Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet
Vieras kieli/saamen kieli, A1-oppimäärä
Oppiaineen tehtävä
Kieli on oppimisen ja ajattelun edellytys. Kieli on mukana kaikessa koulun toiminnassa, ja jokainen opettaja on kielen opettaja. Kielten opiskelu edistää ajattelutaitojen kehittymistä. Se antaa aineksia monikielisen ja -kulttuurisen identiteetin muodostumiselle ja arvostamiselle. Sanavaraston ja rakenteiden karttuessa myös vuorovaikutus- ja tiedonhankintataidot kehittyvät. Kielten opiskelussa on runsaasti sijaa ilolle, leikillisyydelle ja luovuudelle.
Kieltenopetus on osa kielikasvatusta ja johdatusta kielitietoisuuteen. Oppilaissa herätetään kiinnostus kouluyhteisön ja ympäröivän maailman kielelliseen ja kulttuuriseen moninaisuuteen ja heitä rohkaistaan viestimään autenttisissa ympäristöissä. Koulussa ohjataan arvostamaan eri kieliä, niiden puhujia ja erilaisia kulttuureita. Sukupuolten tasa-arvoa kielivalinnoissa ja kielten opiskelussa vahvistetaan erilaisia oppilaita kiinnostavalla kielivalintatiedotuksella, rohkaisemalla oppilaita tekemään aidosti itseään kiinnostavia valintoja sukupuolesta riippumatta, käsittelemällä opetuksessa monipuolisesti erilaisia aiheita sekä käyttämällä vaihtelevia ja toiminnallisia työtapoja.
Kielten opiskelu valmistaa oppilaita suunnitelmalliseen ja luovaan työskentelyyn erilaisissa kokoonpanoissa. Oppilaille ja oppilasryhmille luodaan mahdollisuuksia verkostoitumiseen ja yhteydenpitoon ihmisten kanssa myös eri puolilla maailmaa. Tieto- ja viestintäteknologia tarjoaa yhden luontevan mahdollisuuden toteuttaa kieltenopetusta autenttisista tilanteista ja oppilaiden viestintätarpeista lähtien. Opetus antaa myös valmiuksia osallisuuteen ja aktiiviseen vaikuttamiseen kansainvälisessä maailmassa.
Opetus vahvistaa oppilaiden luottamusta omiin kykyihinsä oppia kieliä ja käyttää niitä rohkeasti. Oppilaille annetaan mahdollisuus edetä yksilöllisesti ja saada tarpeen mukaan tukea oppimiselleen. Opetus järjestetään niin, että myös muita nopeammin etenevät tai kieltä entuudestaan osaavat voivat edistyä.
Kielten opetuksessa kehitetään monilukutaitoa ja käsitellään erilaisia tekstejä. Lasten ja nuorten erilaiset kiinnostuksen kohteet otetaan huomioon tekstien valinnassa. Opetuksessa luodaan siltoja myös eri kielten välille sekä oppilaiden vapaa-ajan kielenkäyttöön. Oppilaita ohjataan hakemaan osaamillaan kielillä tietoa.
Vuosiluokilla 1-2 vieraan kielen ja saamen kielen opetuksen erityisenä tehtävänä on herättää oppilaiden myönteinen asenne kielenoppimiseen sekä vahvistaa oppilaiden luottamusta omiin kykyihinsä oppia kieliä ja käyttää vähäistäkin kielitaitoa rohkeasti. Opetus herättelee oppilaiden uteliaisuutta kieliin. Opetus tukee oppilaan kykyä havainnoida ja hyödyntää ympäröivässä maailmassa olevia kielellisiä ja kulttuurisia virikkeitä. Opetuksessa tarjotaan monipuolisia kokemuksia vieraasta kielestä tai saamen kielestä sekä niihin liittyvistä kulttuureista. Opetuksessa korostuu oppimisen ilo, vaihtelevat työtavat, toiminnallisuus ja suullinen vuorovaikutus arkeen liittyvissä tilanteissa. Käsiteltävät aihepiirit valitaan yhdessä oppilaiden kanssa heitä aidosti itseään kiinnostavista asioista. Opetuksessa käsitellään monipuolisesti erilaisia aiheita. Opetuksen alussa oppilaalta ei edellytetä luku- ja kirjoitustaitoa. Oppilaan kiinnostusta suullista ja kirjoitettua kieltä kohtaan herätellään ja lisätään. Vähitellen lisätään myös oppilaan kiinnostusta lukemista ja kirjoittamista kohtaan.
Vieras kieli/saamen kieli, A1-oppimäärä vuosiluokailla 1-2
VIERAAN KIELEN/SAAMEN KIELEN A1-OPPIMÄÄRÄN OPETUKSEN TAVOITTEET VUOSILUOKILLA 1-2
| Opetuksen tavoitteet | Opetuksen tavoitteista johdetut oppimisen tavoitteet |
Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet |
Laaja-alainen osaaminen |
| Kasvu kulttuuriseen moninaisuuteen ja kielitietoisuuteen | |||
| T1 tutustutaan, mitä kieliä ja kulttuureita koulussa, lähiympä- ristössä ja Suomessa on. Ohjata oppilasta tunnistamaan kohde- kieli muista kielistä. |
Oppilas oppii tiedostamaan kielellistä ja kulttuurista moninaisuutta arjessaan sekä tunnistamaan kohdekieli muista osaamis- taan kielistä. (tavoitetta ei arvioida) |
S1 Pohditaan yhdessä, mitä kieliä koulussa, lähiympäris- tössä ja Suomessa puhutaan ja tutustutaan niissä esiintyviin kulttuureihin. Keskustellaan eri kielten yhtäläisyyksistä ja eroista. |
L1, L2, L5, L7 |
| T2 ohjata oppilasta arvostamaan omaa kielitaustaansa sekä kielellistä ja kulttuu- rista moninaisuutta |
Oppilas oppii arvostamaan omaa kielitaus- taansa sekä eri kieliä ja kulttuureja. (tavoitetta ei arvioida) |
S1 Pohditaan yhdessä kielel- lisen ja kulttuurisen moninai- suuden merkitystä ja arvoa eri yhteisöille. |
L1, L2 |
| Kielenopiskelutaidot | |||
| T3 tarjota oppilaalle mahdollisuuksia tehdä yhteistyötä muiden kanssa ja toimia ryhmässä |
Oppilas oppii yhteistyö- ja ryhmätyötaitoja. | S2 Harjoitellaan tekemään yhteistyötä ja työskentelemään pareittain ja ryhmissä. |
L1, L2, L6 |
| T4 ohjata oppilasta tekemään havaintoja kielestä ja kielen- käytöstä sekä kehit- tämään kielellistä päättelykykyä |
Oppilas oppii arvaamaan ja päättelemään sanojen ja ilmausten merkityksiä sekä tekemään havaintoja kielestä ja kielenkäy- töstä. (tavoitetta ei arvioida) |
S2 Havainnoidaan pääsääntöi- sesti puhuttua kieltä. Harjoitel- laan sanojen merkitysten päät- telyä asiayhteyden, yleistiedon tai muiden kielten osaamisen perusteella. |
L1, L4, L5 |
| T5 tutustutaan yhdessä erilaisiin tapoihin oppia kieliä ja kokeillaan, millaiset tavat oppia kieliä sopi- vat oppilaalle par- haiten. Harjoitellaan yhdessä asettamaan tavoitteita kielten opiskelulle. |
Oppilas oppii tunnistamaan, kokeilemaan, harjoittelemaan ja käyttämään erilaisia kielenopiskelutaitoja. |
S2 Pohditaan, miten kieliä opitaan ja miten kieliä voi oppia. Harjoitellaan erilaisia tapoja opiskella kieltä. Harjoitellaan arvioimaan omaa kielitaitoa itse- ja vertaisarvioinnin kei- noin käyttämällä esimerkiksi Eurooppalaista kielisalkkua. |
L1, L7 |
| Kehittyvä kielitaito, taito toimia vuorovaikutuksessa | |||
| T6 rohkaista oppilasta käyttämään kieltä monipuolisesti erilai- sissa vuorovaikutusti- lanteissa |
Oppilas oppii käyttämään kieltä viestin- täkumppanin tukemana muutamissa yleisimmin toistuvissa viestintätilanteissa. |
S3 Sisältöjen valinnan lähtö- kohtana ovat oppilaiden arki ja kiinnostuksen kohteet. Sisäl- töjä valitaan yhdessä oppilaiden kanssa. Keskeisiä sisältöjä ovat eri kielenkäyttötarkoituksiin liittyvät tilanteet, kuten ter- vehtiminen, hyvästely, omasta itsestä kertominen ja arkeen liittyvät kielenkäyttötilanteet. Opetuksessa harjoitellaan kohteliasta kielenkäyttöä vuo- rovaikutustilanteissa. Osana vuorovaikutusta harjoitellaan sanastoa ja rakenteita fraa- seina esimerkiksi laulujen, leikkien draama ja pelillistämi- sen avulla. |
L1, L2, L4, L6, L7 |
| T7 ohjata oppilasta hyödyntämään non-verbaalisia keinoja ja käyttämään erilaisia keinoja pää- tellä sanojen mer- kityksiä. Rohkaista oppilasta ilmaise- maan omia oivalluk- siaan sekä viestin ymmärtämiseen liittyviä vaikeuksia. |
Oppilas oppii hyödyntämään erilaisia apu- keinoja kuten eleitä, ilmeitä, sanastoja ja TVT-taitoja selviytyäkseen vuorovaiku- tustilanteista. Oppilas oppii arvaamaan tai päättelemään yksittäisten sanojen merkityksiä. Oppilas oppii ilmaisemaan, onko ymmärtänyt kuulemansa. Oppilas oppii tuomaan esille omia oivalluksiaan. |
S3 Pohditaan, miten voi toimia, jos osaa kieltä vain vähän. Harjoitellaan erilaisten viestin- nässä tarvittavien apukeinojen, kuten eleiden ja piirtämisen käyttöä. Harjoitellaan sanojen merkitysten päättelyä asiayh- teyden, yleistiedon tai muiden kielten osaamisen perusteella. Harjoitellaan ilmaisuja, joita tarvitaan, kun viestin ymmärtä- misessä on ongelmia. |
L1, L2, L3, L4, L7 |
| T8 rohkaista oppilasta käyttämään kieltä viestintätilanteeseen ja kulttuuriin sopivalla tavalla |
Oppilas oppii käyttämään joitakin kielelle ja kulttuurille tyypillisiä kohteliaisuuden ilmauksia. |
S3 Totutellaan käyttämään kie- lelle ja kulttuurille tyypillisim- piä kohteliaisuuden ilmauksia arjen vuorovaikutustilanteissa, kuten tervehtiminen, hyvästely, kiittäminen ja avun pyytämi- nen. Harjoitellaan luontevaa reagointia vuorovaikutustilan- teissa. |
L2, L4, L6, L7 |
| Kehittyvä kielitaito, taito tulkita tekstejä | |||
| T9 ohjata oppilasta ymmärtämään koh- dekielen tavallisimpia sanoja ja ilmauksia oppilaille tutuissa tilanteissa |
Oppilas oppii ymmärtämään muutamia kuulemiaan ja näkemiään sanoja ja ilmauksia. |
S3 Sisältöjen valinnan lähtö- kohtana ovat oppilaiden arki ja kiinnostuksen kohteet. Sisäl- töjä valitaan yhdessä oppilaiden kanssa. Oppilas tutustuu ensi- sijaisesti puhuttuihin teksteihin ja vähitellen myös kirjoitet- tuihin teksteihin sekä arjessa kuuluvaan ja näkyvään kieleen. Kuunnellaan ja havainnoidaan kohdekielen ääntämistä sekä sana- ja lausepainoa, puheryt- miä ja intonaatiota. Ymmärtä- mistä harjoitellaan esimerkiksi laulujen, leikkien, lorujen, tarinoiden ja kuvien avulla. |
L1, L2, L3, L4, L5, L7 |
| Kehittyvä kielitaito, taito tuottaa tekstejä | |||
| T10 ohjata oppilasta käyttämään kohde- kielen tavallisimpia sanoja ja ilmauksia oppilaille tutuissa tilanteissa erityisesti puheessa ja harjoitte- lemaan ääntämistä |
Oppilas oppii käyttämään tavallisimpia sanoja ja ilmauksia puheessa sekä ääntä- mään niitä ymmärrettävästi. |
S3 Sisältöjen valinnan lähtö- kohtana ovat oppilaiden arki ja kiinnostuksen kohteet. Sisäl- töjä valitaan yhdessä oppi- laiden kanssa. Harjoitellaan runsaasti ja monipuolisesti kohdekielen ääntämistä sekä sana- ja lausepainoa, puheryt- miä ja intonaatiota. Sanastoa ja rakenteita harjoitellaan osana vuorovaikutusta erilaisissa oppilaille tutuissa tilanteissa sekä esimerkiksi kuvien, lau- lujen, leikkien, lorujen, tarinoi- den, draaman ja pelillistämisen avulla. Tarjotaan mahdolli- suuksia tutustua vähitellen kirjoittamiseen. |
L1, L2, L3, L4, L5, L7 |