotkimisseinä, lumipallonheittoseinä pihalle, säkkituoleja, jalis - /jääkiekkopöytäpelejä ja mm. lasketteluretki Kasurilaan

- Rusettiluisteluun mehutarjoilu ja kun parit löytyvät, olisi mahdollisesti pieni palkinto

- Ice Marathon-tapahtumaan koulu aikoo osallistua 24.2. jos vain sään puolesta on mahdollista/turvallista

- Suunnitteilla koulujenvälinen (Vehmasmäki-Hiltulanlahti) talviurheilupäivä Riemurinteellä à toiveissa bussikyyti vanhempainyhdistykseltäà Bussikyyti luvattu ko. tapahtumaan.

- Kirjailija Tatu Kokko olisi mahdollista saada vierailemaan koululle; luento, kirjoittamistyöpajat, kirjapaketti ja pakettiin kuuluisi n. 20 kirjaa. Vierailijan paketin hinta 240€. Vy puoltaa kirjailijan vierailua ja koulu sopii ajankohdan.

  1. Luokkaretket

- 5.-6.luokkalaiset ovat toivoneet/suunnitelleet luokkaretkikohteeksi huvipuistoa. Vy budjetoinut

1375€ 5.-6.luokkalaisten retkeen, 2763,80€ luokkalaiset itse jo keränneet. Opettaja laskenut, että retken hinta yhteensä n. 3400€

-3.-4.-luokkalaiset suunnitelleet retkeä Vaajakoskelle Pandan suklaatehtaalle ja muuten Vaajakosken alueelle. Vy budjetoinut 916€, luokkalaiset itse keränneet 365,96€. Retken hinta yhteensä n. 2700€.

- 1.-2.-luokkalaisten retki vielä suunnitteilla. Vy budjetoinut 458€ 1.-2.-luokkalaisten retkeen.

  1. Some-infot ja vanhempainillat koululla

- 16. ja 17.päivä oppilaiden infotunnit

- 16.2. vanhempainilta kaikille vanhemmille some-asioista. Asiasta tiedotettu wilman kautta.

  1. Kevättapahtuma

- Tullaan pitämään keväällä 2016, 7.5.2016. Satu Salminkoski varmistaa, että päivä käy Vanulaan.

- Alustavia suunnitelmia käyty läpi

  1. Vaatteet koulun logoilla

- Kokkosen Kirsi tiedustelee, millaisia tuotteita mahdollisuus saada.

  1. Jynkänlahden koulun yhteistyö: luento lapset/nuoret ja liikunta & ruokavalio

- Tanja Kaipainen Jynkänlahden Vy:n puheenjohtaja ottanut yhteyttä ja tarjonnut mahdollisuutta osallistua yhteistyöajatuksella ko. luennolle à kaikille johtokunnan jäsenille asia käy, eli osallistumme infoamalla oman koulumme vanhempia.


  1. Taloudellinen tilanne

- Tilillä 8.2.2016 n.10 263,09€, tästä summasta 3.-4.-luokkalaisten rahoja 365,96€, 5.-6.-luokkalaisten 2763,80€ ja oppilaskunnan 329,65€.

- Vy lähtee kustantamaan retken Kasurilaan. Hanna-Maria Antikainen kysyy Kasurilasta, minkä hintaisia ovat suksivuokra- ja lippupaketit.

- Uimahalliretki Lippumäkeen 5.-6.-luokkalaisille. Satu Salminkoski selvittää kustannuksia.

  1. Muut asiat

- keskusteltiin koulubussin sopivuudesta tänne maaseudulle; teiden kunto on huono ja reitit haasteelliset. Merja vie viestiä Harri-rehtorille. Vanhemmilla huoli esim. Koirakaarteen tien kunnosta.

  1. Seuraava kokous

- 14.3.2016 klo 18 Hiltulanlahden koululla, Merjan luokka

  1. Kokouksen päättäminen

- Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 20.06

Minna Kujanpää Hanna-Maria Antikainen

puheenjohtaja sihteeri

Kirsi Kokkonen Sari Hiltunen

pöytäkirjan tarkastaja pöytäkirjan tarkastaja

Kommentit

Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin