Vihreä Lippu -koulu
Vihreä Lippu on koulujen kestävän kehityksen ohjelma ja ympäristösertifikaatti. Aurinkorinteen koulu on osallistunut Vihreä Lippu -hankkeeseen vuodesta 2004 asti, joten kestävän kehityksen käytännöt toimivat luonnollisena osana koulun arkea. Oppilaista ja opettajista koostuva raati toimii aktiivisesti ja arjen toimivista käytänteistä pidetään kiinni säännöllisellä tiedottamisella sekä käytänteiden toimivuutta seuraamalla. Koulu pyrkii kehittämään toimintaansa entisestään erilaisten hankkeiden kautta. Tänä lukuvuonna Vihreä lippu -raati on jo esimerkiksi järjestänyt ruokahävikin seurantaviikon, jonka pohjalta kouluun on asetettu pysyvästi ruokahävikin seurantamittari. Lisäksi raatilaiset istuttivat koulun alueelle kukkia viihtyvyyden lisäämiseksi ja järjestivät piirustuskilpailun, jonka pohjalta kouluun saatiin Vihreälle Lipulle erilaiset hahmot edustamaan ympäristöarvoja.
Vihreä Lippu -hanketta toteutetaan keskittymällä eri lukuvuodet erilaisiin teemoihin.