siirin projekti työ

Tekijä: Siiri Ahola

Pirates of the caribbean

Pirates of the caribbean kertoo merirosvo Jack Sparrowin seikkailuista. Elokuva sarjassa on neljä elokuvaa joista ensimmäinen julkaistiin vuonna 2003. Ensimmäisissä kolmessa elokuvassa päätähtinä ovat Johnny Depp(Jack Sparrow),Orlando Bloom(Will Turner) ja Keira Knightley(Elizabeth Swann).

Elokuva sarjan ensimmäinen osa on Pirates of the caribbean: Mustan helmen kirous, kertoo siitä kun Jackin entinen perämies Hector Barbossa kaappasi mustan helmen itselleen ja ryösti kirotun kullan joten hän ja hänen miehistö kärsii kirouksesta. heidän pitää palauttaa joka ikinen kulta riipus ja maksaa siitä verivelka jotta kirous lähtisi joten he kaappaavat Elizabethin jolla on viimeinen riipus ja vievät hänet kuolleiden saarelle, mutta Will vapauttaa Jackin vankilasta ja he lähtevät pelastamaan Elizabethia…

Elokuva sarjan toinen osa on Pirates of the caribbean: Kuolleen miehen kirstu, kertoo Jackin yrityksestä paeta Davy Jonesia joka haluaa kostaa Jackille. Jack yrittää löytää Davy Jonesin kirstun jonne Davy sydän suruissaan laittoi sydämmensä. Se kellä olisi kirstu pystyisi määräilemään Davya , mutta sekä avain että kirstu ovat piilossa. Will ja Elizabeth ovat menossa naimisiin mutta häät keskeytyvät sillä heidät pidätetään merirosvon kanssa tekemisissä olemisesta. Jack uskottelee Wilille ja Elizabethille että jos he hankkivat hänelle avaimen ja arkun he pääsisivät toistensaluo, mutta Davy ei halua antaa arkkua ja siksi Jack joutuu Davy Jonesin loukkuun. Miehistö on illallisella kun Tia Dalma herättää Hector Barbossan kuolleista.

Elokuva sarjan kolmas osa Pirates of the caribbean: Maailman laidalla, Kertoo Jackin pelastamisesta Davy Jonesin loukusta. Barbossa lähtee miehistönsä knssa Sao Fengin merirosvo satamaan sillä he tarvitsevat laivan ja lisä miehistöä. He saavat pelastettua Jackin loukusta ja kertovat että merirosvojen kokouksen pitää kokoontua ja siihen tarvitaan kaikki kapteenit, mutta Jack ei halua mennä koska yli puolet kapteeneista kantaa kaunaa hänelle. Elizabeth valitaan merirosvo kuninkaaksi ja hän pääsi merirosvo kapteeniksi Sao Fangin tilalle.Tia Dalma paljastuu olevansa meren henki ja Davy Jonesin elämän rakkaus kahlittuna ihmisen kehoon. merirosvo kokous vapauttaa Tia Dalman eli Kalypson ja syntyy sota merirosvot vastaan amiraalin joukot ja Davy Jones. Amiraalin joukot ovat saaneet Davy jonesin kirstun itselleen ja päätäänyt Davy Jonesista. Merirosvot voittavat sodan ja Wilistä tulee uusi kapteeni Davy Jonesin Tilalle.

Elokuva sarjan neljäs osa Pirates of tha caribbean: Vierailla vesillä, kertoo Espanian, Englannin ja merirosvojen riidasta kuka pääse ensimmäisenä nuoruuden lähteelle. Jackin entinen rakastettu Angelia Teach huijaa hänet kapteeni mustaparran laivalle töihin jotta he pääsisivät ensimmäisenä lähteelle. Hector Barbossa on kääntynyt kaidalle polulle menetettyään mustan helmen ja toisen jalkansa kuninkaan lipun alla hän on turvemmassa. Mustaparran laivan miehistö joutuu saalistamaan merenneidon ja pääsee ensimmäisenä lähteelle. Espanja tulee paikalle ja tuhoaa paikan viime hetkellä Jack saa vettä ja Angela haluaa pelastaa isänsä miekan iskun jäljiltä mutta pikarit sekoituvat ja mustaparta kuolee

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.