Milton Bennett teki huomioita siitä, kuinka ihmisten kyky olla kulttuurienvälisessä vuorovaikutuksessa kehittyy. Näiden havaintojen pohjalta hän laati alla olevan viitekehyksen. Viitekehys jäsentää ihmisten kokemuksia hienotunteisuudesta eli sensitiivisyydestä kulttuurieroja kohtaan ja sitä, kuinka sensitiivisyys lisääntyi erilaisuuden kokemisen jatkumossa.


Mallissa on kuusi vaihetta. Ensimmäiset kolme vaihetta, kieltäminen, suojautuminen ja vähätteleminen ovat etnosentrisiä vaiheita, mikä tarkoittaa sitä, että ihminen olettaa, että hänen edustamansa kulttuurin maailmankuva on keskeinen kaikelle todellisuudelle. Jälkimmäiset kolme vaihetta, hyväksyminen, sopeutuminen ja yhdentyminen ovat etnorelativistisia vaiheita. Näissä vaiheissa tunnistetaan, että oma kulttuuri ei ole todellisuudelle sen keskeisempi kuin jokin toinen kulttuuri. Oma kulttuuri on tasa-arvoinen muiden kulttuurien kanssa.

1. Kieltäminen

Tässä mallin vaiheessa ohjaaja ei ole tietoinen kulttuurierojen olemassaolosta. Hän tietää, kuinka omassa kulttuurissa toimitaan olettaen, että muista kulttuureista tulevat ihmiset toimivat samalla tavoin.

• "Elä ja anna toistenkin elää, niin minä sanon."
• "Kun olen ulkomailla, haluan vain kuljeskella ja tietää, miten ravintolassa tilataan."

Tässä ensimmäisessä vaiheessa ohjaajan tulee tunnistaa, että on itse syntynyt tiettyyn kulttuuriin, joka vaikuttaa omiin arvioihin ja tapaan nähdä asioita. Ohjaajan tulisi tunnistaa, että myös toiset ihmiset ovat syntyneet tiettyyn kulttuuriin ja että näiden kulttuuristen kokemusten välillä on eroja.

2. Suojautuminen

Tässä vaiheessa ohjaaja tunnistaa kulttuurieroja nähden “toisen” lähinnä kielteisenä ilmiönä. Erilaisuuden ilmaisut tuntuvat uhkaavilta ja aiheuttavat jopa pelkoa. Tätä vaihetta luonnehtii dualistinen ajattelu “meistä” ja “muista”, mistä seuraa kielteisiä stereotypioita. Yleensä tästä seuraa myös alentuva suhteutuminen “muita” kulttuureita kohtaan ja kuvitelma oman kulttuurin ylivertaisuudesta, jolloin myös oman kulttuurin piirteitä ihannoidaan liioitellusti. Tässä vaiheessa esiintyy myös täysin käänteistä suojausmekanismia, jolloin toinen kulttuuri nähdään ylivertaisena ja väheksytään omaa kulttuuria.

• "Kun näkee muita kulttuureja, ymmärtää, miten paljon parempi oma kulttuuri on."
• "Me voisimme opettaa näille ihmisille niin paljon."
• (Ulkomaalaisille ja maahanmuuttajille:) “Maassa maan tavalla.”

Tässä vaiheessa oleva ohjaaja voisi kehittyä näkemällä yhteisiä, universaaleja asioita, jotka yhdistävät ihmisiä ja ihmisten kokemuksia kaikkialla. Tärkein askel tässä vaiheessa on lisätä erilaisuuden sietokykyä ja opetella käsittelemään erilaisuudesta aiheutuvaa epävarmuutta. On tärkeää olla tietoinen toisten kulttuurien aiheuttamasta ahdistuksesta ja kehittää sietokykyä ja hyväksyntää itselle vieraiden arvojen, asenteiden ja käyttäytymisen suhteen.

3. Vähätteleminen

Mallin kolmannessa vaiheessa ohjaaja saattaa ajatella, että olemme kaikki samanlaisia, koska olemme ihmisiä – kulttuurierot ovat merkityksettömiä. Tässä vaiheessa ihmiset korostavat kaikkien ihmisten samanlaisuutta ja että ihmisillä on pohjimmiltaan samat perusarvot, tunteet, toiveet ja tarpeet. Usein kolmannessa vaiheessa olevat ihmiset ajattelevat olevansa hyvin pitkällä kulttuurienvälisen osaamisen suhteen, vaikka tosiasiassa työtä on vielä tehtävänä.

• "Saattaa olla erilaisia tapoja, mutta kun tutustut ihmisiin, huomaat, että olemme kaikki samanlaisia."
• "Kulttuurista riippumatta ihmisiä motivoivat samat asiat."

Tässä vaiheessa on tarpeen kehittää itsetuntemusta ja tietoisuutta erilaisista kulttuureista. Ohjaajalle voisi olla hyödyllistä tutkiskella omaa suhdettaan kulttuuriin, etnisyyteen ja stereotypioihin. Ohjaajan on hyvä reflektoida tiedostamattomien ennakkoasenteiden ja vääristymien mahdollista vaikutusta ohjaustyöhön. Tässä vaiheessa kehitettävät kulttuurienvälisyystaidot ovat avarakatseisuus, kyky nähdä toiset asianmukaisesti ja kyky pitää kiinni ei-arvottavasta asenteesta havaituista eroavaisuuksista huolimatta.

4. Hyväksyminen

Neljäs vaihe on siirtymävaihe etnosentrismin ja etnorelativismin välillä. Tässä vaiheessa ihmiset tunnistavat ja arvostavat käyttäytymisen ja arvomaailmojen kulttuurisia eroja. Lisäksi tässä vaiheessa ymmärretään, että erilaisten elämänmuotojen määritteleminen ”hyviksi” ja ”huonoiksi” liittyy kulttuuriseen yhteyteen ja ympäristöön, kuten arvot ja uskomukset, eikä niitä voida todellisesti arvioida tämän kulttuurin ulkopuolelta. Joskus ihmiset saattavat kuitenkin olla epävarmoja siitä, kuinka havaittuihin kulttuurieroihin tulisi suhtautua.

• "Tiedän, että ihmisillä, joiden kanssa työskentelen, on hyvin erilaisia elämänkokemuksia, mutta opimme jatkuvasti ymmärtämään toisiamme paremmin?"
• "Miten saisin tietää lisää syyrialaisesta kulttuurista, jotta voisin viestiä paremmin?"
• "Mitä enemmän erilaisuutta, sen parempi – enemmän erilaisuutta tarkoittaa enemmän luovia ajatuksia."
• "Joskus tunnen itseni epävarmaksi: tiedän, että eri kulttuureilla on erilaiset arvot ja haluaisin kunnioittaa niitä. Mutta en haluaisi hylätä omia arvojani."

Ohjaaja voi pyrkiä syventämään omaa kulttuurista itsetietoisuuttaan. Hyväksymisen vaiheessa tarvittavia taitoja ovat kulttuurisidonnaisen tiedon hankkiminen sekä ajattelun ja havainnoinnin taitojen joustavuus. Lisäksi tulee kehittää kunnioitusta toisten arvoja ja uskomuksia kohtaan. On myös tarpeen lisätä monitulkintaisuuden sietokykyä.

5. Sopeutuminen

Sopeutumisen vaiheessa ihmisellä on kulttuurien välisten ristiriitojen ja eroavaisuuksien käsittelyyn tarvittavat hyvät taidot ja kokemus. Hän pystyy vaivatta sopeuttamaan käyttäytymistään, vuorovaikutustaan ja kanssakäymisen tapaansa erilaisten ihmisten mukaan riippumatta henkilön arvoista tai uskomuksista. Päästyään tälle tasolle ihminen ei enää näe kulttuureja pysyvinä ja muuttumattomina, vaan vuorovaikutuksen prosesseina. Hänelle on kehittynyt kulttuurista empatiakykyä, joka auttaa noudattamaan sääntöä “Kohtele toisia kuten toivoisit itse tulevasi kohdelluksi.”

• "Pystyn tilanteessa kuin tilanteessa arvioimaan sitä eri kulttuurien näkökulmista."
• "Tervehdin eri kulttuuritaustaisia ihmisiä eri tavoilla. Kyse on kunnioituksesta."
• "Pystyäkseni ratkaisemaan tämän väärinymmärryksen, minun täytyy muuttaa lähestymistapaani ja näkökulmaani."

Tässä vaiheessa ohjaaja voi oppia laajentamaan ja syventämään kykyään vaihtaa katsantokantaansa. Hän voi hyödyntää mahdollisuuksia olla tekemisissä aiemmin tuntemattomien kulttuurien kanssa. Tässä pisteessä ahdistuksen tunteita osataan käsitellä (esimerkiksi omaa kulttuurista hämmennystä tai identiteettiristiriitoja). Kulttuurienvälisyystaidot, joita tulee tässä vaiheessa kehittää, ovat empatiataidot, ongelmanratkaisutaidot ja kulttuurinen joustavuus.

6. Yhdentyminen

Tässä vaiheessa ihminen tuntee kuuluvansa kahteen tai useampaan kulttuuriin; hän osaa käsitellä kulttuuria suhteellisena asiana ja toimia asianmukaisesti kulttuurisen ympäristön mukaan. Tässä vaiheessa ohjaaja on sisäistänyt monikulttuurisia raameja ja viitekehyksiä. Hän mieltää oman kulttuuri-identiteettinsä prosessina, eikä se kiinnity erityisesti mihinkään kulttuuritaustaan. Mallin viimeinen osa sisältää kyvyn fasilitoida eri kulttuurien rakentavia kohtaamisia. On sanottava, että hyvin harva saavuttaa tämän viimeisen kulttuurien välisen sensitiivisyyden tason. Tämän tason saavuttaneet toimivat usein kulttuurien välittäjinä.

• "Pystyn yleensä tilanteessa kuin tilanteessa katsomaan sitä monen eri kulttuurisen näkökulman kautta."
• "Monikulttuurisessa maailmassa jokainen tarvitsee kulttuurienvälistä ajattelutapaa."
• "Olen mukavuusalueellani rakentaessani siltoja tuntemieni kulttuurien välille."

Kehitystehtäviä tässä vaiheessa:

Tämä on kulttuurienvälisen sensitiivisyyden mallin korkein taso, joten oppimistavoitteita ei juuri enää ole. Tällä tasolla olevaa ohjaajaa kannustamme rakentamaan siltoja ja toimimaan välittäjänä eri kulttuuritaustoista tulevien ihmisten ja ryhmien välillä. Kulttuurienvälisyystaidot, joita voi vielä vahvistaa, ovat kulttuurisensitiivinen huumorintaju sekä roolien ja identiteettien joustavuus.