UNELMISTA TOTTA

NBA:n loppuottelu lähestyi ja monet toimittajat olivat valmiina haastattelemaan pelaajia. Viimeisen ottelun pelaisivat tällä kaudella vastakkain Golden State Warriors ja Oklahoma City Thunder. Tuntia ennen peliä pukuhuoneesta asteli esiin yksi NBA:n supertähdistä. Hänen nimensä oli James Walker. Walkerin ympärille kerääntyi heti uteliaita toimittajia, joilla oli todella paljon kysymyksiä. monien kysymyksien jälkeen yksi toimittajista kysyi mielenkiintoisen kysymyksen, mihin hän oli aina halunnut kuulla vastauksen. Toimittaja kysyi: "Voisitko kertoa vähän lapsuudestasi ja siitä, kuinka sinusta tuli NBA:supertähti?"
James Walker vastasi: "No jos todella haluatte tietää niin voinhan minä kertoa nyt, kun tässä kerta vielä aikaakin on."

Asuin pienempänä Kentuckyssa. Silloin olin todella innostunut pallopeleistä ja yksi lempilajeistani oli koripallo.Harrastin sitä kotikaupunkini koripalloseurassa. Minulla oli pihalla koripallokori, johon heittelin joka ilta niin pitkään, että minut jouduttiin hakemaan pois. Olin kiinnostunut lajista jo 5 vuotiaana, ja minun unelmani oli aina ollut se, että minusta tulisi vielä jonain päivänä NBA:n supertähti ja voittaa NBA:n mestaruus Golden State Warriorssissa.

Minun isäni kuoli syöpään, kun olin 10 vuotias ja se oli minulle todella kova paikka. Kävimme isän haudalla usein ja minua harmitti se, että en saanut enempää aikaa isäni kanssa, vaikka olisin halunnut. Isä oli antanut äidilleni koripallon ennen kuolemaansa ja hän oli sanonut, että se kyseinen koripallo pitäisi antaa minulle. Koripallo jonka sain oli aivan uusi. Se oli hienoin koripallo, mitä olin ikinä nähnyt.

Minun äitini tunsi yhden isän vanhoista työkaverista, ja sanoi minulle, että sinun olisi helpompi edetä urallasi eteenpäin, jos muuttaisit hänen luokseen asumaan, koska minulla ei ole tarpeeksi rahaa elättää meitä molempia. Äiti ja minä menimme Linja-auto asemalle ostamaan Bussi lippua jotta pääsisin George Wilkinsonin(isän vanhan työkaverin)luokse. Halasin äitiä ja sanoin hänelle, että kyllä me vielä näemme. Nousin bussiin ja heilutin äidille ja pidin bussin ikkunassa lappua jossa luki: "I LOVE YOU MOM!" Nukahdin koko bussimatkan ajaksi ja heräsin vasta siihen, kun kuski tuli herättämään minut. Tajusin, että olin saapunut Kaliforniaan.

Näin, kuinka Georgen valkoinen ja avokattoinen Lamborgini kaarsi linja-autoaseman eteen ja lähdin kävelemään sitä kohti. Autossa istui ystävällisen näköinen mies, joka vilkutti minulle. Vilkutin takaisin, heitin tavarani takapenkille ja hyppäsin kyytiin. Mies, jota en vielä silloin tuntenut sanoi: "Terve, nimeni on George Wilkinson ja sinä olet luultavasti James. Otan osaa suruusi isäsi kuolemasta. Huomenna voit tutustua minun kotiini vähän enemmän, koska nyt on jo myöhä." Olin todella väsynyt pitkästä bussimatkasta ja kaikesta, mitä sinä päivänä oli tapahtunut.

Aamulla heräsin linnun lauluun ja hyvään ruuan tuoksuun. Nousin sängystä, kävelin alakertaan, ja sitten näin jotain todella upeaa! Alakerrassa minua odotti upea aamiainen ulkoterassilla johon aurinko paistoi juuri sopivasti. Georgen kokki kantoi vielä viimeisiä lisäyksiä aamiaiskattaukseen. "Hyvää huomenta Mr Walker", sanoi kokki ystävällisellä äänellä. Menin pöydän ääreen, rukoilin ruuan siunauksen ja rupesin syömään. Ruoka maistui todella herkulliselta. Se oli paras aamupala, mitä olin syönyt aikoihin.

"Huomenta James", kuulin Georgen virkeän äänen takaani ja käännyin katsomaan. "Huomenta", minä vastasin. "Sinulla on tänään täysin vapaa päivä tutustua taloon tai tehdä mitä haluat", sanoi George. Aamiaisen jälkeen lähdin tutkimaan taloa. Se oli todella upea. Löysin takapihalta uima-altaan ja asvaltoidun koripallokentän puolikkaan. Talossa oli myös hulppea keittiö jossa työskenteli kokki nimeltä Nick Johnson. Hän oli todella hauska ja ystävällinen mies.

Aloin tuntea taloa paremmin ja paremmin. Kun olin käynyt talon kaikissa huoneissa, menin omaan huoneeseeni, otin koripalloni ja menin ulos heittelemään. Näin kuinka George katsoi tyytyväisenä Ikkunasta. Hän tuli kanssani ulos ja kysyi: "Milloin tahdot aloittaa harjoitukset uudessa joukkueessasi?" Vastasin päättäväisesti, "Heti!" Kävin joukkueen harjoituksissa niin usein kun pääsin. Kuulin kuinka valmentajat sanoivat Georgelle: "Hän on liian heikko tähän joukkueeseen. Vaikka James jatkaisi treenausta hän ei kehittyisi tarpeeksi nopeasti."

Myöhään illalla, pakkasin tavarani ja olin lähtemässä pois, koska tunsin itseni turhaksi ja, että unelmani oli mennyt pieleen. Avasin ulko-oven, ja olin juuri astumassa ulos kunnes George sytytti valot, tuli minun luokseni ja kysyi: "Mitä sinä teet? Miksi olet lähtemässä?" Rupesin itkemään ja sanoin: "Unelmani on pilalla. Kuulin kuinka puhuit valmentajan kanssa ja valmentaja sanoi, että olen liian heikko. Joten arvelin, että voisin lähteä pois, koska minulla ei ole enää mitään mihin panostaa."

"Sinä et voi luovuttaa, jos todella tahdot päästä NBA:han niin sitten pitää vain tehdä töitä sen eteen. Minä voin auttaa sinua, koska uskon, että pystyt siihen", rohkaisi George.

Luotin siihen, mitä George sanoi ja palasin huoneeseeni .Sanoin vielä Georgelle: "Aloitan huomenna!"

Kirjoitin joka ilta äidille viestin, jonka lähetin hänelle, koska halusi kuulla miten hänellä menee. Äiti oli onnellinen, kun sai sentään jotenkin minuun yhteyden. Eräänä päivänä äidiltä tuli viesti jossa luki: "Onko siellä kaikki mennyt hyvin? Miten olet jaksellut? Minä tahtoisin tavata sinut aika pian sillä lääkärit ennustivat, että en ole enää neljän viikon päästä elossa. Minulla todettiin aivokasvain, joka on todella paha." Olin järkyttynyt. En haluaisi menettää äitiänikin, koska hän oli minulle hyvin tärkeä ja rakas. Kerroin siitä Georgelle ja hänkin oli huolissaan. Päätimme rukoilla äitini puolesta. Pääsin käymään äidin luona ja kuulin, että kasvain oli ruvennut pienenemään. Kerroin äidille, että olimme rukoilleet hänen puolesta joka ilta. Äiti rupesi itkemään ilosta ja sanoi: "Kiitos poikani!"

Seuraavana päivänä söin kunnon aamupalan, vaihdoin treeni vatteet ylle ja menin ulos. George oli kutsunut Steve Robinsonin paikalle auttamaan minua treenauksessa. Hänestä tuli minun fysiikka valmentaja. Päivän aikana olin treenannut aivan hullun lailla. Huomasin jo seuraavana päivänä muutosta ,mutta tahdoin silti vain enemmän, koska halusin pärjätä joukkueessa. Jatkoin joka päivä treenausta ja minusta tuli kestävämpi ja vahvempi.

Oli kulunut puoli vuotta ja treenaus oli jo sopeutunut arkeeni täydellisesti. Mietin, että milloin olisi oikea hetki palata joukkueeseen. Kysyin samaa myös Georgelta. Hän sanoi: "Sinä olet jo valmis palaamaan. Olen katsonut Joukkueen harjoitus aikatauluja ja huomenna esimerkiksi olisi yhdet harjoitukset, jos tahdot mennä niin voin lähteä viemään sinua sinne."

Seuraavana päivänä sanoin itselleni ääneen: "Tänään on näytön paikka!"

Lähdin harjoituksiin itsevarmana ja hyvällä mielellä. Minulle tehtiin monia pallonkäsittely ja kunto testejä. Pääsin niistä kaikista läpi ja sain joukkueen parhaat tulokset testeistä, joten minut otettiin takaisin joukkueeseen. Pääsin myös joukkueen kapteeniksi, koska kannustin aina muita ja rohkaisin heitä kun heillä meni huonosti. Kun olin 16 vuotias, eräänä päivänä joukkueen harjoituksiin tuli Golden State Warriorsin junioreiden päävalmentajia, jotka etsivät uusia pelaajia joukkueisiinsa. Näin kuinka he tarkkailivat minua ja juttelivat keskenään.

Parin viikon kuluttua sain kutsun Golden State Warriorsilta, jossa minua pyydettiin juniori joukkueeseen pelaamaan tasokkaampia ja kovempia pelejä. Otin kutsun ilomielin vastaan ja menin heti seuraavana päivänä ensimmäisiin harjoituksiin. Tuntui hienolta pelata kunnon joukkueessa. Minut nimitettiin sielläkin kapteeniksi ja minulla oli C pelipaidassani.

Muistan yhden päivän erittäin hyvin. Se päivä oli perjantai, 27 Elokuuta vuonna 1995. Sinä päivänä meillä oli finaali ottelu Toronto Raptorsia vastaan. Peliä oli jäljellä vain viisi sekuntia ja pallo oli minulla. peli oli todella tasaista, mutta olimme häviöllä 114-116. Kuljetin pallon yli puolen kentän, sen jälkeen kuljetin kolmen pisteen heitto kaarelle. Harhautin puollustajani hyppäsin takaisin kolmen pisteen kaarelle, hyppäsin ja heitin. Peliä oli jäljellä yksi sekuntti, kun pallo irtosi kädestäni. Pallo meni koriin mutta hypystä laskeutuminen ei mennyt aivan nappiin.

Tipuin kantapää edellä maahan ja jalkani tärähti todella pahasti. Kuulin kovan pamauksen ja tunsin kipua jalassani. Minulta katkesi akiles-jänne ja sääri luu meni sioiltaan. Voitimme mestaruuden, mutta jouduin olemaan todella pitkän aikaa sairas lomalla. 11kk jälkeen palasin takaisin joukkueen harjoituksiin. se oli todella pitkä väli aika ilman harjoituksia, mutta onneksi minulla oli fysiikka valmentaja jonka kanssa pystyin harjoittelemaan käsilihaksia. Toisen jalan palautumisessa normaaliin arkeen meni aikaa. tuntui, että jalka olisi kuin spagetti tikku, joka on keitetty pari minuuttia sitten.

23 vuotiaana minua kysyttiin NBA:han pelaamaan. Olin innoissani asiasta ja ilmoitin siitä äidilleni. Hän laittoi viestiä takaisin ja sanoi olevansa ylpeä minusta. Äidin kasvain oli hävinnyt kokonaan hänen päästään ja hän oli täysin terve. Pääsin Golden State Warriorssin riveihin, enkä ole vaihtanut joukkuetta vielä kertaakaan koska unelmani on ollut, että saisin pelata Golden State Warriorssissa.

Olen pelannut NBA:ssa 5vuotta, mutta en ole voittanut vielä yhtäkään mestaruutta eli nyt olisi senkin aika. Toimittaja kiitti haastattelusta ja päästi minut lämmittelemään.

Peli oli todella tiukka ja olimme johdolla, kunnes vastustaja tasoitti pelin ja meni ohikin. Pelin pistetilanne oli 127-129. peliä oli jäljellä kolme sekuntia ja minulla oli pallo. Ehdin muistelemaan vuoden 1995 tapausta, mutta nyt ei kävisi samalla tavalla kuin silloin. Kuljetin puolen kentän yli, sitten kolmen pisteen kaaren yli. Harhautin puollustajani, peruutin kolmen pisteen kaaren ulkopuolelle, hyppäsin ja heitin. Peliä oli jäljellä vain yksi sekunti kun pallo irtosi kädestäni. katsoin kuinka pallo lensi korille päin. Kuulin kuinka summeri soi ja näin kuinka pallo meni koriin.

Laskeuduin maahan ja kuulin räjähdyksen. Hetken ehdin jo pelätä, että se kuului minun jalastani, mutta tällä kertaa se oli yleisö joka räjähti voitonriemuisena huutoon. Nousin ylös ja lähdin juoksemaan kenttää ympäri, koska olin niin onnellinen. Joukkueelleni jaettiin kulta mitalit kaulaan ja kohta koittaisi hetki mitä olin koko urani aikana toivonut. Saisin nostaa Pokaalin kohti kattoa ja juhlia sydämeni kyllyydestä. Näin kuinka kultaista paperi silppua tippui katosta voiton merkiksi ja näky oli sanoin kuvaamaton. Pääsin nostamaan pokaalia, joka tuntui todella upealta. Ajattelin, "unelmistani oli tullut vihdoinkin totta!"

LOPPU!