Vieraan kielen A2-oppimäärän opetuksen sisällöt, arviointi ja hyvän osaamisen kriteerit vuosiluokalla 8

Opetuksen tavoitteet

Sisällöt

Arvioinnin kohteet

Hyvä osaaminen

Kasvu moninaiseen kulttuurisuuteen ja kielitietoisuuteen (vrt. myös esim. toimintakulttuuri)

Ohjata oppilasta hahmottamaan kielen asemaan liittyviä ilmiöitä.

(T1)
(L1,L2)

Oppilailla on mahdollisuus autenttiseen kielenkäyttöön esimerkiksi vierailuiden yhteydessä.

Kielialueen yleisimpien ominaispiirteiden ja kulttuurin tuntemus, aktiivinen osallistuminen.

Oppilas osallistuu ja käyttää kieltä rohkeasti ja on oma-aloitteinen ja tiedonhaluinen. Oppilas tuntee joitakin kielen ja kulttuurin ominaispiirteitä.

Rohkaista oppilasta löytämään kohdekielisen maailmaan liittyviä ilmiöitä.

(T2)
(L1,L2)

Tutustutaan kohdekielisiin ympäristöihin, esimerkiksi median, internetin ja muiden kanavien kautta.

Kielialueen yleisimpien ominaispiirteiden ja kulttuurin tuntemus.

Oppilas tutustuu aktiivisesti kohdekielisiin ilmiöihin ja ympäristöihin. Oppilas tietää joitakin kohdekielisen maailman ilmiöitä.

Kuten edellä, ja lisäksi ohjataan oppilasta tekemään johtopäätöksiä kielen säännöistä. Tutustuttaa oppilas joihinkin kielitiedon käsitteisiin.

(T3)
(L1,L4)

Tutustutaan kielitiedon käsitteisiin pikkuhiljaa syventäen. Vertaillaan eri kieliä ja tutustutaan kielen sääntöihin.

Sanaston ja rakenteiden tuntemus, kulttuurin tuntemus

Oppilas tuntee perussanastoa ja joitakin kielitiedon käsitteitä ja kulttuurin ilmiöitä.

Opetuksen tavoitteet

Sisällöt

Arvioinnin kohteet

Hyvä osaaminen

Kielenopiskelutaidot (vrt. myös esim. oppimiskäsitys ja arviointi)

Ohjataan oppilasta asettamaan tavoitteita ja ottamaan vastuuta opinnoistaan, sekä ottamaan toiset huomioon ja harjoittelemaan vuorovaikutustilanteita.

(T4)
(L1,L3)

Kielenopiskelutaitojen monipuolinen harjoittelu, esimerkiksi kokonaisuuksien hahmottaminen, sanastojen käyttö, ryhmittely, tiedon hakeminen.

Tehdään pari- ja ryhmätöitä (suullisia ja kirjallisia), joiden avulla harjoitellaan yhteistyötaitoja.

Vastuunottaminen omasta opiskelusta, yhteistyötaidot, opiskelutaidot

Oppilas ottaa vastuuta omasta opiskelustaan, huomioi toiset ja osaa toimia yhdessä muiden kanssa.

Kannustetaan oppilasta huomaamaan kielitaidon merkitys ja näkemään mahdollisuuksia käyttää kieltä koulun ulkopuolella.

(T5)
(L1)

Kielenopiskelutaitojen ja kohdekielen käytön monipuolisempi harjoittelu. Laajennetaan tietämystä kohdekielestä.

Omat oppimistaidot, itsearviointi

Oppilas on oma-aloitteinen ja kiinnostunut käyttämään kieltä mahdollisimman monipuolisesti. Oppilas osaa jonkin verran arvioida oppimistaan.

Opetuksen tavoitteet

Opetuksen sisällöt

Arvioinnin kohteet

Hyvä osaaminen

Kehittyvä kielitaito, taito toimia vuorovaikutuksessa

Ohjataan oppilasta selviytymään erilaisista vuorovaikutustilanteista ja tuottamaan kieltä oma-aloitteisesti.

(T6)
(L4)

Oppilas harjoittelee erilaisia vuorovaikutustilanteita.

Selviäminen erilaisissa viestintätilanteissa yhä useammin oma-aloitteisesti

Oppilas selviää yhä useammista viestintätilanteista ja harjoittelee oma-aloitteisuutta.

Rohkaistaan oppilasta osallistumaan vuorovaikutukseen aktiivisemmin ja syventämään tietämystään viestinnän keinoista.

(T7)
(L4)

Oppilas harjoittelee yhä monipuolisempia vuorovaikutustilanteita.

Selviäminen erilaisissa viestintätilanteissa yhä useammin oma-aloitteisesti

Oppilas selviää yhä useammista viestintätilanteista ja harjoittelee oma-aloitteisuutta.

Autetaan oppilasta syventämään tietämystään kohteliaista kielenkäyttötilanteista.

(T8)
(L2)

Oppilas täydentää osaamistaan mielipideilmauksien käytössä.

Oma-aloitteisuus viestintätilanteissa

Oppilas on enenevässä määrin oma-aloitteinen mielipiteen ilmaisussaan.

Opetuksen tavoitteet

Opetuksen sisällöt

Arvioinnin kohteet

Hyvä osaaminen

Kehittyvä kielitaito, taito tulkita tekstejä

Kannustetaan oppilasta harjoittelemaan helppojen tekstien ymmärtämistä ja hakemaan oma-aloitteisesti tietoa tutuista aiheista. Oppilas harjoittelee päättelykykyään helppojen aiheiden avulla.

(T9)
(L4)

Oppilas ymmärtää monipuolisempia tekstejä myös itselleen vieraista aiheista.

Tekstien tuottaminen ja ymmärtäminen myös itselleen vieraista aiheista

Oppilas ymmärtää monipuolisempia tekstejä myös itselleen vieraista aiheista.

Opetuksen tavoitteet

Sisällöt

Arvioinnin kohteet

Hyvä osaaminen

Kehittyvä kielitaito, taito tuottaa tekstejä

Ohjataan oppilasta puhumaan ja kirjoittamaan jo laajemmista aiheista. Hän tuntee joitakin kielen keskeisiä rakenteita ja ääntämisen perussääntöjä.

(T10)
(L5)

Oppilas harjoittelee puheen tuottamista ja kirjoitusta jo laajemmista aiheista. Hän totuttelee kielen rakenteisiin ja harjoittelee ääntämisen perussääntöjä.

Kertominen ja kirjoittaminen tutuista aiheista, ääntämisen perussääntöjen soveltaminen

Oppilas pystyy kertomaan ja kirjoittamaan jo useammista tutuista aiheista helppoja ilmaisuja käyttäen. Oppilas osaa jo jossain määrin soveltaa ääntämisen perussääntöjä.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä