Tulkinnan taidoista
Taitava ohjaaja varmistaa, että empaattinen viitekehys pysyy yllä koko tapaamisen ajan ja kuuntelun ja ymmärryksen taidot ovat jatkuvassa käytössä samalla kuin hän taitavasti hyödyntää tulkinnan taitojaan.
Välittömyys tarkoittaa asiakkaan huomion kiinnittämistä siihen, mitä ohjaamistilanteessa tapahtuu tässä ja nyt, jotta näkökulma tarkentuu tai asiakas oivaltaa jotain uutta toimintatavoissaan. Välittömyyttä voi käyttää käsitellessä monia sellaisia asioita, jotka voivat vaikuttaa ohjaussuhteeseen. Tällaisia voivat olla esimerkiksi rajojen vetämiseen tai erilaisuuteen liittyvät näkökulmat, joilla on vaikutusta ohjaussuhteeseen:


Yksi ohjaustyön keskeisimmistä asioista on osuvan informaation oikea-aikainen tarjoaminen. Todellinen taidokkuus on siinä, että tietää milloin ja miten tarjoaa tietoa asiakkaalle. Olennaista on tiedostaa, milloin asiakas on liian kuormittunut ottamaan vastaan lisää informaatiota. Esimerkiksi asiakas, joka saapuu etsimään ohjausta hyvin ylivirittyneessä tilassa, saattaa kaivata enemmän rajaamista, jotta hän voi edes ymmärtää mistä ohjaamistilanteessa on kyse. Tällaisessa tilanteessa on tärkeää, että ohjaustyötä tekevä tunnistaa hidastamisen tarpeen ja pystyy tahdittamaan ohjauksen sen mukaisesti.

Ylivirittyneisyys saattaa ilmetä asiakkaan kärsimättömyytenä. Tällainen asiakas saattaa kiihdyttää puhumalla nopeasti ja toivomalla, että kaikki etenee pikavauhtia. Väärä vireystila saattaa ilmetä myös hidastuneena käytöksenä niin, että asiakas vaikuttaa haluttomalta ja välinpitämättömältä. Kummassakin tapauksessa ohjaajan täytyy tulla asiakasta vastaan sinne, missä hän on. On hyvä keskittyä ohjaustilanteen perusehtoihin ja tahdittaa työskentely niin, että virittyneisyystila hälvenee, jos vain mahdollista. Kun kohtaat asiakkaan kunnioituksella ja hyvillä taidoilla, hänellä on mahdollisuus voimavaraistaa itsensä uudelleen niin, että pystyy ottamaan vastaan oleellisen tiedon ennen ohjaustilanteen päättymistä.
Kun asiakas on vastaanottavainen informaatiolle, huomioi seuraavat seikat:
Hiljaiset hetket ohjaustyössä voivat olla kannattelevia, hoivaavia ja vahvistavia kaiken normaalielämän puheen keskellä. Hiljaisuuden aukot keskusteluissa eivät yleensä kuulu normaaliin vuorovaikutukseen, jolloin ohjaustilanteessa niissä voi tapahtua jotain erilaista. Hiljaisuus on voimakas väline, jota tulee käyttää ja kehittää ajatuksella.
On kuitenkin huomioitava, että jos asiakas kokee reaktion puutteen uhkaavaksi, ohjaustyö ei etene. Hermostunut reaktio vaatii rauhoittelevan vastauksen.
Haastaminen
Haastaessa ohjaaja osoittaa asiakkaalle hänen esiin tuomiaan ristiriitaisuuksia.
| Esimerkki: Asiakas on aloittanut uudet opinnot jonkin aikaa sitten ja kertoo, kuinka hänen miehensä on tukenut häntä opintojen suorittamisessa, mutta kertoo tämän matalalla, sävyttömällä äänellä. Ohjaaja: "Kerrot kuinka tukevasti miehesi on suhtautunut, mutta kun kuuntelen äänesi sävyä, kuulostaa siltä kuin et tarkoittaisi sitä. Mietin, miten koet hänen tukensa?" |
Välittömyys
Välittömyys tarkoittaa asiakkaan huomion kiinnittämistä siihen, mitä ohjaamistilanteessa tapahtuu tässä ja nyt, jotta näkökulma tarkentuu tai asiakas oivaltaa jotain uutta toimintatavoissaan. Välittömyyttä voi käyttää käsitellessä monia sellaisia asioita, jotka voivat vaikuttaa ohjaussuhteeseen. Tällaisia voivat olla esimerkiksi rajojen vetämiseen tai erilaisuuteen liittyvät näkökulmat, joilla on vaikutusta ohjaussuhteeseen:
| Esimerkki: Ohjaaja: "Minun on vaikea keskittyä sanomaasi, koska tajusin juuri, että tunnen henkilön, josta puhut… mahdoitkohan huomata reaktioni niin, että se on vaikuttanut kykyysi puhua avoimesti?" Ohjaaja: "Olen tietoinen siitä, että olet tummaihoinen nainen ja minä olen vaaleaihoinen mies. Mietin, kuinka vapaasti koet voivasi puhua minulle työssäsi kohtaamastasi rasistisesta syrjinnästä. Voimmeko keskustella tästä?" |
Välittömyyden hyödyntämisen ohjeita ohjaustyötä tekevälle
- Ole suora, selkeä ja rehellinen omista sisäisitä reaktioistasi
- Ole hienotunteinen, ole tietoinen vaikeista asioista ja valitse sanasi huolella
- Ole hyvin tietoinen ajoituksesta ja mahdollisista seuraamuksista
- Tarkista kenen vuoksi toimit: ”Miksi sanon tämän? Auttaako se asiakastani?”
- Ole valmis ottamaan riski ja kohtaamaan mikä hyvänsä esiin nouseva reaktio
Itsestä kertominen
Itsestä kertominen tarkoittaa tilanteita, joissa ohjaaja käyttää omaa elämänkokemustaan, henkilökohtaista työtään tai perhetilanteitaan esimerkkinä. Tämän avulla voit osoittaa asiakkaalle ymmärrystä ja välittää tunteen siitä, että ymmärrät tilanteen omakohtaisesti.

| Esimerkki: Ohjaaja: ”Muistan hyvin kuinka hermostunut olin itse, kun menin ensimmäiseen työhaastatteluuni.” (Keinoa on hyvä käyttää varoen, ettei asiakkaan kokemusmaailma katoa ohjauksen keskiöstä tai ettei ohjaaja vaikuta markkinoivan omia arvojaan.) |
Informaation tehokas jakaminen
Yksi ohjaustyön keskeisimmistä asioista on osuvan informaation oikea-aikainen tarjoaminen. Todellinen taidokkuus on siinä, että tietää milloin ja miten tarjoaa tietoa asiakkaalle. Olennaista on tiedostaa, milloin asiakas on liian kuormittunut ottamaan vastaan lisää informaatiota. Esimerkiksi asiakas, joka saapuu etsimään ohjausta hyvin ylivirittyneessä tilassa, saattaa kaivata enemmän rajaamista, jotta hän voi edes ymmärtää mistä ohjaamistilanteessa on kyse. Tällaisessa tilanteessa on tärkeää, että ohjaustyötä tekevä tunnistaa hidastamisen tarpeen ja pystyy tahdittamaan ohjauksen sen mukaisesti.
Ylivirittyneisyys saattaa ilmetä asiakkaan kärsimättömyytenä. Tällainen asiakas saattaa kiihdyttää puhumalla nopeasti ja toivomalla, että kaikki etenee pikavauhtia. Väärä vireystila saattaa ilmetä myös hidastuneena käytöksenä niin, että asiakas vaikuttaa haluttomalta ja välinpitämättömältä. Kummassakin tapauksessa ohjaajan täytyy tulla asiakasta vastaan sinne, missä hän on. On hyvä keskittyä ohjaustilanteen perusehtoihin ja tahdittaa työskentely niin, että virittyneisyystila hälvenee, jos vain mahdollista. Kun kohtaat asiakkaan kunnioituksella ja hyvillä taidoilla, hänellä on mahdollisuus voimavaraistaa itsensä uudelleen niin, että pystyy ottamaan vastaan oleellisen tiedon ennen ohjaustilanteen päättymistä.
Kun asiakas on vastaanottavainen informaatiolle, huomioi seuraavat seikat:
- Ole tarkka ja täsmällinen tarjotessasi informaatiota
- Selvitä, mitä asiakas tietää jo ennestään
- Tarkista säännöllisesti, että asiakas kuulee informaation oikein ja on vielä kykenevä ottamaan sitä vastaan
- Suosittele tapoja, joilla asiakas voi saada lisäinformaatiota aiheesta
Hiljaisuuden hyödyntäminen ohjaustyössä
Amerikkalainen psykologi Carl Rogers, jota pidetään kannattelevan hiljaisuuden mestarina, sanoi että ohjaajan ollessa epävarma siitä, mitä tehdä seuraavaksi, on paras vain kuunnella. Sekä ohjaajilla että asiakkailla on merkityksiä, joita he liittävät hiljaisuuteen ja suhtautuvat siihen eri tavoin riippuen heidän elämänsä osa-alueista ja ohjauskokemuksesta.Hiljaiset hetket ohjaustyössä voivat olla kannattelevia, hoivaavia ja vahvistavia kaiken normaalielämän puheen keskellä. Hiljaisuuden aukot keskusteluissa eivät yleensä kuulu normaaliin vuorovaikutukseen, jolloin ohjaustilanteessa niissä voi tapahtua jotain erilaista. Hiljaisuus on voimakas väline, jota tulee käyttää ja kehittää ajatuksella.
On kuitenkin huomioitava, että jos asiakas kokee reaktion puutteen uhkaavaksi, ohjaustyö ei etene. Hermostunut reaktio vaatii rauhoittelevan vastauksen.