Perusopetus

Tapaturmien ehkäisy – Koulut ja oppilaitokset

  1. Yhdessä turvallisesti liikenteessä
  2. Onnettomuustarinat
  3. Pyöräily
  4. Mopoilu
  5. Turvallisuuslupaus
  6. Erilaisia ideoita ja tehtäviä turvallisuuden edistämiseksi
  7. Mitä vanhemmat voivat tehdä

 

Koululaiset ja heijastin
Kuva: Liikenneturva

Nuorilla onnettomuuksiin voi liittyä motivaation puutetta liikennesääntöjen noudattamisessa. Lisäksi liikkuminen eri tavoin ja kulkuvälinein lisääntyy nuoruusiässä ja samaan aikaan turvavälineiden kuten pyöräilykypärän käyttö vähenee olennaisesti.

Kouluterveyskyselyjen mukaan eri luokka-asteiden välillä ei ole suuria eroavaisuuksia turvavälineiden käytössä. Eniten turvavälineistä käytetään turvavyötä autolla liikuttaessa. Sen sijaan kypärän käyttö pyöräillessä ja heijastimien tai heijastavien asusteiden käyttäminen on yläkouluikäisten ja sitä vanhempien nuorten ikäryhmässä kohtalaisen vähäistä. Yläkouluiästä lähtien nuoret eivät käytä pyöräilykypärää, heijastinta ja turvavyötä riittävän yleisesti.

Nuorten, 15−24-vuotiaiden kuljettajien väestöön suhteutettu kuolemanriski tieliikenteessä on Liikenneturvan mukaan yli kolminkertainen koko väestöön verrattuna. Joka kolmas tieliikenteessä vahingoittunut on 15−24-vuotias nuori, vaikka heidän osuutensa Suomen väestöstä on vain noin 12 prosenttia. Nuorilla tieliikenneonnettomuudet liittyvät usein vapaa-ajan liikkumiseen. Nuorten liikenneonnettomuuksien tyypillistä aikaa ovat viikonloput ja yöt, etenkin kesälauantait. 

Tieliikenneonnettomuustilastojen mukaan nuorten miesten riski kuolla esimerkiksi moottoriajoneuvon kuljettajana on moninkertainen nuoriin naisiin verrattuna. Nuorilla miehillä ilmenee naisia enemmän riskialtista käyttäytymistä liikenteessä kuten suuria ajonopeuksia, liikennesäännöistä piittaamattomuutta, humalassa ajamista ja turvavyön käytön laiminlyöntiä. 

Nuorten kohdalla erityisesti huomioitava asia tieliikenneonnettomuuksien ehkäisyssä on riskikäyttäytyminen ja siihen vaikuttaminen: alkoholin ja muiden päihteiden käyttö, onnettomuusriskin kasvu esimerkiksi mopoajoneuvojen ajo-oikeuden saamisen myötä sekä turvavälineiden käytön laiminlyönti.

Suurin osa nuorista pyrkii turvalliseen liikennekäyttäytymiseen ja välttämään turhaa riskinottoa. Nuoret tarvitsevat tietoa riskien ottamisen vaikutuksista ja tapaturmien seurauksista.

 
1. Yhdessä turvallisesti liikenteessä

https://www.metsagroup.com/fi/Media/kaikki-uutiset/Pages/Uutinen.aspx?EncryptedId=4768824777C7DE7A&Title=MetsaGroupinanimaatiomuistuttaaliikenneturvallisuudentarkeydesta

Metsä Groupin tuottama Yhdessä turvallisesti liikenteessä -animaatio kokoaa yhteen vinkit turvalliseen liikkumiseen. Animaatio on suunnattu erityisesti kouluille, mutta sen aiheet pätevät kaikenikäisiin tielläliikkujiin. Sen teemana on muun muassa ennakoinnin ja tarkkaavaisuuden merkitys liikenteessä.

Metsä Group on järjestänyt tehdaspaikkakuntiensa alakouluilla liikenneturvallisuuskiertueita, joissa on jaettu käytännön liikenneturvallisuusvinkkejä koululaisille. Koronapandemian takia jalkautuminen kouluille ei ollut tänä vuonna mahdollista, jonka vuoksi Metsä Group on tuottanut animaation, jota voidaan hyödyntää opetusmateriaalina valtakunnallisesti.

"Liikenneturvallisuus on aiheena aina ajankohtainen ja koskettaa meitä kaikkia. Tuottamamme animaatio on vapaasti käytettävissä niin kouluissa kuin kotona. Toivomme, että se tarjoaa opettavaisia hetkiä, oivalluksia ja innostaa pohtimaan liikenneturvallisuusasioita", kertoo kampanjajärjestelyissä mukana oleva viestinnän asiantuntija Riikka Liikanen Metsä Groupin Äänekosken biotuotetehtaalta.

Tutustukaa yhdessä turvallisesti liikenteessä –animaatioon: https://dreambroker.com/channel/6ornr1td/cw3arcxr

 

 

2. Onnettomuustarinat

Liikenneturvan sivuilla on eri-ikäisten onnettomuustarinoita, joita käsitellään opettajan kanssa. Tavoitteena on ymmärtää, miksi onnettomuus tapahtui, miten se olisi voitu estää ja onko samanlainen onnettomuus itselle mahdollinen. Pyrkimyksenä on saada oppilaat pohtimaan omaa liikennekäyttäytymistään.

Tarinan kulku liitetään omaan elämään. Mitä minussa tai toiminnassani on samanlaista/erilaista tarinan henkilöön verrattuna? Voisiko tällainen onnettomuus sattua minulle? Miksi/Miksi ei? Onko liikkumisympäristössäni vastaavanlaisia risteyksiä tai paikkoja, joissa voisi tapahtua samanlainen onnettomuus? Miten onnettomuus olisi voitu estää? Mitkä ratkaisut lievensivät onnettomuuden seurauksia?

 

 

9-vuotias Eetu oli saanut kesäloman alussa uuden pyörän. Innoissaan Eetu lähti kokeilemaan

uutta polkupyöräänsä läheiselle pyörätielle. Eetu vaihteli vaihteita ja vertaili, kuinka

raskasta eri vaihteilla on polkea. Pyörä toimi erinomaisesti.

Hiukan kauempana pyörätiellä oli sähkökaapelityömaa. Työmaan kauhakuormaaja peruutti pyörätietä pitkin kohti Eetua. Kauhakuormaajan kuljettaja ei huomannut Eetua. Eetukaan ei huomannut kuormaajaa, vaan hän törmäsi siihen. Eetu kaatui maahan. Hänen jalkansa jäi työkoneen renkaan alle ja murtui pahasti.

 

Eetulla oli onnekseen kypärä päässä. Kypärä murtui, kun hän iski päänsä kauhakuormaajaan, mutta se suojasi hyvin pään. Eetun jalka oli kipsissä koko kesän. Eipä sitä sitten päässytkään uudella pyörällä enempää sinä kesänä ajelemaan. Kun koulu syksyllä alkoi, sujui Eetun kävely jo aika hyvin kyynärsauvojen avulla.

 

16-vuotias Iida oli menossa kaverinsa Veeran luokse kylään. Hän polki rauhallisesti tien oikeaa laitaa, koska tien varrella ei ollut kevyen liikenteen väylää. Ajaessaan hän kuunteli musiikkia kuulokkeilla.

Veera asui omakotitalossa, joka oli tien toisella puolella melkein tien vieressä. Kun Veera kääntyi pihatielle, hän ei vilkaissutkaan taakseen tai näyttänyt suuntamerkkiä. Takaa tuli pakettiauto, jota hän ei huomannut. Se oli juuri lähtenyt ohittamaan Iidaa. Kuljettaja arveli Iidan jatkavan matkaansa edelleen eteenpäin. Kuljettajan yllätykseksi Iida kääntyikin suoraan pakettiauton eteen. Kuljettaja ehti hiukan väistää vasemmalle ja aloittaa jarrutuksen. Auto törmäsi pyöräilevään tyttöön oikealla etukulmallaan. Iida paiskautui kulkusuuntaan nähden oikealle ojaan.

 

Iida loukkaantui niin vakavasti, että jäi makaamaan ojaan tajuttomana. Pakettiauton kuljettaja hälytti ambulanssin. Sairaalassa Iida tuli tajuihinsa ja kyseli uuden kypäränsä perään. Se oli haljennut moneen osaan onnettomuudessa. Kova päähän kohdistunut isku aiheutti Iidalle kasvoihin ruhjeita ja haavoja. Niistä jäi arpia muistoksi. Muuten hän selvisi kypärän ansiosta aivotärähdyksellä. Jalan ja käden murtumat saatiin hoidettua kipsein.

 

3. Pyöräily

Liikenteessä liikkuminen on lapsille haasteellista pienestä koosta johtuen ja vasta kehittymisvaiheessa olevasta havaintokyvystä johtuen. Muiden tienkäyttäjien voi olla myös välillä vaikea huomata pienikokoisia lapsia liikenteen keskeltä tai pientareelta. Lisäksi lapsen on vaikeampaa ennakoida muiden liikenteessä olevien käyttäytymistä. Joskus lapsen huomio kiinnittyy ympäristössä herkemmin epäolennaisiin asioihin eikä mahdollisia vaaroja osata usein arvioida.

Osaatko pyöräilysäännöt? – Merkittävä osa pyöräilyonnettomuuksista sattuu risteyksissä

Onko pyöräsi ajokunnossa? – Soittokello, vaihteet, jarrut, heijastimet ja valot, renkaat

Käytätkö kypärää oikein? – Kypärä on ehjä, vaihda iskun saanut uuteen. Asettuu napakasti, suojaa sekä takaraivoa, että otsaa

Huomioitko muut liikenteessä? – Ennakoi ja pidä turvaväli, näytä suuntamerkkiä, käytä soittokelloa, hiljennä risteyksiin

Miten koulumatka meni, tuliko kiire? – Lähde hyvissä ajoin – säätila, liikenne ja muut olosuhteet muuttuvat Suomessa usein. Mieti, onko käyttämäsi reitti turvallisin

 

4. Mopoilu

Inkeroisten Mopoparkki-idea (Jari Eronen):

  • olemme maalanneet koulun pihalle numeroidut moporuudut
  • kun oppilas saa mopokortin, hän käy kaavakkeen liikunnanopettajan kanssa läpi ja sitoutuu siinä oleviin asioihin
  • tunnistamme myös mahdollisen "tötöilijän", kun ruudun perusteella tiedämme, kenen mopo on kyseessä
  • saa hyödyntää! Kaavakkeen saa Jarilta tai Laura Sillanpäältä

 

Mopon kuljettajalle:

Mopon kuljettajana olet liikenteessä moottoriajoneuvon kuljettaja, jonka velvollisuudet ja oikeudet ovat jokseenkin samat kuin auton kuljettajalla. Liikenteessä sinulla mopon kuljettajana ei ole varaa heikentää ajokykyäsi ajamalla humalassa, huumeiden tai lääkeaineiden vaikutuksen alaisena taikka väsyneenä. Kuljettajan on pysäytettävä moponsa poliisin antamasta merkistä ja suostuttava kuljettajan ja ajoneuvon ajokunnon tarkastuksiin. Kaksipyöräisen ajoneuvon hallitseminen vaatii sinulta itse asiassa enemmän kuin autolla ajaminen. Nopeus on tärkein yksittäinen tekijä, jolla voit säädellä liikkumisesi turvallisuutta. Nopeus on monessa mukana ja se vaikuttaa

  • luotettavien havaintojen tekemiseen
  • mopon hallintaan
  • pysähtymismatkan pituuteen
  • törmäyksissä ja kaatumisissa seurausten vakavuuteen.

 

Mopon matkustajalle:

Mopo on alun perin ollut yhden ihmisen kulkupeli. Tekniikan kehityksen myötä mopolla saa kuitenkin nykyään kuljettaa myös aikuista matkustajaa, jos rekisteröintitodistuksessa on maininta matkustajan kuljettamisen mahdollisuudesta. Jos mainintaa matkustajan kuljettamisesta ei rekisteröintitodistuksessa ole, mopolla saa kuljettaa vain yhtä enintään kymmenvuotiasta lasta, jos lasta varten on tarkoituksenmukainen istuin ja tarpeelliset jalkojen suojukset. Ota myös huomioon, että matkustajan kuljettamisessa tarvitaan hyvää mopon hallintaa. Älä kuljeta matkustajaa, jolla ei ole asianmukaista varustusta. Muista, että kypärä on pakollinen myös mopon matkustajalla.

Turvallisen mopoilun perusvinkit:

  • Tunne säännöt ja noudata niitä.
  • Tunne itsesi ja hallitse ajokkisi.
  • Ota muut tielläliikkujat huomioon.
  • Käytä sopivan kokoista ja ehjää kypärää ja kiinnitä hihna.
  • Muista ennakoiva ajotapa: nopeus tilanteen mukaan, tarkkaile kokonaistilannetta, älä yllätä ja pidä turvaväli.

Turvallisuuden kannalta on tärkeä myös muistaa, että

  • mopon kuljettaja on liikenteessä moottoriajoneuvon kuljettaja, jonka velvollisuudet ja oikeudet ovat lähes samat kuin auton kuljettajalla.
  • Viritetyllä mopolla ajaminen liikenteessä on turvallisuusriski ja lailla kiellettyä.
  • käytä suojaavaa ja erottuvaa ajoasua.
  • suojatietä lähestyttäessä on ajettava sellaisella nopeudella, että tarvittaessa voidaan pysähtyä ennen suojatietä.
  • mopoilijan paikka on pientareella, ajoradan oikeassa reunassa tai kevyen liikenteen väylällä, jos se on erikseen sallittu ja merkillä osoitettu.
  • opettele oikea toiminta onnettomuustilanteessa.
  • ajokunto on varmistettava ennen liikkeelle lähtöä. Mopolla hiprakassa ajava kuljettaja syyllistyy rattijuopumukseen aivan kuin millä tahansa muullakin ajoneuvolla.

 

5. Turvallisuuslupaus (yläkoulu)

Näitä tarvitset: Videotykki ja kone, jolla voidaan katsoa video. Post-it lappuja, kyniä

Kesto: 45 minuuttia

Turvallisuuslupaus-tehtäväkokonaisuuden tavoitteena on kannustaa opiskelijaa itse arvioimaan omaa käyttäytymistään liikenteessä. Oman toiminnan pohtimisen käynnistää liikenteen nollavisioajattelua havainnollistava video, jossa erilaiset ihmiset tuovat esiin sitä, miten omat asenteet liikenneturvallisuudesta muuttuvat, kun asia tuodaan lähelle ihmisen omaa lähipiiriä. Nollavisiolla tarkoitetaan tavoitetta siitä, että kukaan ei loukkaantuisi vakavasti tai kuolisi liikenteessä. Yhteisen keskustelun ja pohdinnan jälkeen jokainen opiskelija kirjoittaa lapulle sen, mitä aikoo tehdä liikenteessä toisin, jotta kukaan ei kuolisi tai loukkaantuisi liikenteessä.

Tehtävässä on kaksi vaihetta: alkukeskustelu, jonka yhteydessä katsotaan video, sekä lupausten teko.

Kuinka monta ihmistä Suomessa kuolee tieliikenteessä vuodessa?
Mikä olisi mielestäsi sopiva määrä kuolleita tieliikenteessä Suomessa?
Mikä olisi sopiva määrä kuolleita tieliikenteessä tällä paikkakunnalla?
Mikä olisi sopiva määrä kuolleita tieliikenteessä meidän luokalla?
Mikä olisi sopiva määrä uhreja tieliikenteessä omassa perheessäsi?

Millaisia ajatuksia video herätti?
Mistä johtuu, että asenteemme liikenteessä tapahtuviin kuolemantapauksiin tai vakavaan loukkaantumiseen muuttuu, kun asiaa ajattelee yleisen tilaston sijaan oman paikkakunnan, luokan tai perheen näkökulmasta?
Millaiset myönteiset teot liikenteessä lisäävät kaikkien turvallisuutta?
Millaisessa tilanteessa olet itse toiminut liikenteessä muut huomioiden?
Miten liikenteessä voi antaa muille myönteistä palautetta? 

Turvallisuuslupausten teko

www.liikenneturva.fi / turvallisuuslupaus

 

6. Erilaisia ideoita ja tehtäviä turvallisuuden edistämiseksi

 

Taidot haltuun Skillilataamosta! Skillilataamo on maksuton verkkopalvelu, joka tarjoaa innostavan ja monipuolisen tehtäväkortiston motoristen taitojen harjoitteluun.

 

Liikenneturvan Filla&Rilla oppimisympäristön haaste Liikenneturva haastaa koulut mukaan edistämään lasten turvallista pyöräilyä! Ota käyttöön Filla&Rilla oppilaittesi kanssa ja kerro se Liikenneturvalle. Paluupostissa saat Filla&Rilla-julisteen sekä oppilaillesi pyörän ja kypärän kunnon katsastuskortit. Lisäksi osallistuneiden kesken arvotaan kuukausittain etu- ja takavalot kaikille luokan oppilaille.

 

Pyöräilyleikkejä 2–12-vuotiaille -oppaassa esitellään 20 eritasoista pyöräillen toteutettavaa leikkiä, joista on iloa kouluissa, päiväkodeissa, urheilukerhoissa ja pihaleikeissä lasten kanssa. Leikkioppaassa lasten pyöräilyä opetellaan leikin kautta.

 

Hei me pyöräillään -videosarjassa Neuvokas perhe, Skillilataamo, Elixir ja Tunturi kannustavat jokaista lasta ja aikuista tarttumaan fillaria sarvista. Sarjassa edetään pyöräilyn alkeista haastavampiin pyöräilytaitoihin.

 

  • Jokasyksyinen muistutus heijastimesta on aina tervetullut
  • Koulun oppilaskunta tai vastaava voisi järjestää tempauksen, jossa kypärä päässä kouluun pyöräilleet palkitaan yllättäen esimerkiksi lakulla tai tikkarilla
  • Pyöräretki käytännön harjoittelua varten (pyörän kunto, pyöräilykypärän käyttö, liikennekasvatus)
  • Palkitaan luokka, jonka oppilaat käyttävät eniten pyöräilykypärää.

 

7. Mitä vanhemmat voivat tehdä

 

Lapset ja nuoret ovat liikenteessä usein monen uuden äärellä. Nuoren kyky hahmottaa liikennetilanteita ja arvioida mahdollisia riskejä ei ole vielä kehittynyt samalle tasolle kuin aikuisen. Erityisesti risteystilanteet ja tienylitykset ovat hankalia. Jos tähän vielä lisätään viestittelyn tai pelin pelaamisen tuoma ylimääräinen kuorma, niin havainnointi kärsii. Puhelu, pelaaminen tai viestittely vie lapsen ja nuoren huomion pois liikenteen seuraamiselta jopa enemmän kuin aikuisella.

  • Keskustele yhdessä lapsen kanssa kännykän käytöstä liikenteessä.
  • Sopikaa, ettei liikenteessä voi keskittyä viestittelyyn, pelaamiseen tai muuhun kännykän käyttöön.
  • Jos puheluun on pakko vastata vilkkaassa liikenteessä, pysähdy puhelun ajaksi.
  • Keskustelkaa kuulokkeiden käytöstä liikenteessä. Pyöräillessä tai mopoa ajaessa esimerkiksi musiikin kuuntelu samanaikaisesti vaikuttaa kykyyn havainnoida ympäröivää liikenneympäristöä.
  • Muista, että esimerkin voima on valtaisa – lapsesi oppii matkimalla sinua. Näytä omalla käyttäytymisellä mallia nuorelle ja vältä puhumista kännykkään esimerkiksi samalla, kun pyöräilet tai kävelet nuoren kanssa.

Liikenne on havaintojen tekemistä, eikä kuuloaistia kannata väheksyä siinä. Kuulon avulla saadaan tietoa ohittavista ajoneuvoista, lähestyvistä hälytysajoneuvoista sekä muista äänimerkeistä. Kuulokkeet ovat nykytrendin mukaisesti usein suuria ja osa nuoren tyyliä ja asustusta. Nuorten kanssa on hyvä keskustella kuulokkeiden käytöstä liikenteestä ja tehdä yhdessä rajausta siihen, että esimerkiksi pyöräillessä musiikin kuuntelu kuulokkeista ei ole sallittua.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä