1 Johtaminen

Koulun johtamisen periaatteet

Koulun johdon keskeisenä tehtävänä on edistää opetuksen arvopohjan ja koulun perustehtävän toteutumista. Johtamisessa on tärkeää tunnistaa kouluyhteisön vahvuudet ja kehittämishaasteet, vahvistaa itsearviointia sekä kehittää pedagogista johtamista. Koulun rehtorin velvollisuutena on kehittää myös itseään johtajana.

Johtamisessa tulee noudattaa hyvän hallinnon mukaisia toimintatapoja. Koulun johtaminen on vuorovaikutteista ja osallistavaa. Kouluissa on johto- tai suunnitteluryhmät (-tiimit), joiden tehtävänä on rehtorin tukena suunnitella ja kehittää toimintaa. Tiimien kokoonpanosta ja tehtävistä päättää koulun rehtori. Johtamista arvioidaan säännöllisesti.

Kouluissa käydään vuosittain kehityskeskustelut tai niitä vastaavat prosessit kaupungin linjausten mukaisesti. Johtamista kehitetään ja tuetaan pitkäjänteisellä johtamisosaamiskoulutuksella.

Koulun lukuvuosisuunnitelmassa kuvataan, miten johtaminen on organisoitu (joryt, kehittämistiimit, henkilöstön työnjako, vastuut). Koulutyön suunnittelussa ja toteuttamisessa keskeistä on opettajien, ohjaajien ja muun henkilökunnan yhteistyö.

Ys-ajan käytöstä sovitaan ja sen toteutumista seurataan. Ys-ajan käyttö sekä suunnittelu- ja kokouskäytännöt kirjataan lukuvuosisuunnitelmaan.

Sisäisen ja ulkoisen viestinnän suunnitelma päivitetään ja henkilöstö perehdytetään siihen.

Lisätietoja:
opetusjohtaja Leena Auvinen 044 718 4003
perusopetuspäällikkö Taina Vainio 044 718 4018
perusopetuspäällikkö Mika Kuitunen 044 718 5151

Koulun johtamisen toimenpiteet

Koulun johtamisesta vastaa rehtori ja apulaisrehtori. Rehtori vastaa kaupungin johtosäännön mukaisista tehtävistä. Apulaisrehtori vastaa Alavan yksikön jokapäiväisestä toiminnasta, toimii rehtorin sijaisena, osallistuu kehittämisryhmään, suunnittelee ja valmistelee koulun toimintaa ja kehittämistä yhdessä rehtorin kanssa sekä muut rehtorin kanssa sovitut tehtävät. Lisäksi jokaisessa Alavan koulun yksikössä toimii yksiköstä vastaava opettaja.

Rehtori

  • johtaa, ohjaa ja valvoo koulun opetus- ja kasvatustyötä.
  • vastaa koulun hallinnollisista tehtävistä
  • seuraa koulun taloutta
  • tekee lukuvuoden työsuunnitelman
  • myöntää pidemmät vapaat oppilaille
  • yhteydenpito koulun ulkopuolelle
  • vastaa yhdessä apulaisrehtorin kanssa avo-oppilaiden ottamisesta

Apulaisrehtori

  • yksi yksikönvastaavista
  • toimii rehtorin sijaisena
  • vastaa yhdessä rehtorin kanssa avo-oppilaiden ottamisesta

Yksikönvastaavan tehtävänkuva

  • vastaa yhteistyöstä osastojen ja/tai poliklinikoiden kanssa
  • oppilaiden sijoittelusta luokkatasoille
  • vastaa yksikön budjetista ja sen seurannasta
  • vastaa yksikön turvallisuustoimenpiteistä ja turvallisuuskansiosta
  • vastaa uuden työntekijän perehdyttämisestä
  • yksikön henkilökuntakokousten vetäminen
  • yksikön opettajakokousten vetäminen

Koulussa toimii suunnittelu- ja kehittämisryhmä, jossa on jokaisen yksikön vastaavat opettajat, konsultoivien edustus sekä koulunkäynnin ohjaajien edustus.
Kehittämisryhmän tehtävät ovat
•koulun kehittämisprosessin suunnittelu ja johtaminen
•tiedonkulun varmistaminen ja kehittäminen ja erityisesti tiedottaminen omassa yksikössä
•henkilöstökokousten valmistelu yhdessä rehtorin kanssa
•tuoda oman yksikkönsä ehdotukset ryhmän käsittelyyn

Koulun kehittämisryhmä kokoontuu kuukausittain, yleensä joka kuukauden ensimmäinen keskiviikko kello 13. Kehittämisryhmän asialistat lähetetään sähköpostilla jäsenille ennen kokousta. Kokouksien pöytäkirjat löytyvät O365:stä.

Suunnittelu ja kehittämisryhmän jäsenet lukuvuonna 2018 – 2019 ovat:
Timo Väisänen, apulaisrehtori, yksikön vastaava, Alavan yksikkö
Marko Kulhomäki, yksikön vastaava, Julkulan yksikkö
Jaana Jerkku, yksikön vastaava, Niuvan yksikkö
Ritva Matilainen,yksikön vastaava, Puijon yksikkö
Kristiina Hyvärinen, konsultoiva erityisopettaja
Sari Vauhkonen, koulunkäynnin ohjaaja

Jukka Rissanen, rehtori

Lisäksi koulussa on seuraavia vastuualueita:
Timo Väisänen: atk-vastaava
Hanna Halonen: kulttuurivastaava
Jukka Rissanen: OAJ-yhteyshenkilö
Kristiina Hyvärinen ja Riitta Hiltunen: konsultoivat erityisopettajat
Jaana Jerkku: työhyvinvointivastaava
Henna Sairanen: turvallisuusvastaava
Sairaalaopetuksen valtakunnallisen kehittämistyön ja aluetyön vastaavana toimii Jukka Rissanen

Kokoukset
•Koulun yhteinen opettajien kokous järjestetään kaksi kertaa lukukaudessa ja tarvittaessa. Pöytäkirjat löytyvät O365:stä.
•Koulunkäynnin ohjaajakokous järjestetään kaksi kertaa lukukaudessa ja tarvittaessa. Pöytäkirjat löytyvät koulun O365:stä
•Lisäksi järjestetään yksikön sisäisiä palavereja viikoittain
•Lukuvuoden suunnittelupäivä järjestetään ennen lukuvuoden alkamista, CAF arviointi helmikuussa ja arviointipalaveri keväällä

Koulun ys -aikaa käytetään osastojen kanssa käytäviin palavereihin, henkilökunnan kokouksiin, oppilaspalavereihin, hoitoneuvotteluihin, omahoitajaneuvotteluihin, opetuksen yhteissuunnitteluun ja kodin- ja koulun yhteistyöhön.

Veso - ja kiky -tilaisuudet
Opetushenkilöstöllä on lukuvuoden 2018 - 19 aikana 18 tuntia Veso -tilaisuuksia ja 12 tuntia kiky -tilaisuuksia.
Alavan koulun suunnitelma Veso- ja kiky- tilaisuuksien toteuttamiseksi: 
Aloitusvesot  9.-10.8.2018 12 tuntia
½ kiky Caf -arviointi tammikuussa 
½ kiky lukuvuosisuunnitelman arviointi toukokuussa
1 Kiky -lauantai (sairaalaopetuspäivät, aluepäivät tai vapaavalintainen)
1 Veso -lauantai (sairaalaopetuspäivät. aluepäivät tai vapaavalintainen)
Konsultoivien erityisluokanopettajien ½ Kiky -päivä muodostuu ensitietopäivien työajan ulkopuolisesta suunnittelusta ja osallistumisesta ja ½ Kiky -päivä muodostuu Hyvä alku -messuista.
Konsultoivien 1 Veso -päivä muodostuu Educa -messuista.

Tärkein sisäisen viestinnän väline on yhteiset kokoukset, koulun kotisivut ja O365 jonne muistiot ja muu tarpeellinen tieto kootaan. Huoltajien kanssa viestintään käytetään Wilmaa, puhelinta tai sähköpostia kuopiolaisten oppilaiden osalta ja sähköpostia / puhelinta ulkopaikkakuntalaisten osalta.
Jokainen opettaja huolehtii oman luokkansa oppilaiden osalta yhteydenpidosta huoltajien, osastojen ja poliklinikan kanssa.
Yksikön yhteisestä tiedottamisesta vastaa rehtori / vararehtori / opettaja riippuen yksiköstä.
Iltapäivätoiminnan yhteydenpidosta vastaavat ohjaajat.