Ohjaussuhteeseen vaikuttavat negatiiviset tekijät
Ohjaajan tehtävä on mahdollistaa ohjaustilanteen perusehdot, eli varaukseton positiivinen arvostus, empatia ja aitous ilman tuomitsevaa asennetta. Kun nämä elementit ovat kohdallaan, yhteinen ohjaustyöskentely voi soljua helpostikin eteenpäin. Itsereflektoivan ohjaajan tehtävänä on myös tulla koko ajan tietoiseksi mahdollisista ohjaussuhteen ristiriidoista ja puuttua niihin ennen kuin ne vaikuttavat asiakkaaseen. Kokenut ohjaaja miettii säännöllisesti omaa rooliaan ohjaussuhteessa ja siihen liittyvien valtasuhteiden vaikutusta.
Tässä osiossa käydään läpi joitain yleisiä teemoja, jotka voivat vaikuttaa ohjaussuhteeseen: projisointi eli sijoittaminen tai samastuminen, tunteiden siirto (transferenssi) ja vastatransferenssi. Osiossa käsitellään lyhyesti myös häpeän teemaa ohjaustilanteessa, sillä jos häpeää ei tunnisteta, se saattaa vaikuttaa vahingollisesti ohjaussuhteeseen ja yhteiseen työskentelyyn.
Projektio
Projisointi on yhdenlainen defenssi- eli puolustusmekanismi. Tiivistettynä projektio eli samastuminen tai sijoittaminen tapahtuu, kun tiedostamattamme sijoitamme omia ominaisuuksiamme toisten ominaisuuksiksi. Ilmiö toimii myös toisinpäin, jolloin puhutaan introjektiosta, eli sijoitamme toisten ominaisuuksia itseemme. Projisoinnissa itsestä toiseen siirretyt ominaisuudet saattavat olla epämiellyttäviä tai hävettäviä ominaisuuksiamme. Ilmiö on jossain määrin sama, kuin heijastaisi kuvan seinälle projektorilla.Saatamme esimerkiksi kutsua muita kärsimättömiksi, mutta olemme kykenemättömiä tunnistamaan kärsimättömyyden itsessämme. Jos tulemme tietoiseksi omista projektioistamme, meillä on mahdollisuus vaikuttaa tuohon ominaisuuteen itsessämme. Tämä on erityisen tärkeää ohjaustyötä tekevälle, jotta hän on tietoinen siitä, mitä saattaa mahdollisesti projisoida asiakkaisiin.
- Neuroottinen projisointi Tämä viittaa siihen, miten me koemme muiden toimivan tavalla, joka on meistä tiedostamattomasti paheksuttava tapa itsessämme (esim. ohjaustyötä tekevä kieltää itsessään osan, jonka kokee laiskuudeksi ja tätä myötä tuomitsee asiakkaansa laiskaksi).
- Vastaavuuden projisointi Tämä on olettamus, että muut ajattelevat ja tuntevat samoin kuin me. Näin näemme esimerkiksi ystävämme enemmän kaltaisinamme kuin he todellisuudessa ovat. Samaistumme yhdenmukaisiksi tärkeiden tai ihailemiemme ihmisten kanssa.
- Imarteleva projisointi Tämän olettamuksen mukaan muut ovat yhtä taitavia kuin itse (esim. ohjaaja, jolle esseen kirjoittaminen on helppoa, saattaa olettaa, että muutkin kykenevät helposti ja taitavasti kirjoittamaan esseen).
Esimerkki arkipäiväisestä projektiosta:
- Henkilö ei pidä eräästä tuntemastaan ihmisestä. Koska kuitenkin hänen arvojensa tasolla ”kaikista kuuluisi pitää”, hän projisoi tähän tuntemaansa ihmiseen oman vastenmielisyytensä ja ajattelee, että tämä ihminen ei pidä hänestä. Tämä mahdollistaa toisen välttelyn ja omien tunteiden ja vastenmielisyyden välttelyn.
- Uskoton henkilö epäilee kumppaninsa olevan uskoton.
Transferenssi eli tunteiden siirto
Transferenssia eli tunteiden siirtoa tapahtuu koko ajan jokapäiväisessä kanssakäymisessä. Tämä tapahtuu, kun jonkun toiminta muistuttaa meitä jostakusta toisesta tai laukaisee aiempia kokemuksiamme. Sekä asiakkailla että ohjaajilla ilmenee transferenssia yhtä lailla. Tosin ohjaajien kohdalla puhuttaessa kyse voi olla myös vastatransferenssista.
Esimerkki transferenssista:
- Asiakas ihailee sinua ja kertoo, kuinka paljon muistutat hänen parasta ystäväänsä
- Asiakas kohdistaa vihaisuutensa sinuun ohjaustilanteessa puhuessaan epäreilusta esimiehestään.
Vastatransferenssi
Vastatransferenssi on tietyn tyyppinen reaktio, jolla ohjaaja reagoi asiakkaan transferenssiin. Useinkaan ohjaustyötä tekevä ei huomaa tätä. Vastatransferenssin ilmiö on hyvä osoitus siitä, että ohjaajatkin ovat ihmisiä, joilla on tunteet huolimatta siitä, kuinka ammattilaisia he ovat. Tapaamisen aikana asiakas saattaa avautua ja vuodattaa isojakin asioita aiheuttaen vahvoja tunnereaktioita myös ohjaajassa. Tätä edesauttaa vielä se, jos asiakas muistuttaa sinua jostakusta, jonka tunnet tai olet tuntenut. Ohjaustyötä tekevän on tiedostettava vastatransferenssi koko ajan, jotta ohjaussuhteen peruselementit eivät vaarantuisi ja vääristäisi turvallista ja luottamuksellista ohjaussuhdetta.
Mahdollisia vastatransferenssin ilmenemistapoja:
- Pidempien ohjaussessioiden pitäminen, kuin asiakkaalle on tarpeellista
- Ei haasta asiakasta, koska pelkää tämän hyväksynnän menettämistä
- Ristiriitojen välttely suuttumuksen pelossa
- Tiedostamattaan käyttää asiakkaan riippuvuutta hyväkseen tunteakseen olonsa voimakkaaksi
- Ohjaussession hyödyntäminen tunteakseen emotionaalista läheisyyttä
- Tarpeettomien neuvojen antaminen tunteakseen itsensä auktoriteettihahmoksi
- Asiakkaan etenemisen yliarviointi tunteakseen itsensä osaavaksi
Vastatransferenssi voi ottaa monia muotoja, joista jotkin ovat ongelmallisempia kuin toiset. Asiakkaan olemukseen ihastunut ohjaustyötä tekevä henkilö saattaa vältellä asiakkaan haastamista, koska haluaa tulla asiakkaan pitämäksi ja ihailemaksi. Ohjaaja, jolla on esimerkiksi taloudellista stressiä tai on juuri riidellyt kumppaninsa kanssa, saattaa puolestaan huomaamattaan antaa noiden tunteiden tulla esiin ohjaustilanteessa. On tärkeää, että ohjaaja ymmärtää transferenssin ja vastatransferenssin vaikutukset ja kykenee toimimaan tunteiden suhteen niin, ettei ohjaussuhde vaarannu.