Englanti, A-oppimäärä vuosiluokilla 7-9

Koulun omat suunnitelmat

Oppiaineen tehtävä

Oppilaita rohkaistaan käyttämään englantia monipuolisessa vuorovaikutuksessa ja tiedonhankinnassa. Opetuksen tavoitteena on tukea oppilasta vuosiluokilla 2—6 saavutettujen taitojen syventämisessä, kehittää oppilaan kielellistä päättelykykyä ja samalla edistää hänen kielenopiskelutaitojaan. Kulttuurisen moninaisuuden ymmärtämistä syvennetään pohtimalla erilaisia kieliyhteisöihin liittyviä arvosidonnaisia ilmiöitä. Myös tunteiden käsittelylle annetaan tilaa, ja tarpeen mukaan vaikeita asioita voidaan käsitellä myös koulun opetuskielellä.

Useat oppilaat käyttävät englantia kasvavassa määrin vapaa-aikanaan. Tämä oppilaiden informaalin oppimisen kautta hankkima taito otetaan huomioon opetuksen suunnittelussa ja sisältöjä valittaessa.

Englannin opetusta voidaan integroida eri oppiaineiden ja monialaisten oppimiskokonaisuuksien opetukseen ja päinvastoin. Oppilaita rohkaistaan tiedonhakuun englannin kielellä eri oppiaineissa.


Tavoitteet, sisäällöt ja arviointi


7. lk

OPETUKSEN TAVOITTEET

SISÄLTÖALUEET

ARVIOINNIN KOHTEET OPPIAINEESSA

Arvosanan 8 osaaminen

Kasvu kulttuuriseen moninaisuuteen ja kielitietoisuuteen

Harjoittaa oppilaiden taitoa tunnistaa joitakin englannin kielen asemaan ja variantteihin liittyviä pääilmiöitä ja arvoja.

Kehittää alkavaa kulttuurienvälistä toimintakykyä.
(L1, L2)

Hankitaan tietoa joistakin englannin kielen perusvarianteista (esim. amerikanenglanti).

Tutustutaan englannin kielen asemaan maailmassa.

Otetaan selkoa jonkun tai joidenkin englanninkielisten maiden kulttuureista ja elämänmuodoista.

Englannin kielen asemaan ja levinneisyyteen liittyvien peruskysymysten ymmärtäminen.

Englannin kielen variantteihin ja kulttuureihin tutustuminen.

Oppilas osaa kuvata pääpiirteittäin, missä englantia puhutaan. Oppilas osaa pohtia joitakin kielen ja kulttuurin välisiä peruskysymyksiä (esim. englannin asemaa maailmassa sekä joitakin englannin kielen variantteja).

Kannustaa oppilaita löytämään kiinnostavia englanninkielisiä sisältöjä ja toimintaympäristöjä.
(L1, L2, L5)

Hankitaan tietoa erilaisista asioista ja eri lähteistä englannin kielellä, Toimitaan englannin kielellä.

Erilaisten tietojen ja taitojen kehittäminen englannin kieltä hyödyntämällä.

Oppilas osaa tehdä jonkin verran havaintoja mahdollisuuksista toimia, etsiä tietoa ja oppia englanninkielisissä toimintaympäristöissä ja on kiinnostunut näistä mahdollisuuksista.

Ohjaa oppilaita havaitsemaan englannin kielen säännönmukaisuuk-sia sekä vertailemaan, miten sama asia ilmaistaan äidinkielellä.

Ohjaa ymmärtämään ja käyttämään kielitiedon käsitteitä oppimisen tukena.
(L1, L4)

Harjoitellaan sellaisia kielitiedon käsitteitä ja perusrakenteita, jotka auttavat englannin kielen opiskelussa sekä kielten välisessä vertailussa.

Harjoitellaan keskeisiä kielen rakenteita (esim. peruslauseen ja kysymyksen muodostus, aikamuodot).

Kielellinen päättely, kielitieto.

Oppilas osaa tehdä havaintoja englannin keskeisistä säännönmukaisuuksis-ta ja soveltaa kielitietoaan jonkin verran. Oppilas osaa verrata, miten sama asia ilmaistaan äidinkielellä. Oppilas hallitsee englannin keskeisimpiä kielitiedon käsitteitä ja rakenteita.

Kielenopiskelutaidot

Harjoittaa monipuolisia opiskelutaitoja

Kehittää oppilaiden itsearviointi- ja tavoitteen-asettelutaitoja sekä myönteistä vuorovaikutusta.
(L1, L2, L3)

Vahvistetaan edelleen kieltenopiskelutaitoja. Harjoitellaan mm. monipuolisia työskentelytapoja sekä itsearviointi- ja palautetaitoja.

Kielenopiskelun valmiuksien kehittyminen.

Tavoitteiden asettaminen, itsearviointi ja yhteistyö

Oppilas osaa kohtalaisesti asettaa omia kielenopiskelutavoitteita ja käyttää erilaisia opiskelumenetelmiä sekä arvioida opiskelutapojaan. Oppilas osaa toimia vuorovaikutustilanteissa myönteisesti.

Kehittää oppilaiden taitoa soveltaa ja käyttää kielitaitoaan itsenäisesti ja luovasti sekä harjoittaa elinikäisen opiskelun valmiuksia.
(L1, L3, L4)

Harjoitellaan tiedon hakemista ja tiedon luotettavuuden arviointia.

Tiedonhankintataidot, lähdekriittisyys.

Oppilas huomaa, missä hän voi käyttää englannin taitoaan myös koulun ulkopuolella

Kehittyvä kielitaito, taito toimia vuorovaikutuksessa. Taitotaso A2.2

Rohkaisee oppilaita osallistumaan keskusteluihin monenlaisista oppilaiden ikätasolle ja elämänkokemukseen sopivista aiheista, joissa käsitellään myös mielipiteitä (T6).

Harjoittaa oppilaiden aloitteellisuutta viestinnässä (T7) ja kehittää viestinnän kulttuuristen piirteiden tunnistamista (T8).

(L2, L6, L7)

Havainnoidaan ja harjoitellaan runsaasti erilaisia vuorovaikutustilanteita. Kiinnitetään huomiota taitoon toimia vuorovaikutuksessa.

Sisältöjä yhdessä valittaessa näkökulmana on nuoren toiminta englannin kielellä eri yhteisöissä, ajankohtaisuus ja oppilaiden kiinnostuksen kohteet.

Vuorovaikutus erilaisissa tilanteissa (mm. keskustelutaidot, mielipiteen ilmaiseminen).

Viestintästrategiat (mm. aloitteellisuus, tarkentamisen pyytäminen ja muut kompensaatiostrategiat)

Kulttuuritietoisuuden kehittyminen, viestinnän kulttuurisen sopivuuden kehittyminen.

Oppilas selviää kohtalaisesti monenlaisista jokapäiväisistä viestintätilanteista ja pystyy enenevässä määrin olemaan aloitteellinen viestintätilanteissa.

Oppilas osaa käyttää kieltä yksinkertaisella tavalla kaikkein keskeisimpiin tarkoituksiin kuten mielipiteiden ja asenteiden asianmukaiseen ilmaisemiseen ja pystyy keskustelemaan melko kohteliaasti. Oppilas osallistuu enenevässä määrin viestintään käyttäen tarvittaessa vakiosanontoja pyytäessään tarkennusta avainsanoista. Oppilas joutuu pyytämään toistoa tai selvennystä silloin tällöin. Oppilas käyttää esim. yleisempää käsitettä, kun ei tiedä täsmällistä ilmaisua (esim. talo/mökki).

Kehittyvä kielitaito, taito tulkita tekstejä. Taitotaso A2.2

Tutustuttaa monenlaisiin oppilaille merkityksellisiin yleiskielisiin ja yleistajuisiin teksteihin (sekä kirjallisiin että suullisiin). (T9)

(L1, L4)

Tutustutaan monenlaisiin – sekä suullisiin että kirjallisiin – kertoviin, kuvaaviin tai vaikuttaviin teksteihin.

Tekstejä eritellään ja tulkitaan.

Teksteistä opiskellaan myös sanastoa ja rakenteita.

Tekstien erittely- ja tulkintataidot

Monilukutaito

Oppilas pystyy seuraamaan hyvin summittaisesti selväpiirteisen asiapuheen pääkohtia, tunnistaa usein ympärillään käytävän keskustelun aiheen, ymmärtää pääasiat tuttua sanastoa sisältävästä yleiskielisestä tekstistä tai hitaasta puheesta.

Kehittyvä kielitaito, taito tuottaa tekstejä. Taitotaso A2.2

Rohkaisee ja kehittää oppilasta tuottamaan sekä puhuttua että kirjoitettua tekstiä yleisistä ja itselleen merkityksellisistä aiheista.

Oppilas harjoittelee ääntämisen perusasioita. (T10)

(L1, L2, L4, L5)

Harjoitellaan runsaasti erilaisia sekä kirjallisia että suullisia vuorovaikutustilanteita eri viestintäkanavia hyödyntäen.

Harjoitellaan ääntämistä.

Ajatusten ilmaiseminen Tekstien tuottamisen prosessi

Monilukutaito Ääntäminen

Oppilas osaa kuvata luettelomaisesti (ikäkaudelleen tyypillisiä) jokapäiväiseen elämään liittyviä asioita käyttäen tavallista sanastoa ja joitakin idiomaattisia ilmauksia sekä perustason rakenteita ja joskus hiukan vaativampiakin.

Oppilas osaa soveltaa joitakin ääntämisen perussääntöjä muissakin kuin harjoitelluissa ilmaisuissa.

Ajattelu ja oppimaan oppiminen (L1)
Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu (L2)
Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot (L3)
Monilukutaito (L4)
Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen (L5)
Työelämätaidot ja yrittäjyys (L6)
Osallistuminen, vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminen (L7)


8. lk

OPETUKSEN TAVOITTEET

SISÄLTÖALUEET

ARVIOINNIN KOHTEET OPPIAINEESSA

Arvosanan 8 osaaminen

Kasvu kulttuuriseen moninaisuuteen ja kielitietoisuuteen

Harjoittaa oppilaiden taitoa tunnistaa joitakin englannin asemaan ja variantteihin liittyviä pääilmiöitä ja arvoja.

Kehittää alkavaa kulttuurienvälistä toimintakykyä.
(L1, L2)

Hankitaan lisää tietoa joistakin englannin kielen perusvarianteista.

Tutustutaan englannin kielen asemaan maailmassa sekä sen merkittävän aseman syihin.

Perehdytään jonkun/joidenkin englanninkielisten maiden kulttuureihin ja elämänmuotoihin.

Englannin kielen asemaan ja levinneisyyteen liittyvien peruskysymysten ymmärtäminen, joihinkin englanninkielisiin alueisiin ja variantteihin tutustuminen.

Oppilas osaa kuvata pääpiirteittäin, missä englantia puhutaan ja mainita englannin levinneisyyden syitä. Oppilas osaa pohtia kielen ja kulttuurin suhdetta englannin osalta. Oppilas havaitsee, että arvot vaihtelevat riippuen yksilöllisestä kokemuksesta.

Kannustaa löytämään kiinnostavia englanninkielisiä sisältöjä ja toimintaympäristöjä.
(L1, L2, L5)

Hankitaan tietoa erilaisista asioista ja eri lähteistä englanninkielellä, toimitaan englanninkielellä.

Erilaisten tietojen ja taitojen kehittäminen englannin kieltä hyödyntämällä.

Oppilas on kiinnostunut mahdollisuuksista toimia, etsiä tietoa ja oppia englanninkielisissä toimintaympäristöissä.

Oppilas osaa tehdä enenevässä määrin havaintoja näistä mahdollisuuksista.

Ohjaa oppilaita havaitsemaan englannin kielen säännönmukaisuuksia sekä vertailemaan, miten sama asia ilmaistaan äidinkielessä tai mahdollisesti jossakin muussa kielessä.

Ohjaa ymmärtämään ja käyttämään kielitiedon käsitteitä oppimisensa tukena.
(L1, L4)

Harjoitellaan sellaisia kielitiedon käsitteitä ja perusrakenteita, jotka auttavat englannin kielen opiskelussa sekä kielten välisessä vertailussa.

Harjoitellaan keskeisiä kielenrakenteita (esim. aikamuodot, ehtolauseet, passiivi).

Kielellinen päättely, kielitieto.

Oppilas osaa enenevässä määrin tehdä havaintojensa perusteella johtopäätöksiä englannin tärkeimmistä säännönmukaisuuksista ja soveltaa kielitietoaan melko hyvin. Oppilas osaa verrata, miten sama asia ilmaistaan äidinkielessä tai mahdollisesti jossakin muussa kielessä. Oppilas hallitsee englannin keskeisiä kielitiedon käsitteitä ja rakenteita.

Kielenopiskelutaidot

Harjoittaa monipuolisia opiskelutaitoja.

Kehittää itsearviointi- ja tavoitteen-asettelutaitoja sekä myönteistä vuorovaikutusta.
(L1, L2, L3)

Vahvistetaan edelleen kieltenopiskelutaitoja. Harjoitellaan mm. monipuolisia työskentelytapoja sekä itsearviointi- ja palautetaitoja.

Kielenopiskelun valmiuksien kehittyminen. Tavoitteiden asettaminen, itsearviointi ja yhteistyö.

Oppilas osaa melko hyvin asettaa omia kielenopiskelutavoitteita ja käyttää monipuolisia opiskelumenetelmiä ja arvioida opiskelutapojaan. Oppilas osaa toimia vuorovaikutustilanteissa myönteisesti ja toisia kannustaen.

Kehittää oppilaiden taitoa itsenäisesti ja luovasti soveltaa ja käyttää kielitaitoaan sekä saada elinikäisen opiskelun valmiuksia.
(L1, L3, L4)

Harjoitellaan tiedon hakemista ja tiedon luotettavuuden arviointia.

Tiedonhankintataidot, lähdekriittisyys.

Oppilas osaa tehdä enenevässä määrin havaintoja siitä, mihin hän voi käyttää englannin taitoaan myös koulun ulkopuolella ja myös koulun päätyttyä

Kehittyvä kielitaito, taito toimia vuorovaikutuksessa. Taitotaso A2.2.-B1.1

Rohkaisee osallistumaan keskusteluihin monenlaisista oppilaiden ikätasolle ja elämänkokemukseen sopivista aiheista, joissa käsitellään myös mielipiteitä. (T6)

Harjoittaa aloitteellisuutta viestinnässä. (T7)

Kehittää viestinnän kulttuuristen piirteiden tunnistamista. (T8)

(L2, L6, L7)

Havainnoidaan ja harjoitellaan runsaasti erilaisia vuorovaikutustilan-teita. Kiinnitetään huomiota taitoon toimia vuorovaikutuksessa.

Sisältöjä yhdessä valittaessa näkökulmana on nuoren toiminta englannin kielellä eri yhteisöissä, ajankohtaisuus ja oppilaiden kiinnostuksen kohteet.

Vuorovaikutus erilaisissa tilanteissa (mm. keskustelutaidot, mielipiteen ilmaiseminen)

viestintästrategiat, (mm. aloitteellisuus, tarkentamisen pyytäminen yms. kompensaatio-strategia).

Kulttuuritietoisuuden kehittyminen, viestinnän kulttuurisen sopivuuden kehittyminen.

Oppilas selviää melko hyvin monenlaisista jokapäiväisistä viestintätilanteista ja pystyy olemaan aloitteellinen viestintätilanteessa. Oppilas osaa ilmaista mielipiteensä melko hyvin.

Oppilas osaa käyttää tarvittaessa vakiosanontoja pyytäessään tarkennusta avainsanoista. Oppilas osaa käyttää kompensaatiokeinoja kohtalaisesti.

Oppilas pystyy keskustelemaan kohteliaasti käyttäen tavanomaisia ilmauksia ja perustason viestintärutiineja.

Kehittyvä kielitaito, taito tulkita tekstejä. Taitotaso A2.2-B1.1

Tutustuttaa monenlaisiin oppilaille merkityksellisiin yleiskielisiin ja yleistajuisiin teksteihin (sekä kirjallisiin että suullisiin). (T9)

(L1, L4)

Tutustutaan monenlaisiin kertoviin, kuvaaviin tai vaikuttaviin teksteihin.

Tekstejä eritellään ja tulkitaan.

Teksteistä opiskellaan myös sanastoa ja rakenteita.

Tekstien erittely- ja tulkintataidot.

Monilukutaito.

Oppilas ymmärtää kohtalaisesti pääasiat selkeästä yleiskielisestä puheesta tai yleistajuisesta kirjoitetusta tekstistä. Oppilas osaa päätellä tuntemattomien sanojen merkityksiä asiayhteydestä.

Kehittyvä kielitaito, taito tuottaa tekstejä, taitotaso. A2.2.-B1.1

Rohkaisee ja kehittää oppilasta tuottamaan sekä puhuttua että kirjoitettua tekstiä yleisistä ja itselleen merkityksellisistä aiheista.

Oppilas harjoittelee ääntämisen perusasioita. (T10)

(L1, L2, L4, L5)

Harjoitellaan runsaasti erilaisia sekä kirjallisia että suullisia vuorovaikutustilanteita eri viestintäkanavia hyödyntäen.

Harjoitellaan ääntämistä.

Ajatusten ilmaiseminen. Tekstien tuottamisen prosessi. Ääntäminen.

Oppilas osaa kertoa ydinkohdat erilaisista jokapäiväiseen elämään liittyvistä itseään kiinnostavista todellisista tai kuvitelluista aiheista käyttäen perustason rakenteita ja sanastoa sekä enenevässä määrin myös vaativampia rakenteita ja ilmaisuja. Oppilas osaa soveltaa useita ääntämisen perussääntöjä muissakin kuin harjoitelluissa ilmauksissa.

Ajattelu ja oppimaan oppiminen (L1)
Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu (L2)
Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot (L3)
Monilukutaito (L4)
Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen (L5)
Työelämätaidot ja yrittäjyys (L6)
Osallistuminen, vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminen (L7)


9.lk

OPETUKSEN TAVOITTEET

SISÄLTÖALUEET

ARVIOINNIN KOHTEET OPPIAINEESSA

Arvosanan 8 osaaminen

Kasvu kulttuuriseen moninaisuuteen ja kielitietoisuuteen

Edistää oppilaan taitoa pohtia englannin asemaan ja variantteihin liittyviä ilmiöitä ja arvoja; antaa oppilaalle valmiuksia kehittää kulttuurienvälistä toimintakykyä. (T1)
(L1, L2)

Hankitaan lisää tietoa englannin kielen varianteista.

Perehdytään englannin kielen asemaan maailmassa ja sen syihin.

Perehdytään tarkemmin joidenkin englanninkielisten maiden kulttuureihin ja elämänmuotoihin.

Kielten statuksiin liittyvien kysymysten huomaaminen ja kulttuurienvälinen toimintakyky.

Oppilas osaa kuvata pääpiirteittäin, missä englantia puhutaan ja mainita englannin levinneisyyden syitä sekä pohtia englannin kielen asemaan, variantteihin ja arvostukseen liittyviä ilmiöitä. Oppilas osaa pohtia kielen ja kulttuurin suhdetta englannin osalta. Oppilas havaitsee, että arvot vaihtelevat riippuen yksilöllisestä kokemuksesta ja kulttuurisesta näkökulmasta.

Kannustaa löytämään kiinnostavia englanninkielisiä sisältöjä ja toimintaympäristöjä, jotka laajentavat käsitystä globalisoituvasta maailmasta ja siinä toimimisen mahdollisuuksista. (T2)
(L1, L2, L5, L7)

Hankitaan tietoa mm. erilaisista koulutus- ja työskentelymahdolli-suuksista englanninkielellä eri lähteistä, harjoitellaan toimimista erilaisissa opiskeluun tai työskentelyyn liittyvissä tilanteissa englanninkielellä.

Maailmankansalaisen taitojen kehittäminen englannin kieltä hyödyntämällä.

Oppilas osaa tehdä havaintoja mahdollisuuksista toimia ja oppia englanninkielisissä toimintaympäristöissä.

Ohjata oppilasta havaitsemaan, millaisia säännönmukaisuuksia englannin kielessä on, miten samoja asioita ilmaistaan muissa kielissä sekä käyttämään kielitiedon käsitteitä oppimisensa tukena. (T3)
(L1, L4)

Harjoitellaan erilaisia kielitiedon käsitteitä ja rakenteita, jotka auttavat englannin kielen opiskelussa sekä kielten välisessä vertailussa.

Kielellinen päättely.

Oppilas osaa tehdä havaintojensa perusteella johtopäätöksiä englannin kielen säännönmukaisuuksista ja soveltaa johtopäätöksiään sekä verrata sitä, miten sama asia ilmaistaan jossakin muussa kielessä. Oppilas tuntee englannin kielen keskeisiä kielitiedon käsitteitä.

Kielenopiskelutaidot

Rohkaista oppilasta asettamaan tavoitteita, hyödyntämään monipuolisia tapoja oppia englantia ja arvioimaan oppimistaan itsenäisesti ja yhteistyössä sekä ohjata oppilasta myönteiseen vuorovaikutukseen, jossa tärkeintä on viestin välittyminen. (T4)
(L1, L2, L3)

Vahvistetaan edelleen kieltenopiskelutaitoja. Harjoitellaan mm. monipuolisia työskentelytapoja sekä itsearviointi- ja palautetaitoja.

Tavoitteiden asettaminen, oppimisen reflektointi ja yhteistyö.

Oppilas osaa asettaa omia kielenopiskelutavoit-teitaan ja arvioida opiskelutapojaan. Oppilas osaa toimia vuorovaikutustilan-teessa toisia kannustaen.

Kehittää oppilaan itsenäisyyttä soveltaa luovasti kielitaitoaan sekä elinikäisen kieltenopiskelun valmiuksia. (T5)
(L1, L3, L4)

Harjoitellaan mm. kokonaisuuksien hahmottamista, tiedon monipuolista hakemista ja tiedon luotettavuuden arviointia.

Elinikäisen kielenopiskelunval-miuksen kehittyminen.

Oppilas huomaa, mihin hän voi käyttää englannin taitoaan myös koulun ulkopuolella ja osaa pohtia, miten hän voi käyttää taitoaan koulun päätyttyä.

Kehittyvä kielitaito, taito toimia vuorovaikutuksessa. Taitotaso B1.1

Rohkaisee osallistumaan keskusteluihin monenlaisista oppilaiden ikätasolle ja elämänkokemukseen sopivista aiheista, joissa käsitellään myös mielipiteitä. (T6)

Tukee oppilaan aloitteellisuutta viestinnässä, kompensaatiokeinojen käytössä ja merkitysneuvottelujen käynnissä. (T7)

Auttaa oppilasta tunnistamaan viestinnän kulttuurisia piirteitä ja tukee oppilaiden rakentavaa kulttuurienvälistä viestintää. (T8)

(L2, L6, L7)

Havainnoidaan ja harjoitellaan runsaasti erilaisia vuorovaikutustilanteita. Kiinnitetään huomiota taitoon toimia vuorovaikutuksessa.

Sisältöjä yhdessä valittaessa näkökulmana on nuoren toiminta englannin kielellä eri yhteisöissä, ajankohtaisuus ja oppilaiden kiinnostuksen kohteet.

Vuorovaikutus erilaisissa tilanteissa

Viestintästrategioiden käyttö.

Viestinnän kulttuurinen sopivuus.

Oppilas pystyy viestimään, osallistumaan keskusteluihin ja ilmaisemaan mielipiteitään melko vaivattomasti jokapäiväisissä viestintätilanteissa.

Oppilas pystyy jossain määrin olemaan aloitteellinen viestinnän eri vaiheissa ja osaa varmistaa, onko viestintäkumppani ymmärtänyt viestin sekä kiertää tai korvata tuntemattoman sanan tai muotoilla viestinsä uudelleen. Oppilas pystyy neuvottelemaan tuntemattomien ilmauksien merkityksistä.

Oppilas osoittaa tuntevansa tärkeimmät kohteliaisuussäännöt. Oppilas pystyy ottamaan vuorovaikutuksessaan huomioon joitakin tärkeimpiä kulttuurisiin käytänteisiin liittyviä näkökohtia.

Kehittyvä kielitaito, taito tulkita tekstejä. B1.1

Tarjota oppilaalle mahdollisuuksia kuulla ja lukea monenlaisia itselleen merkityksellisiä yleiskielisiä ja yleistajuisia tekstejä erilaisista lähteistä sekä tulkita niitä käyttäen erilaisia strategioita. (T9)

(L1, L4)

Tutustutaan monipuolisesti erilaisiin kertoviin, kuvaaviin tai vaikuttaviin teksteihin.

Tekstejä eritellään ja tulkitaan.

Teksteistä opiskellaan myös sanastoa ja rakenteita.

Tekstien tulkintataidot.

Oppilas ymmärtää pääasiat ja joitakin yksityiskohtia selkeästä ja lähes normaalitempoisesta yleiskielisestä puheesta tai yleistajuisesta kirjoitetusta tekstistä, ja ymmärtää yhteiseen kokemukseen tai yleistietoon perustuvaa puhetta tai kirjoitettua tekstiä. Oppilas löytää pääajatukset, avainsanat ja tärkeitä yksityiskohtia myös valmistautumatta.

Kehittyvä kielitaito, taito tuottaa tekstejä. B1.1

Ohjata oppilasta tuottamaan sekä puhuttua että kirjoitettua tekstiä erilaisiin tarkoituksiin yleisistä ja itselleen merkityksellisistä aiheista kiinnittäen huomiota rakenteiden monipuolisuuteen ja ohjaten hyvään ääntämiseen. (T10)

(L1, L2, L4, L5)

Harjoitellaan runsaasti erilaisia sekä kirjallisia että suullisia vuorovaikutustilanteita eri viestintäkanavia hyödyntäen.

Harjoitellaan ääntämistä.

Tekstien tuottamistaidot.

Oppilas osaa kertoa ydinkohdat ja myös hiukan yksityiskohtia erilaisista jokapäiväiseen elämään liittyvistä itseään kiinnostavista todellisista tai kuvitteellisista aiheista käyttäen melko laajaa sanastoa ja rakennevalikoimaa sekä joitakin yleisiä fraaseja ja idiomeja. Oppilas osaa soveltaa useita ääntämisen perussääntöjä muissakin kuin harjoitelluissa ilmauksissa.

Ajattelu ja oppimaan oppiminen (L1)
Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu (L2)
Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot (L3)
Monilukutaito (L4)
Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen (L5)
Työelämätaidot ja yrittäjyys (L6)
Osallistuminen, vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminen (L7)

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet

Oppilaita rohkaistaan käyttämään englantia monipuolisessa vuorovaikutuksessa ja tiedonhankinnassa. Opetuksen tavoitteena on tukea oppilasta vuosiluokilla 3-6 saavutettujen taitojen syventämisessä, kehittää oppilaan kielellistä päättelykykyä ja samalla edistää hänen kielenopiskelutaitojaan. Kulttuurisen moninaisuuden ymmärtämistä syvennetään pohtimalla erilaisia kieliyhteisöihin liittyviä arvosidonnaisia ilmiöitä. Myös tunteiden käsittelylle annetaan tilaa, ja tarpeen mukaan vaikeita asioita voidaan käsitellä myös koulun opetuskielellä.

Useat oppilaat käyttävät englantia kasvavassa määrin vapaa-aikanaan. Tämä oppilaiden informaalin oppimisen kautta hankkima taito otetaan huomioon opetuksen suunnittelussa ja sisältöjä valittaessa.

Englannin opetusta voidaan integroida eri oppiaineiden ja monialaisten oppimiskokonaisuuksien opetukseen ja päinvastoin. Oppilaita rohkaistaan tiedonhakuun englannin kielellä eri oppiaineissa.

Englannin A-oppimäärän opetuksen tavoitteet vuosiluokilla 7-9

Opetuksen tavoitteet

Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet

Laaja-alainen osaaminen

Kasvu kulttuuriseen moninaisuuteen ja kielitietoisuuteen

T1 edistää oppilaan taitoa pohtia englannin asemaan ja variantteihin liittyviä ilmiöitä ja arvoja antaa oppilaalle valmiuksia kehittää kulttuurienvälistä toimintakykyä

S1

L1, L2

T2 kannustaa löytämään kiinnostavia englanninkielisiä sisältöjä ja toimintaympäristöjä, jotka laajentavat käsitystä globalisoituvasta maailmasta ja siinä toimimisen mahdollisuuksista

S1

L1, L2

T3 ohjata oppilasta havaitsemaan, millaisia säännönmukaisuuksia englannin kielessä on, miten samoja asioita ilmaistaan muissa kielissä sekä käyttämään kielitiedon käsitteitä oppimisensa tukena

S1

L1, L3

Kielenopiskelutaidot

T4 rohkaista oppilasta asettamaan tavoitteita, hyödyntämään monipuolisia tapoja oppia englantia ja arvioimaan oppimistaan itsenäisesti ja yhteistyössä sekä ohjata oppilasta myönteiseen vuorovaikutukseen, jossa tärkeintä on viestin välittyminen

S2

L1, L3

T5 kehittää oppilaan itsenäisyyttä soveltaa luovasti kielitaitoaan sekä elinikäisen kieltenopiskelun valmiuksia

S2

L1

Kehittyvä kielitaito, taito toimia vuorovaikutuksessa

T6 rohkaista oppilasta osallistumaan keskusteluihin monenlaisista oppilaiden ikätasolle ja elämänkokemukseen sopivista aiheista, joissa käsitellään myös mielipiteitä

S3

L4

T7 tukea oppilaan aloitteellisuutta viestinnässä, kompensaatiokeinojen käytössä ja merkitysneuvottelun käymisessä

S3

L4

T8 auttaa oppilasta tunnistamaan viestinnän kulttuurisia piirteitä ja tukea oppilaan rakentavaa kulttuurienvälistä viestintää

S3

L2

Kehittyvä kielitaito, taito tulkita tekstejä

T9 tarjota oppilaalle mahdollisuuksia kuulla ja lukea monenlaisia itselleen merkityksellisiä yleiskielisiä ja yleistajuisia tekstejä erilaisista lähteistä sekä tulkita niitä käyttäen erilaisia strategioita

S3

L4

Kehittyvä kielitaito, taito tuottaa tekstejä

T10 ohjata oppilasta tuottamaan sekä puhuttua että kirjoitettua tekstiä erilaisiin tarkoituksiin yleisistä ja itselleen merkityksellisistä aiheista kiinnittäen huomiota rakenteiden monipuolisuuteen ja ohjaten hyvään ääntämiseen

S3

L5

Englannin A-oppimäärän opetuksen tavoitteisiin liittyvät keskeiset sisältöalueet vuosiluokilla 7-9

S1 Kasvu kulttuuriseen moninaisuuteen ja kielitietoisuuteen: Rakennetaan ymmärrystä maailman moni- ja rinnakkaiskielisyydestä sekä kielellisistä oikeuksista. Tutkitaan englannin kielen kehittymistä globaaliksi lingua francaksi. Otetaan selkoa joidenkin sellaisten maiden kulttuureista ja elämänmuodoista, joissa englanti on keskeisin yhteiskunnassa käytetty kieli. Käytetään sellaisia kielitiedon käsitteitä, jotka auttavat oppilaita englannin kielen opiskelussa sekä kielten välisessä vertailussa. Hankitaan tietoa joistakin englannin kielen varianteista.

S2 Kielenopiskelutaidot: Vahvistetaan edelleen kieltenopiskelutaitoja. Harjoitellaan oppimateriaalin monipuolista käyttöä, sanastojen käyttöä, kokonaisuuksien hahmottamista, ryhmittelyä, tiedon hakemista ja tiedon luotettavuuden arviointia.

S3 Kehittyvä kielitaito, taito toimia vuorovaikutuksessa, taito tulkita tekstejä, taito tuottaa tekstejä: Sisältöjä yhdessä valittaessa näkökulmana on nuoren toiminta englannin kielellä eri yhteisöissä, ajankohtaisuus, oppilaiden kiinnostuksen kohteet, suuntautuminen toisen asteen opintoihin sekä tutustuminen nuorten työelämässä ja opiskelussa tarvittavaan kielitaitoon sekä oppilaiden osallisuus ja toimijuus paikallisesti ja globaalisti. Otetaan huomioon englannin kielen levinneisyys ja asema globaalin kommunikaation kielenä. Sanastoa ja rakenteita opetellaan monenlaisista teksteistä, kuten kertovista, kuvaavista tai vaikuttavista teksteistä. Havainnoidaan ja harjoitellaan runsaasti erilaisia vuorovaikutustilanteita eri viestintäkanavia hyödyntäen.

Englannin A-oppimäärän oppimisympäristöihin ja työtapoihin liittyvät tavoitteet vuosiluokilla 7 - 9

Tavoitteena on, että kielenkäyttö olisi mahdollisimman asianmukaista, luonnollista ja oppilaille merkityksellistä. Työskentelyssä korostuu pari- ja pienryhmätyö sekä yhdessä oppiminen erityyppisissä oppimisympäristöissä. Monikielisyys- ja kielikasvatuksen tavoitteiden saavuttamiseksi tarvitaan opettajien yhteistyötä. Pelillisyyden, musiikin ja draaman avulla oppilaat saavat mahdollisuuden kokeilla kasvavaa kielitaitoaan ja käsitellä myös asenteita. Opetuksessa käytetään monipuolisesti eri oppimisympäristöjä, viestintäkanavia ja -välineitä. Teksteistä hankitaan tietoa, niitä jaetaan ja julkaistaan. Oppilaita ohjataan aktiiviseen toimijuuteen ja itsenäiseen vastuun ottoon omasta oppimisestaan Eurooppalaisen kielisalkun tai vastaavan työvälineen avulla. Oppilaat tutustuvat ympäröivän yhteisön monikielisyyteen ja -kulttuurisuuteen kotikansainvälisyyden avulla. Heille tarjotaan myös mahdollisuuksia harjoitella kansainvälistä yhteydenpitoa. Englantia käytetään aina kun se on mahdollista.

Ohjaus, eriyttäminen ja tuki englannin A-oppimäärässä vuosiluokilla 7 - 9

Oppilaita ohjataan käyttämään kielitaitoaan rohkeasti. Runsas viestinnällinen harjoittelu tukee oppilaiden kielitaidon kehittymistä. Oppilaita kannustetaan opiskelemaan myös muita koulun tarjoamia kieliä. Oppilaille, joilla on kieliin liittyviä oppimisvaikeuksia, tarjotaan tukea. Opetus suunnitellaan niin, että se tarjoaa haasteita myös muita nopeammin edistyville tai englantia entuudestaan osaaville oppilaille.

Oppilaan oppimisen arviointi englannin A-oppimäärässä vuosiluokilla 7-9

Oppimista arvioidaan monin eri tavoin myös itse- ja vertaisarvioinnin keinoin. Arviointi kohdistuu kaikkiin tavoitteisiin, ja arvioinnissa otetaan huomioon kaikki kielitaidon osa-alueet. Niiden arviointi perustuu Eurooppalaiseen viitekehykseen ja sen pohjalta laadittuun suomalaiseen sovellukseen. Arvioinnissa välineenä voidaan käyttää esimerkiksi Eurooppalaista kielisalkkua.

Arviointi on monipuolista ja antaa oppilaille mahdollisuuden painottaa itselleen luontevia ilmaisumuotoja. Oppimista ohjaavan ja kannustavan palautteen avulla oppilaita autetaan tulemaan tietoisiksi omista taidoistaan ja kehittämään niitä. Heitä rohkaistaan käyttämään oppimaansa erilaisissa viestintätilanteissa. Monipuolinen arviointi tarjoaa mahdollisuuksia osoittaa osaamistaan myös oppilaille, joilla on kieleen liittyviä oppimisvaikeuksia tai joilla on muulla tavoin kielellisesti erilaiset lähtökohdat.

Päättöarviointi sijoittuu siihen lukuvuoteen, jona oppiaineen opiskelu päättyy kaikille yhteisenä oppiaineena. Päättöarvioinnilla määritellään, miten oppilas on opiskelun päättyessä saavuttanut englannin kielen A-oppimäärän tavoitteet. Päättöarvosana muodostetaan suhteuttamalla oppilaan osaamisen taso englannin kielen A-oppimäärän valtakunnallisiin päättöarvioinnin kriteereihin. Osaaminen kielitaidon eri osa-alueilla kehittyy kumuloituvasti. Päättöarvosanan muodostamisessa otetaan huomioon kaikki valtakunnalliset päättöarvioinnin kriteerit riippumatta siitä, mille vuosiluokalle vastaava tavoite on asetettu paikallisessa opetussuunnitelmassa. Oppilas saa arvosanan kahdeksan (8), mikäli hän osoittaa keskimäärin kriteerien määrittämää osaamista. Arvosanan kahdeksan tason ylittäminen joidenkin tavoitteiden osalta voi kompensoida tasoa heikomman suoriutumisen joidenkin muiden tavoitteiden osalta.

Englannin A-oppimäärän päättöarvioinnin kriteerit hyvälle osaamiselle (arvosanalle 8) oppimäärän päättyessä

Opetuksen tavoite

Sisältö-alueet

Arvioinnin kohteet oppiaineessa

Arvosanan kahdeksan osaaminen

Kasvu kulttuuriseen moninaisuuteen

ja kielitietoisuuteen

T1 edistää oppilaan taitoa pohtia englannin asemaan ja variantteihin liittyviä ilmiöitä ja arvoja antaa oppilaalle valmiuksia kehittää kulttuurienvälistä toimintakykyä

S1

Kielten statuksiin liittyvien kysymysten huomaaminen ja kulttuurienvälinen toimintakyky

Oppilas osaa kuvata pääpiirteittäin, missä englantia puhutaan ja mainita englannin levinneisyyden syitä sekä pohtia englannin kielen asemaan, variantteihin ja arvostukseen liittyviä ilmiöitä. Oppilas osaa pohtia kielen ja kulttuurin suhdetta englannin osalta. Oppilas havaitsee, että arvot vaihtelevat riippuen yksilöllisestä kokemuksesta ja kulttuurisesta näkökulmasta.

T2 kannustaa löytämään kiinnostavia englanninkielisiä sisältöjä ja toimintaympäristöjä, jotka laajentavat käsitystä globalisoituvasta maailmasta ja siinä toimimisen mahdollisuuksista

S1

Maailmankansalaisen taitojen kehittäminen englannin kieltä hyödyntämällä

Oppilas osaa tehdä havaintoja mahdollisuuksista toimia ja oppia englanninkielisissä toimintaympäristöissä.

T3 ohjata oppilasta havaitsemaan, millaisia säännönmukaisuuksia englannin kielessä on, miten samoja asioita ilmaistaan muissa kielissä sekä käyttämään kielitiedon käsitteitä oppimisensa tukena

S1

Kielellinen päättely

Oppilas osaa tehdä havaintojensa perusteella johtopäätöksiä englannin kielen säännönmukaisuuksista ja soveltaa johtopäätöksiään sekä verrata sitä, miten sama asia ilmaistaan jossakin muussa kielessä. Oppilas tuntee englannin kielen keskeisiä kielitiedon käsitteitä.

Kielenopiskelutaidot

T4 rohkaista oppilasta asettamaan tavoitteita, hyödyntämään monipuolisia tapoja oppia englantia ja arvioimaan oppimistaan itsenäisesti ja yhteistyössä sekä ohjata oppilasta myönteiseen vuorovaikutukseen, jossa tärkeintä on viestin välittyminen

S2

Tavoitteiden asettaminen, oppimisen reflektointi ja yhteistyö

Oppilas osaa asettaa omia kielenopiskelutavoitteitaan ja arvioida opiskelutapojaan. Oppilas osaa toimia vuorovaikutustilanteessa toisia kannustaen.

T5 kehittää oppilaanitsenäisyyttä soveltaa luovasti kielitaitoaan sekä elinikäisen kieltenopiskelun valmiuksia

S2

Elinikäisen kielenopiskelun valmiuksien kehittyminen

Oppilas huomaa, mihin hän voi käyttää englannin taitoaan myös koulun ulkopuolella ja osaa pohtia, miten hän voi käyttää taitoaan koulun päätyttyä.

Kehittyvä kielitaito, taito toimia vuorovaikutuksessa

Taitotaso B1.1

T6 – T8

T6 rohkaista oppilasta osallistumaan keskusteluihin monenlaisista oppilaiden ikätasolle ja elämänkokemukseen sopivista aiheista, joissa käsitellään myös mielipiteitä

S3

Vuorovaikutus erilaisissa tilanteissa

Oppilas pystyy viestimään, osallistumaan keskusteluihin ja ilmaisemaan mielipiteitään melko vaivattomasti jokapäiväisissä viestintätilanteissa.

T7 tukea oppilaan aloitteellisuutta viestinnässä, kompensaatiokeinojen käytössä ja merkitysneuvottelun käymisessä

S3

Viestintästrategioiden käyttö

Oppilas pystyy jossain määrin olemaan aloitteellinen viestinnän eri vaiheissa ja osaa varmistaa, onko viestintäkumppani ymmärtänyt viestin sekä kiertää tai korvata tuntemattoman sanan tai muotoilla viestinsä uudelleen. Oppilas pystyy neuvottelemaan tuntemattomien ilmauksien merkityksistä.

T8 auttaa oppilasta tunnistamaan viestinnän kulttuurisia piirteitä ja tukea oppilaiden rakentavaa kulttuurienvälistä viestintää

S3

Viestinnän kulttuurinen sopivuus

Oppilas osoittaa tuntevansa tärkeimmät kohteliaisuussäännöt. Oppilas pystyy ottamaan vuorovaikutuksessaan huomioon joitakin tärkeimpiä kulttuurisiin käytänteisiin liittyviä näkökohtia.

Kehittyvä kielitaito, taito tulkita tekstejä

Taitotaso B1.1

T9 tarjota oppilaalle mahdollisuuksia kuulla ja lukea monenlaisia itselleen merkityksellisiä yleiskielisiä ja yleistajuisia tekstejä erilaisista lähteistä sekä tulkita niitä käyttäen erilaisia strategioita

S3

Tekstien tulkintataidot

Oppilas ymmärtää pääasiat ja joitakin yksityiskohtia selkeästä ja lähes normaalitempoisesta yleiskielisestä puheesta tai yleistajuisesta kirjoitetusta tekstistä ja ymmärtää yhteiseen kokemukseen tai yleistietoon perustuvaa puhetta tai kirjoitettua tekstiä. Oppilas löytää pääajatukset, avainsanat ja tärkeitä yksityiskohtia myös valmistautumatta.

Kehittyvä kielitaito, taito tuottaa tekstejä

Taitotaso B1.1

T10 ohjata oppilasta tuottamaan sekä puhuttua että kirjoitettua tekstiä erilaisiin tarkoituksiin yleisistä ja itselleen merkityksellisistä aiheista kiinnittäen huomiota rakenteiden monipuolisuuteen ja ohjaten hyvään ääntämiseen

S3

Tekstien tuottamistaidot

Oppilas osaa kertoa ydinkohdat ja myös hiukan yksityiskohtia erilaisista jokapäiväiseen elämään liittyvistä itseään kiinnostavista todellisista tai kuvitteellisista aiheista käyttäen melko laajaa sanastoa ja rakennevalikoimaa sekä joitakin yleisiä fraaseja ja idiomeja. Oppilas osaa soveltaa useita ääntämisen perussääntöjä muissakin kuin harjoitelluissa ilmauksissa.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä